SUNNUNTAINA 7. SYYSKUUTA 1975 LAPUAN SANOMAT

Kaisa Vihtasaari tai Saari, kuten hän itseään kutsui, paleltui metsään eksyttyään talvella 1958. Kuollessaan hän oli 68 -vuotias. Kaisan muistoksi ryhmä Lapuan Hirvijoen isäntiä on pystyttänyt kuolinpaikalle metsään rautaristin. Risti seisoo juuri siinä paikassa, jossa paleltuva vanhus kävi viimeisen taistelun elämästä. Taistelua kesti yhteensä kaksi vuorokautta.

Kaisa Vihtasaari syntyi Lapualla vuonna 1890. Hän jäi nuorena orvoksi äidistään, isä oli muuttanut jo aikaisemmin Amerikkaan. Orvoksi jäätyään Kaisa asui isovanhempiensa luona Lapualla ja hänen isoisänsä kustansi hänelle emäntäkoulun.

Emäntäkoulun käytyään Kaisa lähti Amerikkaan ajan tyylin mukaan. Sieltä hän joutui kuitenkin palaamaan lähes heti takaisin kruunun kyydillä, koska oli sairastunut. Takaisin kotimaahan tullessaan Kaisa oli pahoin halvaantunut ja huomattavan osan liikuntakyvystään menettänyt.

Suomeen palattuaan Kaisa muutti asumaan mökkiin, jossa eli yksikseen eikä turvautunut laitoshoitoon, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuuskin. Hän halusi tulla toimeen itse ilman toisten apua.

MATKALLA ENTISTÄ NAAPURIA TAPAAMAAN

Kaisa Vihtasaaren järkyttävä katoaminen ja paleltuminen sai alkunsa maaliskuun toisena päivänä vuonna 1958. Kaisa oli silloin lähdössä Korpelan talosta tarkoituksenaan mennä Sillanpään torppaan entistä naapuriaan katsomaan. Ulkona oli kova tuuli ja pakkanen. Kaisa valitsi matkalleen oikotien, jota talvella käytettiin harvemmin.

Edellisinä päivinä sitä oli kuitenkin käytetty tukkitienä, koska lähellä hakattiin metsää. Kyseisenä päivänä eikä seuraavanakaan päivänä kuitenkaan kukaan metsämiehistä ollut töissä vallitsevan pakkasen ja tuiskun takia. Pakkasmyrskyssä Kaisa valitsi väärän tien eikä huomannut kääntyä ajoissa vaan käveli määränpäästään 150 metriä ohi.

Kaisa lähti seuraamaan metsään vieviä reenjälkiä. Päästessään reen lastauspaikalle, josta reet olivat kääntyneet takaisin, Kaisa huomasi olevansa väärässä paikassa. Koska hän oli halvaantunut ja liikkuminen oli vaikeaa, alkoivat voimat ehtyä. Tänne asti hän oli kuitenkin kulkenut hyvin pitkin reen toisen jalaksen jättämää jälkeä painamatta merkkiäkään liikkeistään lumeen. Juuri tämä vaikeutti myöhemmässä vaiheessa etsintöjä.

Kaisalla oli kadotessaan mukana pussi, jossa oli tuvan isokokoinen avain ja talosta saatu lämmin leipä. Lisäksi hänellä oli vahva takki, joka ei päästänyt kylmää heti lävitse.

Kaisa joutui viettämään metsässä kaksi yötä. Hänen liikkeistään sinä aikana ei ole tarkkaa tietoa, mutta jäljistä päätellen hän oli ollut koko ajan lähes samalla paikalla. Metsään oli tallattu suurehko alue tasaiseksi ja alleen hän oli taittanut havuja.

Viimeisillä voimillaan Kaisa Vihtasaari oli yrittänyt nousta ylös läheistä koivua tukenaan käyttäen. Siinä hän ei kuitenkaan ollut onnistunut. Etsijöitten saapuessa paikalle Kaisa Vihtasaari oli hiljakkoin paleltunut. Pussissa oli yhä avain, mutta enää puolikas leipää. Pakkanen oli vienyt uhrinsa. Oli maaliskuun neljäs päivä.

MUISTOMERKKI KUOLINPAIKALLE

Nyt kun paleltumiskuolemasta on kulunut yli 17 vuotta, ajatteli ryhmä kylän isäntiä pystyttää paikalle muistomerkin kertomaan jälkipolville tapahtuneesta. Se pystytettiin ja ensimmäisinä päivinä sitä kävivät katsomassa opettajiensa Mirjam Hietalan ja Esko Kivimäen johdolla Hirvijoen koulun oppilaat. Heidän mukanaan tuli paikalle kyläläisiä ja pastori Esko Hautala, joka puhui Kaisan muistolle.