Lapualla 16.6.1970
Kertojana Kustaa Ruotsala, metsämies
Mukana myös Oiva Jäätteenmäki
Nauhalta purkanut 7.11.1999 Leena Hirvelä
H = haastattelija, K = Kustaa Ruotsala; ja Oiva
H: Onko Teillä muita etunimiä kuin Kustaa?
K: Viljami on toinen nimi.
H: Milloin Te olette syntynyt ja missä?
K: Kauhavalla 4.5.1898.
H: Ketkä Teidän vanhempanne ovat?
K: Alfred ja Sanna-Maija.
H: Mistä päin Sanna-Maija oli kotoisin?
K: Ne oli kauhavaasia molemmat.
H: Mikä hän oli tyttönimeltään?
K: Senkö äireen? Se oli Vuorensyrjä.
H: Minkälainen paikka tällä Teidän isällänne oli siellä Kauhavalla?
K: Se oli piäni huusholli vaan.
H: Itsenäinen tila?
K: Niin, se oli ennen torppa ja siitä sitten tuli talooksi. Sellaanen piäni tila.
H: Minkä talon torppa se oli?
K: Se oli Passin Alafi, Ruotsalan numerosta.
H: Oliko tällä Passin Alafilla monta torppaa?
K: Kyllä niitä usiempia oli, mutta se ainakin meirän oli täälä syränmaalla, täälä larvoolla.
H: Milloin Te ootte tullut tänne Lapuan puolelle?
K: 1921 vuonna. Tulitteko isännäksi vai?
H: No, ei. Minä tulin tuan eukon joukkohon tänne. Minä oikeen, nyt kun pistetähän humoorilla, niin mä miiluhautaa tulin polttamahan tänne Hirvijoelle. Sillä reisulla minoon ollu kohta 50 vuotta. Joo, se on emäntä täältä Hirvijoelta.
H: Minkä talon mailla tämä miiluhauta oli?
K: Se oli Iisakki Kärjen maa. Appiukolle minä tulin polttamahan.
H: Teidän emäntänne on tästä Kärjen talosta?
K: Joo, se on Iisakki Kärjen tyttäriä.
H: Minkä niminen?
K: Marja.
H: Millon Te menitte sitten naimisiin? Kuinka kauan piti lämmitellä tätä miiluhautaa?
K: No, minä 1921 tulin ja sitten syksyllä meirät vihittiin. Marianpäivänä me oltiin kihiloolla, Marianpäiväksi. Keväällä minä tulin ja syksyllä meirät sitten vihittihin heinäkuulla.
H: Missä Te rookasitte tämän Marjan?
K: Tuolla Mustamaan työväentaloolla.
H: Kauhavalta asti käytiin siellä iltamissa?
K: Voi, voi, kyllä sitä käytiin erempänäkin. Ojutkankahalla, sitten tuola Kauhavan puolella Laitilas, ja Kauhajärvellä. Se oli suuri piiri silloon meillä.
H: Millä Te kuljitte näitä matkoja?
K: Polokupyörällä ja käyren. Se oli alakuhun silloon käyren parhaasta päästä. Kengät kainalohon vaan ja vähän avoojaloon pistelemähän. Sitten kun mettästysaika tuli, sitten pyssy.
H: Siinä meni koko päivä melkein iltamareissua hankkiessa?
K: No, ei se siltä niin menny. Sitten meille ostettihin polokupyörä jo siinä lopuuksi.
H: Missä Te kihloolla kävitte?
K: Vaasas.
H: Se oli vissiin yleinen tapa, että mentiin Vaasaan?
K: Kyllä se melekeen oli siihen aikahan, että Vaasahan sitä mentihin.
H: Muistattekos, mistä liikkeestä ostitte sormukset?
K: En muista sitä.
H: Missähän päin Vaasaa se oli? Oliko se aseman lähellä?
K: Se oli aivan likellä siinä asemalla.
H: Mitäs kihlaanostomatkalta tuotiin tuliaisiksi?
K: No, kyllä sitä vähän joka lajia piti tuora.
H: Anopille ja appiukolle?
K: Niin ja olihan niitä suoveria ja, kummallakin puolella. Meillä oli 7-päinen perhe kotona ja toisella puolella 5-6.
H: Tuotiinko jokaiselle?
K: No, kyllä sitä vähän jokaiselle tuatihin.
H: Te kuljitte täältä ensin Lapuan asemalle, josta rautateitse Vaasaan, niinkö?
K: Joo, hevoosella mentihin Lapualle ja sieltä sitten rautateitse Vaasaan.
H: Se oli aika pitkä matka? Riittikö yksi päivä?
K: Kyllä se riitti. Aamulla, kun varahin lähärettihin, kyllä me olimma illalla takaasin.
H: Jos puhuttaisi näistä muista tieasioista. Te olette tuolla metsässä paljon kuljeksinut, nähnyt näitä talviteitä. Mitäs tietä pitkin sieltä Kauhavalta käytiin tansseissa?
K: No, täälä Mustahanmaahan tultihin tuohon Isoohinkamppihin, tälle pikitielle ja sitten tästä. Tuolta mentihin sitten Kauhavan puolta sinne Vuorensyrjähän, Ruohomäkehen ja Halamesmäkehen ja sieltä sinne Kauhavan tielle ja sieltä Ojutkankahalle.
H: Olikos tämä sellainen juntu?
K: Ei, se oli tiäpahaanen, jotta ei sielä paljon viittiny pyhäkenkiä jalakahansa. Tämä oli juntu ja nevaakin, tuo Kampinneva, josta mä täälä rupesin kulukemahan.
H: No, voiko tätä tietä pitkin ajaa talvella hevosella.
K: Kyllä, kyllä siitä talavella voi ajaa.
H: Se oli semmonen, niin kuin talvitie.
K: Talavitie paremmin vaan.
H: Selilttäkää ihan tarkkaan, mistä se kulki se tie Kauhavalta, kun lähditte.
Tässä on mukana myös Oiva Jäätteenmäki. Katsokaapa nyt yhdessä tuolta kartalta, millä tavalla tämä kulki tämä talvitie sieltä Kauhavalta tähän Vaasan - Kyyjärven tielle. Se lähti täältä Kapeenkylästä.
K: Kapeenkylästä se lähti, sitten tuli poikki se lapualaasten sarkaa Mäntymaanniemehen Kampinnevan ylitte ja Isoohin Kamppihin ja Isoja Kamppia pitkin sitten pikitielle tähän. Silloin ei ollut pikitietä. Kyllä mä muistan, kun olin sellaanen 14-15 vuotias, niin puhuttihin tästä uuresta tiestä. Me lähärimmä muut valokkihin sitten ja ainavaan tultihin, että nyt mennähän kattomahan sitä tietä. No viimeen me tuos Pelimannikalliolle tulimma sitten, kun me sitä uutta tietä tulimma kattomahan. Se oli sellaases pualitekoossa vielä.
H: Tässähän on aika paljon nevoja?
K: Sillä tiellä ei oo nevaa yhtään, muuta kuin tuo Kampinnevan Sulukku. Se on aivan mäkiä sieltä lähtien ja minoon sielä, se on mulle niin tuttu, kun mä oon ollu paimenes sielä sellaasesta 6-vuoren vanhasa mettäs lehemiä.
H: Oliko tähän tehty jotain vahvikkeita tähän nevan kohdalle, vai miten siitä päästiin yli?
K: Oli, portahat siihen tehtihin sitten, jota pitkin kuljettihin.
H: Minkälaiset portaat ne oli?
K: Ne oli sellaasia pitkiä riukuja ja toisia pantihin poikkipäin ja sitten toisia nuan päin, mettästä kannettihin.
H: Kuinka pitkälti näitä portaita tarvittiin?
K: Kyllä se pian, mitähän se olis, niin pehemoosimmas paikois vaan, oliskohan ollu noin 50 metriä. Se oli niin pehemoonen, että kesälläkin, jos portahalta putos, niin sielä meni vaikka kuinka syvähän. Mekin marjas olimma sielä Mäntymaas, niin me sitten tulimma sieltä, niin mä putosin siitä, niin heti housunkaulusta myören menin nevaan.
H: Kuinka Te pääsitte ylös?
K: No, kyllä minä sieltä sitten nousin lopuuksi. Ne oli märjät portahat, niin ne oli liukkahat. Mä oon niin paljo siitä kulukenu, mettästämäs ja pyssyn kaas.
H: Tätä tietä ei voinut kesällä ollenkaan ajaa hevosella?
K: Ei siitä, mutta nyt minä kesällä menin siitä hevoosella tuonne vanhaan korpehen. Oli se aika pehemoosta, kun mä menin yhtenä talavena siitä kaas, niin jotta ne jahkuu Kapehes, että millä lailla sinoot tullu. Kyllä se vetelä paikka on. Mutta hevonen pysytteli niis portahilla, niin jotta minä pääsin sen sulukun yli.
Oiva: Sä toimitit mullen silloon, että sä kävääsit noin aamutuimiin sielä Kapehes, vanhas kotonas. Kun akat nouseskeli täälä ylähän, niin sä tulit jo takaasin.
K: No joo, se pakkaa olla vieläkin mulla pyhä tauti, jotta aamusta varahin. Kun vanha sanoo, jotta se on aamusta päivä niinku tyvipuut. Kyllä minä aamusta oon aina ollut varahaanen lähtemähän. Illallahan minä sitten, mutta enhän minä sitten enää nyt vanhempana oo oikein enää jaksanu myöhän olla.
H: Missä päin tässä on hyviä metsästysmaita?
K: Kyllä siinä on siinä Mäntymaas ja Isoo Kamppi. Sielä on hyvä mettästysmaasto siinä.
H: Lintujako Te sieltä olitte pyytänyt?
K: Lintuja. Kyllä minä jäniksiäkin ja oravia ja mettoja. Joo, soitimeskin oltihin silloonki ennen vanhaan. Se jotakin oli se soitimes olo.
H: Kertokaapa, kun minä en ole koskaan ollut. Minkälaista se on?
K: On se sellaasta, että kyllä se oppimattomalta mettoo mettähän jää, jos ei siihen koulua käy. Se on semmonen juttu, että kun mettoo laulaa puunlarvas, ennen valapuria, tähänlaihin (naputtaa), niin silloon piti olla hilijaa. Mutta sitten, kun se rupiaa tuohonlaihin, että se sellaasta suhinaa pitää, niin sitten pitää hypätä kovaa. Se hioo silloon. Ei se näe eikä kuule, se vaan on. Kerraastikin, minä ajattelin, se oli kummaa sen meton laulu, kun se kuuluu tuolta likiltä, niinku se kuuluus tuolta kaukaa. Me tuon Takalan Helakan veikoon kaas lähärettihin sitten, ku se sanoo, ettei se oo ikinä ollu. Mä sanoon, että mennähän ehtoolla sitten. No, eihän me keriinny oikiahan aikahan. Se ei laulanu enää. No, sitten me tehtihin valakian ja rupesimma siinä orottelohon ja sitten, koska se rupiaa.. niin yöllä yhyren aikana rupes laulamahan niin armoottomasti. Minähän lähärin hyppäämähän sitten siitä. Mä hyppäsin sitte niin likellen sitten, että se oli siinä puus, johon mä otin kiinni. Ja minä luulin, että se on vaikka mihinä asti. No, se lakkas. Mä aattelin, että mikähän sille nyt tuli. Se niinku puristeli ittiänsä. Mä kattoon, niin se oli mun pääni päällä siinä männys. Joo, siinähän olikin sitten, jotta kuinkas sitä ampuu. Voi, voi kyllähän sitä välihin tulis historia, kun toimittaas kaikki ne, mitä sielä on. Kerraasti me sen Jalamarin kaas lähärimmä. Jalamari jäi sitten nukkumahan ja mettoo rupes laulamahan ja lunta oli vielä maas. No, sehän rahaji. Se aamupualehen yötä kylymäs vähä ja minä otin kengät pois ja sukanlavas sitten pyyhkääsin siälä. Se meni hangella ja minä peräs. Viimeen minä sen sitte saavutin. No, sitten minä en meinannu löytää kenkiä. Sitten kun minä ne kenkäni löyrin lopuuksi, niin sitten ne oli niin kylymetyksis, että minen saanu jalakahan. No, sitten minä rupesin ettimähän valakiaa ja Jalamaria, niin ei millään meinannu löytää. Viimein mä sitten löyrin. Kyllä sielä on moneenlaasia. Se on se, kun se laulaa, niin ... mutta nythän mä en oo ollu enää ainakaan 20 vuoteen, eikä niitä ookkaan. Ne on niinvähiin menny. Mutta se oli ennen vanhaan oikeen muatis.
Oiva: Kyllä niitä viäläkin on sentään, mutta se on luvatoonta, ja taisi olla silloonkin se soitimella ampuminen.
K: Niin, ja niitä on niin vähän. Mutta emmä tiärä, ei siitä ennen vanhaan, siihen aikaan kun minä oon ollu, puhuttu. Se oli yleinen.
Oiva: Mutta minkäslainen aset sulla oli, oliko sulla haulikko vai luarikko vai..?
K: Haulikko mulla oli. Se oli silloon suusta larattava haulikko, kakspiippuunen. Mä sen 13 vanhana ostin ja siitä lähtien mä on pyssyä kantanu. Kyllä mulla on viäläkin tuola pyssy. En tiärä, kuinka nyt tuloo... vähän mun kävi noloosti, kun viime kerralla tuo oravan ampuminen, niin se huanosti otti siihen ja orava otti koiraa suupiälehen kiinni. Minä menin irroottamahan sitä, niin se tokaasi tuasta kappalehen ja oikein luutakin vei. Minä jouruun lääkärihin Seinäjoelle siitä.
H: Käytittekö Te silloin nuorempana jo koiraa?
K: Kyllä mulla on ollu elämänsä koira.
H: Pystykorva?
K: Niin, pystykorva. On mulla ollu ajokoiriakin, mutta lintukoira meillä on nykkin. Mutta ei sillä enää paljon nykyään tee mitään, sillä lintukoiralla, kun tuo riista on menny niin piäneksi kovan jotta. Ajokoira nyt paremmin olis tällä tiatoa, kun jäniksiä nyt parhaast päästä.
H: Mistä Te saitte näitä lintukoiria? Kuka niitä kasvatti täällä?
K: No, minä ostin Kantolasta ensimmäisen lintukoiran. Tämän nyt Kallioniemen Jussilta sitten täältä, joka meillä nyt on.
H: Oliko tämä Kantola sellainen koirien kasvattaja, vai?
K: No, ei se lakkas muutoon vaan mettästämästä, kun se lähti tuanne mailmalle, niin se sitten myi sen mulle. Se oli se, jonka mä toin tänne Hirvijoelle.
H: Se oli jo iso koira?
K: Joo, oli. Hyvä lintukoira, oikeen maharotoon.
Oiva: Se siis otettihin vaan se koiran penikka, mistä tiättihin vähän olevan, että emä olis hyvä oravia ja lintuja haukkumahan.
H: Millä tavalla tämä koira sitten opetettihin metsälle?
K: No, se viätihin emän joukos penikka ja kyllä jos sattumalta sattuu oikeen hyvän saamahan. Yksikin penikka mulla oli sellaanen, se oli hyvä haukkumahan, mutta kun ampuu, niin silloon se painoo kotia ja kuistin alle piiloon, eikä se tullu päivähän sieltä. Yhyren mä ostin Kauhavalta oikein sukuselvän penikan ja minä vein, kannoon sitten tuonne mettähän ja minä päästin sen maahan, niin mettoo lähti tiän viärestä, niin silloon se päästi kovan äänen ja niin kotia. Minen saanu siitä. Mä sitten tuolla Saariahon (?) Väinölle sen myin. Se tuli meillä käymähän, niin se sano, että "mutta sullahan on koira", ja se oli komia koira, "mutta ei sitä mettähän saanu. Ei, miinä väkisillä sen nuan sylisnäni sen vein, ja kun minä päästin irti, kyllä se kotia tuli.
H: Liittyykö tähän metsästämiseen jotain sellaisia taikoja, jolla voi taata hyvän tuloksen, kun lähti mettälle?
K: En minä tiärä, ei mulla ollu mitään.
H: Olikos muilla, tiedättekö? Onko niitä käytetty?
K: En minä tiärä. Se oli vaan tuuris.
Oiva: Kauhavalla ei vissihin taikauskoosia ollukaan? Meinaan mettästysasioossa.
K: No, ei minä tiärä, ei sielä puhuttu niistä.
Oiva: Mutta sinä et oo kuullu niitä vanhempia juttuja, kyllä niitä silloon on ollu.
K: Miksei niitä ollu, mutta ei niistä puhuttu paljon mitään.
Oiva: Eksä oo sitä kuullu, että ennen, jos ei sattunu saamaan lintua puusta alahan ollenkaan, niin sitten jos pani leivänpalan pyssyn piippuhun, niin rupes tulemahan alas.
K: Niin ne kehuu, mutten minä tiärä sitten, oliko siinä taikaa.
H: Ootteko kokeillu itte?
K: En minä oo ainakaan ikään kokeellu. Kyllä se on tullu, kun on kerran paikalle päässy, ilaman muuta.
Oiva: Ne oli ennen pyssyt niin huanoja siihen alahan, mitä ne nyt on.
K: Voi, voi, kyllä. Mullakin se ensimmäinen haulikko, suusta ladattava haulikko, eihän se paljon mikään ollu siihen verraten kun nyt. Nythän on nuo pyssyt niin kovia, jotta...
Oiva: Minä täs samalla siitä Jäätteenmäen Tuomahasta, josta jo eri yhteyres mainittin, joka oli oikein kova mettämiäs, niin ei se pannu, eikä mun isänikään, ei ne haulikolle pannu minkäänlaista arvoa. Ne sanoo, että sillä ampuu lintuja vikahan ja ne luarikolla vaan mettästeli.
K: Niin, se oli pääasias. Kyllä mulla oli luorikkokin ja minä monta vuotta ammuin luorikollakin, mutta suusta ladattavalla, se oli niin juani laitos, jotta se piti hoitaa niin, jotta se laukes jos sattuu.
Oiva: Minä olin tuas 10 vuaren vanha, kun minä alakasin mettästämähän, niin mä muistan, kun mä menin tuohon Isoohinkankaasehen teeriä vahtaamahan aamulla, niin siälä tuli miäs vastahan. Mulla oli isoisän pyssy - niminen luarikko, jolla mä sitten menin. Se miäs tuli mua vastahan ja sanoo, että kun nuan piäni miäs ja nuan isoo pyssy, ettei saisi lähtiä ollenkaan. Ja sen jäläkihin, kun mä sitten menin mettähän nuan vahtoolle, niin minä, kun ihimisiä tuli vastahan, mä menin kaukaa piilohon. Ensimmäisen linnun minä
ammuun, niin ku sä muistat, tuolta Hiipakan kyröltä. Siälä oli vissihin, jota sanottihin kirnuuksi, mä olin vahtoolla, niin sitten kun emmä mitään saanu ja lähärin pois sitten, niin mä menin kattohon oliko siälä. Siälä yks musta teeri oli sitten. No, minä otin ja ammuun sen sitten sinne kirnuhun sen teeren ja sillä oli jalaat sitten vielä vähän, siinä tuli sitä lantaa, kun se oli hyppiny, niin minä pesin sitten ne puhtahaksi kovasti, jottei ne tiänny, että mä oon sen siältä ampunu. Kyllä mä menin sitten kovasti miästä, että minoon ny ampunu, saanu linnun, ensimmäänen lintu, jonka mä oon ampunu. Emmä sanonu, mistä mä oon sen ampunu. Mä sanoon, että mä sain sen aivan tavallisella tapaa.
K: Kun mä ensimmäisen pyssyn ostin, en mä tohtinut, mä serän työ vein sen pyssyn, mä en tohtinut vierä kotia. Äiti olis ollu vihaanen. Sitten vaan, kun lintuja tuli, niin mä sanoon, että pyyryksistä. Mä vein pyssyn aina serän tupahan, kun tulin mettästä. Se pelekäs sitä vaaraa niin kovasti, se äiti.
H: Minkälaisia lintupyyryksiä käytettiin?
K: No, pauloja ja sitten oli nuata satimia, miksikäs...
Oiva: Satimia, mitäs ne oli? Mineen oo niitä nähäny.
K: Ne oli tällaisia puita, loukkahia. Täälä oli orsi ja kun lintu meni, niin (näytti).
Oiva: Ooksää sellaasilla...
K: Kyllä me ennenvanhaan niillä pyyrystettihin. Ja sitten ansas. Se oli sellaanen, että puuta vaan.
Oiva: Mutta ansoja ne on paulakkin.
K: Sitä sanottihin ansaksi, kun oli puu täs ja toinen täs päällä ja siinä oli orsi sitten ja (näytt) se putos, ja se jäi sinne välihin.
Oiva: Kettuja sinä et tainnu koskaan pyytää.
K: No, ei. Kahta minoon ampunu aika pahasti, mutta molemmat on menny. Vaikka mä oon niin nuaresta mettästäny ja viläkin, niin en minä kettua oo saanu oikein käsiksi.
Oiva: En minäkään oo kettua kyllä saanu liioon, mutta mun isäni ja isoisäni niitä paljonki pyyrysti, rautoohin, niillähän ne pyyrysti. Meillä oli menny kettu käpälästä, etukäpälästä rautoihin ja se oli järsiny jalakansa poikki ja lähteny menemähän. Käpälä vaan oli niis rauroos. Tua ketunrautaan laittaminen on, vaikken minä oo itte sitä kyllä koskaan pyyrystänyt, niin olin minä isän mukana viämäs. Se on sellaanen aika lailla tarkka homma. Ensin ne ketunraurat pitää putsata oikeen hyvin, siis hinkata kaikki lika ja ruoste pois ja sitten, kun ne on aivan puhtahat, niin sitten pannahan takkahan valakia ja siinä kuumootetahan ne ja sitä ennen on jo tehty sellaanen voiret, jolla ne rasvatahan, männynpihkaa ja lampahan munuaastalia. Niitä sekootetahan yhtehen ja sitä sitten sellaaseksi palloksi ja sitten kun se siinä kiikkuu riinä raakus takalla lämpööses, sillä hinkatahan sitä ja sitten siitä jää sitä rasvaa ja pihkaa niihin rautoohin ja ne pitää monihin kertoohin siihen laittaa.
K: Joo, siihen ei saa jäärä ihihmisen käsien hajua.
Oiva: Sitten kun ne on saatu voireltua, niin niihin ei saa käsin sattua ollenkaan. Pitää olla joku puhras, pesty vaatet ja ne sitten viärähän johonkin aukialle pellolle, vihalaaspesähän, niin että ne pysyy kuivana. Kissanraatua sitten syätiksi. Se on vähän sellaanen monimutkaanen. Sitten viälä havoolla verellähän siinä ympärillä, jottei jää mitään hajua. Sitten kun ne on siihen laitettu, niin sitten kattotahan kaikin pualin nuukasti, jottei siihen jää mitään siihen viarahia esinehiä tai muuta.Ensin syätti laitetahan rautoohin ja sitten sellaasia houkutuspaloja sinne ympärille, että kun se niitä syää, niin se uskaltaa mennä ottamahan sen oikein sen syätinkin sitten. Mutta kettu on nuuka, se ei mee heleposti ottamahan.
K: Oliko siihen aikahan se käpälälauta?
Oiva: Kyllä, mutta en minä oo sitä nähäny.
K: Kyllä minä yritin ennen vanhaan, mutta ei siitä mitään tullu. Lauta sahattihin, sellaanen haarukka ja sinne ylähän heitettihin vähän pitempi keskelle, sinne kissin raato eli kanan raato sinne päähän. Ne pyäristettihin hyvin nämä (näyttää) tästä, että kun se nousi sinne päälle, niin se painuu sinne pienehen rakohon sitten ne käpälät. Mutta en minä niitä saanu, ei niihin menny.
Oiva: Täälä Lapualla on ollu yksi Palomäki-niminen ketunpyytäjä Haapakoskelta. Se on mun isoisäni aikana ollu. Se on myrkyyllä pyytäny kettuja. Se oli yhtenä talavenakin ainakin saanu 17. Isoisä oli ne ostanu kaikki ne nahaat yhtä aikaa. Se oli kova raha siihen aikahan, mitä se sai, kun ajatteloo, että 17 ketunnahkaa.
K: Joo, voi totta, se oli suuri saalis.
Oiva: Täs vapaussotaan jäläkihin se oli siinä 1200 ketunnahka, jotakin 20-luvun alakupualella. Velimies Eemi sai ketun, mä muistan, niin siitä sai 1200. Mutta se Palomäki oli hyvä ketunpyytäjä. En mä oo sitä nähäny, mutta mä oon kuullu paljon isäisän siitä toimittavan. Se oli reisun kerran riitaantunu isoisän kans, kun se oli syyttäny, jotta se on varaastanut sen ketun sieltä, kun se sanoo, että se oli syäny sen myrkyn ja se on päässy viälä liikkeelle jonkun matkaa ja isoisä oli sen sitten tuanu, niin se oli syyttäny, että se oli ottanu sen. Ja se tiäsi sitten, mihinä ne myrkyt on. Ne piti laittaa tiänvartehen. Ja se suuttuu siitä niin, jotta se meni ja potkii kaikki ketunmyrkyt menemähän, kun se oli syyttäny, kun se ei ollu varaastanu sen kettua. Mutta se oli luullu.
K: Olipa se.
H: Mihinkä te veitte sitten näitä saaliita?
K: No siinä ennen, siinä alakuhun eihän niitä ostettu lintuja. Se käytettihin omiin tarkootuksiin. Mutta nyt soran aikana sitten ne oli kovis hinnoos. Silloon mä myin tuolle Kalliokosken Heikille, sille mä myin sitten paljon.
Oiva: Eksä tosiaan oo sen ennen myyny, ennen, kun sä oot ollu poikaanen?
K: Ei, ei kun niistä ei kukaan mitään välittäny, eikä oravia ammuttu ollenkaan, eikä niistä välittäny eikä linnuusta liioon. Omiksi tarpehiksi, mitä lintuja mä ammuun, omiksi tarpehiksi ja höyhenet sitten laitettihin tyynyihin ja patjoihin.
Oiva: Mullon vähän toisenlainen käsitys tuasta lintujen myymisestä.
K: Ei sitä ainakaan siihen aikahan, kun minä alakasin.
Oiva: Ehkä sä olit vielä niin kaukana, kun sä siälä kotonas asuut, jotta silloon sieltä oli vähän pitkä matka, mihinkä olis ostettu.
K: Niin, ei siälä ainakaan. Kyllä siälä kaikki käytettihin omihin tarkootuksiin.
Oiva: Lapualla, kyllä mun isoisä osti. Kyllä se on ollu niin kauan, liki sata vuotta sitten, niin se on ostanu lintuja ja nahkoja. Kyllä niitä on kyllä ostettu.
K: Ei tuala, eikä oravasta piitattu mitään.
Oiva: Mun isoisäni piti kuule sellaasta, aika isoja lintuja, nahkakauppaa. Jäätteenmäen Tuomas, mä muistan kun Alakarhu, tua kunnan esimies, kun olin taksootukses, niin se rupes mulle toimittelemahan, että sun isoisäs oli kova mettämies. Se sanoo, että sillä oli aina niin rahaakin. Kai se niis tianaskin vähän. Se sanoo, että se oli haapakoskelaasten pankki silloon, kun se alakas. Se sanoo, että hänkin sieltä lainas ja asuu sielä mettäs. Ei sillä niin paljon ollu, mutta se leikillä sanoo, että hänkin joskus sieltä lainas. Sillä oli tiätysti vähän käteestä, jotta se antoo jollekin. Pitihän siinä olla, kun niitä nahkoja osti, 17 ketunnahkaa, se oli jo pitkä penni siihen aikahan.
K: Kyllä.
Oiva: Mutta sehän oli sellaanen torppari vaan sielä, mutta tua sanoo Reinilän Matti, joka oli vähä mettämiäs, ettei hän tiärä että kukaan muu olis mettästyksellä rikastunu, kun Jäätteenmäen Tuomas.
K: Joo.
H: Mitäs täällä oli sellaisia muita talviteitä, jota kuljettiin esimerkiksi Hirvijoelta tuonne Kauhajärvelle päin.
Oiva: Tästä on Mäkikaupungin paikkeilta alaannu ja Kampinnevan ylitte menny Kampinmaahan, mistä se meni Kauhajärvelle ja ne nimitti sitä ennen - en minä oo sitä kuullu aikoonansa, kun minä oon ollu piäni, mutta moon jälkihinpäin kuullu, että sitä olis nimitetty Oluttiäksi. Se johtuu kai siitä, kun Lapualla oli ns. olutprykyjä siihen aikahan ja järvikylääset kuluki täälä Lapualla sitten hakien sitä olutta ja välihin ne oli aika laulla humalaski ollu, kun ne meni täältä pois ja ne vei sitä olutta sitten mennesnänsä sinne kotipualehensa päin. Siitä johtuu tua Oluttie. Sitä ei oo kyllä yleesemmin enää pitkihin aikoohin tuota nimitystä käytetty, enkä minäkään oo kuullu, mutta Jokelan Matti Kauhajärvellä nimitti sitä Oluttieksi ja sanoo, että se oli aivan yleenen nimitys, ennen ku hän oli sellaanen poika.
K: Joo, se meni Kampinmaahan ja sieltä Kauhajärvelle.
H: Mihinkäs kohtaa se meni siihen Kauhajärvelle?
K: Nurmelan maihin se meni.
Oiva: Toinen tiä, jota kuljettihin kesälläkin oli tämä, joka lähtöö täältä lähempää nykyistä pikitietä. Siitä on menny sellaanen mutkitteleva tiä. Tuskin siitä on hevoosella päässy. En osaa sanoa, mutta ainakin siitä on jollakin kuivia maita menny. Kyllä siitä on voitu hevoosellakin ajaa kuivalla aikaa.
K: Miltä paikkaa se on menny?
Oiva: Täältä Kaksooshauta ja...
K: Joo, niin on. Isoostakampista Kaksooshauralta.
Oiva: Niin siinä on sellaanen paikka, johona ei oo soita paljon. Siinä on kapulasilta ollu siinä Kampinnevan, siinä on ollu sellaanen sulkku, kun on tultu, lähellä pitäjänrajaa, kun Kauhajärvi oli vielä Lappajärves, niin kuluki se pitäjän raja siitä.
H: Missä päin täällä Lapualla oli sitten niitä olutprykyjä? Mistä niitä olutlasteja tuotiin?
Oiva: Lapualla oli ainakin ollu nykyysen Meijerin paikkeilla yksi olutpryky, ja eikö Liuhtarin kyläs ollu kans.
K: Ja siinä ainakin on ollut, johona on ollut Laharen Feetu ja Kassu.
Oiva: En tiärä, ne on ollu niin viarahia, mutta oon kuullu, jotta moni sielä on istuskellu ja taloonsa menettäny.
K: Joo, kyllä sielä on niitä ollu.
Oiva: Joo, siinä on ollu se Olutpryky Neliinen, niin se on ollu, ei se mitään kunniaksi oo, mutta se on ollu mun äiteeni siskoo sillä Neliinillä vaimona, joka on pitäny sitä olutprykyä. Antilan Juhalla, tai sen sukua, on ollu siinä pualet omistukses. Siinähän ne on tosin moni ryypänny sitten huushollinsa. Ei ne mitään sopivia laitoksia oo ollu.
H: Mistä nämä olutlastit tuotiin sitten tälle Oluttielle, kun tämä Oluttie alkaa tästä Hirvijoen kohdalta? Minkälaisia teitä pitkin ne tuotiin siihen?
Oiva: No, siitä eteenpäin Lapualle päin meni jonkinlaasia...
K: Eikö se Hirvelästä...
Oiva: Hirvelästä...
K: Joo, Mustallemaale ja Katiskamäelle...
Oiva: Ja Ojutkankahalle ja sieltä meni sellaanen mutkitteleva tie.
H: Olivatko ne lähellä näitä nykyisiä teitä?
Oiva: Ei, ylitte meni monaasti.
K: Toisin paikoin.
H: Oliko se sellainen tie, jota voitiin kesälläkin käyttää?
Oiva: Kyllä se on ollu sellaanen. En minä oo sitä kyllä kulukenu, mutta se näkyy se tie vieläkin sielä aina.
K: Sellaanen haamu.
H: No, ajettihinko niitä olutlastia vain talvisaikaan? Kesällä oltiin kuivin suin.
Oiva: Kesällä ne tiätysti kuluki täältä sitten ehkä tätä tietä ja tuolta Kauhavan kautta sitten.
K: Kapeesta Pelekkikankahalle ja sieltä Kauhajärvelle.
Oiva: Mutta tästä Hirvijoen, tästä joka menee nykyysen Alajärvi-Kyyjärvitien siitä pohojoospualelta siitä mäkiä, siis paikkapaikoon kilometrin pohojosempaa ja niiltä mailta menny se tie ennen jonkinmoinen, josta on luultavasti voinu päästä kuivalla aikaa vaikka hevoosellakin ja luultavasti ne on ajanu ratsain.
H: Näitä ratsastusteitä kyllä mielelläni kuuntelisin enemmänkin. Tää on tämä käypäläistie täältä Hirvijoelta Kauhajärvelle. Onko tämä ollut semmoinen tie, mitä on voinut ratsain mennä?
Oiva: Sellaasia on justihin kuljettu. Sillä konstin on päässy helepommaasti siis huonompaakin tietä. Samoon kun Markkinatietä, niin sitä on käytetty kans. Eihän ne lapualaaset oo paljon, mutta tuolta Ylihärmästä, kuinka kaukaa ovakkaan tullu Kauhavalle ja siitä mennehet tuota Markkinatietä Kuortaneen Salamelle, johona on ollu jokku markkinat. Siitä se on saanut sitten sen tien. Mutta se on vanaha juttu. En osaa sanua, kuinka aikaa se on ollu käytös. Mutta mm. ennen kun täälä on ollu venäläästä ratsuväkiä, niin ei niillä oo täs paljon muita teitä ollutkaan, kun tua Markkinatie ja siitä ne on kulukenukkin silloon osaksi, vaikka täs oli jo muitakin teitä, mm. tämäkin oli Alajärventie jo silloon, Vaasa-Kyyjärvitie. Mutta niille se oli niin uusi.
H: Mitäs teitä pitkin tänne on tullut postia entisinä aikoina, ennen tätä Vaasa-Kyyjärvitietä? Onko siitä tietoa?
Oiva: Jaa, postia on kuljetettu hevoosella. Minäkin olin sellaanen pahanpäiväänen, niin se on tuatu tuolta Ojutkankahalle ja Mustallemaalle ja sieltä sitten Hirvelään ja siitä sitten sellaasta tiepahaasta pitkin tänne ylöspäin ainavaan. Yli-Niskala se oli semmonen postipaikka. Mäkin muistan, johonka tuli ensin posti tälle kylää ja siitä se on menny tuonne Välimäelle ja Murtomäelle ja sinne.
K: Lakaluomalle sieltä sitten.
Oiva: No, se on menny toista tietä. Joo, se on Haapojan Juha, joka sitä ainakin kuljetti yhtehen aikahan hevoosella. Ja ne toi monaasti kauppahankin samalla sitten jotain tavaraa. Täälä oli semmonen piäni kauppa. Osuuskauppa, tulikohan se 1917, jotakin tänne tullu, mutta siitä on ollu sitten jollain yksityisellä jotain pikkukauppoja, sellaasta mitä on myity. Mm. Hautasellakin, jaa ei Hautasella itsellään ollu, mutta Hautasen tavaraa on myity täälä, tuas Hakalas, Kärjen taloos. Se meni lopuuksi, kun se haki sieltä Hautasesta velaaksi sitä tavaraa aina vaan, niin ja pisti nimensä, että on nuan paljon tuatu, niin se meni konkurssihin sitten sen takia, kun se otti sen taloon sitten siitä velaasta. Ne kyllä leikillä sanoo, jotta se Hautanen oli pannu sinne, kun niitä numeroota teki, niin yhyren nollan lisää, jotta se oli se Lahoo, vai mikä se oli, kysyny, jotta mitä se tua nolla on, niin oli se Hautanen sanonu, että ei se nolla siinä mitään meinaa. Mutta tämä on varmasti humooria, ei tämä oo totta, mutta kumminkin meni se taloo ja sen Hautasen haltuhun tuli se taloo sitten lopuuksi. Jotta se veloosta vei sen. Ja niitä on tällääsiä kauppatouhuja ennen vähän ollu. Sillä oli vähän maata siinä, eikö se saanu toisenkin taloon tuolta ylempää, niin se Hautanen, muistaakseni. Mutta emmä tiärä, onko ne ny millään saanu aivan muuta ku rehellisellä pelillä, jos kauppaa niin rehelliseksi voi sanoa.
H: Millä tavalla posti jaettiin, kun se tuotiin tänne johonkin taloihin esimerkiksi tai kauppaan? Kävikö jokainen hakemas itselleen, vai oliko kyläkirjeenkantajia?
Oiva: Kyllä sen muistaakseni haki itse sieltä. Mutta saattoo olla, että naapurien kanssa sovittiin, jotta se tua vuoroolla. Mutta se oli aivan tuollaasta hajallista. Ei se ollu mitään järjestettyä.
H: Kuinka tihiässä oli näitä postipaikkoja?
Oiva: Niitä oli joka kyläs, johona oli vähän isoompi kylä. Mä luulen, että täs oli kaksi vaan tällä kylää. Täs Yli-Niskalas ja tuola johonakin Välimäen paikkeella. Jonsei tuas ny ollu välillä.
K: En minä oo kuullu ainakaan, että olis ollu.
H: Oliko täällä päin sydenpolttoa harjoitettu? Täällä on tervahautoja ollut, niin onko sysiä poltettu?
K: Ei täälä oo enää siihen aikahan, kun minoon ollu, niin tervahautoja poltettu. Kauhavalla oli siinä vanhas kotoplassis. Siälä oli.
Oiva: Joo, en minä oo kyllä koskaan nähäny tervaa poltettavan. Mutta kyllä täällä on aika myöhään poltettu vielä, mutta ne on ehkä ollu.
K: Kyllä minä oon nähäny, kun siinä on mun vanhan kotoni tykönä poltettu.
H: Entä poltettiinko sysiä?
K: Joo. Niin, ja sieltä tuli tervaa.
H: Niin, mutta pelkkiä sysiä?
K: Ei pelkkää sysiä.
Oiva: Eikö ne tuu siinä melekeen samalla?
K: Niin, se oli se miiluhauta, sanottihin.
H: Niin, sen vuoksi minä kysyin, kun te miiluhaudasta puhuitte. Kai niitä on poltettu sitten?
K: No, väliaikaasesti niitä poltettihin, kun siitä ei tullu tervaa. Se on pitkä juttu sysien, tervahaudan poltto, kun se on kolomevuatinen. Kun ensiksi se kuorithan ja sitten se jatkethan ja sitten siihen jätetähän tuammonen suani pitkin kuarimata. Viimeisenä kesänä se vasta otetaan se suoni pois. Ja sitten se hakatahan seuraavana talavena ja säritähän sitten semmoseksi piäniksi.
H: Miksikä niitä piäniä sanotaan?
K: Emmä tiärä oikeen, miksikä se erityisesti, muuta kuin säleeksi ne sanoo niitä. Ja sitten ne larootihin siihen ympäriinsä sen haudan näin ja sitten peitettihin lujasti maalla. Sitten valakia sinne ja sielä piti olla yötä päivää sitten mies vaharis ja sitten, kun tervaa rupes tulemahan, niin se oli näin se tervahauta tehty, jotta se aina juoksi joka taholta sinne yhtehen. Siinä oli reikä sitten, sieltä lähti putki sitten, josta se tuli uloos, se terva. Sitä ennen vanhaan ne tervaa keitti ja sitten veivät kaupunkihin ja toivat tavaraa tullessansa.
H: Mitäs varten näitä sysiä poltettihin, miiluhautoja pidettiin?
K: Nualle sepille, kun niitä ei enää tahtonu olla, mutta siihen aikahan, kun minäkin oon miäheksi tullu, niin nuota tervahautoja, niin ne sepät niitä tarvitti, kun ne oli pajas.
H: Kenelle tästä sysihaudasta tuli sysiä, jota te tulitte tänne polttamaan?
K: Se oli appiukolle.
H: Oliko hänellä...?
K: Sillä oli paja, se oli seppä ja nikkari ja teki melekeen vaikka mitä.
H: Onkos täällä poltettu sysiä vientiä varten? Onko viety johonkin eteenpäin?
K: Ei oo mun muistihini enää.
H: Entä aikaisemmin?
Oiva: Kyllä niitä on varmahan aikaasemmin.
K: Ennenvanhaan, ennen mua, ja minä muistan tosiaan, kun sielä vanhas kotoplassiskin niin poltettihin sysiä ja tervaa laitettihin ja sitä viätihin, mutta siitä on pitkä.
H: Mihin niitä vietiin?
K: No, ne vei, myyvät tuonne yksityysille sepille ja tervaa vietihin Vaasahan.
Oiva: Pietarsaarehen.
K: Veivät tervaa ja sitten toivat kaupan tavaraa tullessansa.
Oiva: Onkahan täältä tosin Pietarsaarehen ja Vaasahan...
K: Vaasahan ainakin viätihin.
Oiva: Kyllä Pietarsaarehen ne on toimittanut puittamallakin tätä jokipahaasta pitkin. Jotenkin jonkinlaasehen lautalle, tai mitenkä, aikaasempina aikoona. Joo, nehän oli vakituusia ajajia oikiastansa, jokka sitä kuljetti, paljonki. Tuolahan oli Kotajärvellä Järvenpään Elias. Se oli kuuluusa väkevä miäs, joka oli sitä ajanu sinne. Toimitettihin vaan, että kun oli viäny muistaakseni oliko se ny Vaasahan vai Pietarsaarehen, kun ne sellaasilla rinniillä niitä ajoo, sinne oli pantu niitä tynnöriä. Ja se oli nostanu niitä siihen laiturille, mistä niitä ostettihin ja ne oli ruvennu moittimahan sitten sitä, että se on vähän huanoa sen tavara, niin se oli ottanu ja ruvennu nostelemahan niitä siitä takaasin sinne rinnihin. Se oli painava se tervatynnyri. Kuinka paljon se painoo?
K: Kyllä siinä ainakin 200 litraa oli tervaa.
Oiva: Se oli nostellu niitä sinne vaan, aivan nuan vaan ilaman muuta, niin ne oli ihimetelly, jotta minkäslaanen miäs se on. Ja ne oli sanonu, jotta kyllä se kelapaa. Ne oli lakannu moittimasta heti.
H: Pelästyivät, että...
Oiva: Vissihin ne vähän kattoo, jotta vähän tavallista väkevämpi miäs. Nehän välihin sitten ryyppäskin niillä reisuulla.
K: Nehän toikin sieltä viinaa sitten kaupungista tullessansa oikeen enempi.
Oiva: Mutta nämä on vanahempia asioota, ettei muista kumpikaan.
H: Mihin näitä sysiä on viety? Terva vietiin Vaasaan?
Oiva: Minä luulen, että niitä ei oo viety, luulisin, että ne on paremmin myity vaan jollekin sepille.
K: Joo, sepille, yksityysille sepiille ne myytiin. Ei niitä mihinkään eremmä lähäretetty.
H: Entä se potaska, mihin sitä käytettiin?
Oiva: Eikö se ollu jotakin pettua?
K: Joo, se oli tuata lipiän asemesta.
H: Käytettiinkö se kaikki täällä omissa taloissa?
Oiva: Ei, kyllä sitä on myyty. Sitä on viäty kyllä tuonne ehkä Vaasahan ja sinne. Se on ollu huomattavaa se potaskan keitto.
K: Joo, mutta kyllä se on kummaa ajatella, kun ne on uskaltanu, tuanne vaan tullehet syränmaalle mettähän kauas ja lehemä puuhun kiinni eikä minkäänlaasa oo ollu. Minä muistan sielä Koskiseskin, sielä niin oli kuusenoksista vesikattokin navetas ja hautapakkahan kaivettu kuoppa ja sielä oli lehemä, ja kuusenoksista, kun ei ollu muuta pystyny saamahan.
Oiva: Joo, kyllä sitä on ollu, jotta sitä on pitäny uskaltaa.
K: Ei poijat nyt enää kukaan lähäre enää mettähän, että lehemän puuhun sitoa. Ja sitä on mettää kaattu sitten kumohon ristihin rastihin ja poltettu sitten siälä. Sitten sinne on kylyvetty viljaa. Kaskia. Siihenlaihin ne on alaannu. Tua mun vanha kotoplassikin, siinä on mun isänisä tullu sinne raakahan mettähän.
Oiva: Onko ne kukaan puhunu, kun noista teistä on ollu puhetta, kun on ollu nitä hiloja niin kovasti tuala pitkin tiänvartta.
H: Niistä on hyvin vähän juttuja, näistä hiloista.
Oiva: Kun on ollu sellaasia lehemänhakoja ja kaikkia tämän tästä, niin on ollut sellaasia hiloja tai veräjiä ja ne on pitäny aina itte auvaasta. Tai on ollu sitten ns. hilapoikia, jokka on ollu sielä orottamas, kun tuloo niin ne on ollu aukaasemas ja ne on maksanu niille sitten vähän palakkaa, kun ne on ollu siinä aukaasemas.
K: Joo täskin on ollu paljon hiloja tuolla, kun on menny sinne, kun se vanha tie lähtöö Ojalan Kassuun sitä vanhaa tietä.
Oiva: Joo, niitä on ollu kamalan paljon.
K: Huhuran Akselikin tapettihin Kangaskosken tykönä siinä veräjällä.
Oiva: Siinä olis ollu se Huhuran Akselin tappojuttukin, mutta...
H: No, minkäslainen juttu se oli?
K: No, niitä oli ollu tuas Hirvijokia oli aukaasemas ollu paljon miähiä. Ne oli tuas Kangaskoskella sitten ollehet ja oliko siinä sitten vähän ollu kateutta, että siinä niinku oli kaks suluhasta sillä likalla, niin se Hulivili-Kaappoo Kauhavalta, sehän se tappoo Huhuran Akselin.
Oiva: No, ei se oikeen tullu seleville.
K: No ei, mutta kyllä se linnas oli.
Oiva: Joo, sehän oli sellaanen, mutta onko se siihen aikahan tapahtunu, kun jokia on avattu?
K: Joo, silloon se on, niin isä sitä on toimittanu, että se on silloon tapahtunu, kun Hirijokia on aukaastu.
Oiva: Se voi olla kyllä, mutta kun mä vähän epäälen, että se olis tapahtunu vähän myähemmin. Se voi olla samahan aikahan. Olokohon kuinka tahtoo, ei se siihen oo, mutta sehän on kai vähän noista naisjutuistakin...
K: Niin, sehän on pitkä, vanha juttu.
Oiva: Mustaltamaalta oli siis Huhuran Akseli, oliko se Haapalan, sen tytön...
K: Eikö se ollu se Haaplan Tyyne?
Oiva: Tyyneköhän se on ollu?
K: Niin ne kehuu, että Tyyne se oli.
Oiva: Niin, ja siinä oli sitten Mattilan Jaakkoo ja se Huhuran Akseli molemmat sitä miältä. Ja se Akseli oli vähän riskinlainen miäs, jottei se oikein uskaltanu se Jaakkoo sinne mennä. Ja nehän tuli sitten, saivat tietää sitten, ketä sinne nyt tuli, kun se Akseli, tuliko siihen joku Haapalakin sitten samas, vai... rattahin tuli tualta Alakylän kautta.
K: Huhuran Akseli siinä tuli rattahin ja meni sitä veräjää aukaaseen ja siihen se tapettihin. Se on justihin siinä...
Oiva: Niin, ne oli pannu, ne oli lähteny ennen ne, ketä siinä nyt oli, se Mattilan Jaakkoo ja Hulivili-Kaappoo ja Kuustaa, etukätehen, kun ne oli nähäny, että ne tuloo nyt ne Mustanmaalaaset. Ne oli menny ja pannu sen hilan kiinni, jotta ne joutuu tulla hevoosen seljästä pois siinä hilalla. Ja sitten kun ne tuli pois, sittenhän siinä tuli se kahina. Se tappoo siinä tosin sen.
H: Millä vehkeellä?
K: Puukoolla löi rintahan.
Oiva: Mutta minä en tiärä sitten, kuka sen niin ... onko se aivan tullu seleville, kuka sen tappoo. Mutta se Hulivili-Kaappoo, tai Hautalako sen oikea sukunimi oli, se siitä oli linnas. Mutta emmä usko, että sekään koko aikaa oikeen. Tuliko se aivan seleväksi?
K: Kyllä ne sitä syytti. Se oli ainakin lähteny sieltä Kangaskoskelta.
Oiva: Sitä koskee vähän se näytelmäkin, Uni ja varjo.
H: Onkos täältä kautta kuljetettu kruutia? Onko siitä kertomuksia?
Oiva: Emmä kyllä oo siitä kuullu.
K: Enkä minä.
Oiva: Täs ei oo ollu oikein semmosia teitä kauemmas, josta olis päässy.
H: Tietääkö tämä Ruotsalan Kustaa, onko täällä päin mitään merkkejä Suomen sodasta, siitä 1808 sodasta, piilopirttejä tai venäläisten sotilaitten hautoja tai muita?
K: Joo, ei oo. Kun se oli se 18-sota, mä oon ollu siilloon kloppi.
H: Niin, mutta onko perimätietoja siitä aikaisemmasta sodasta, milloin oli tuola Ruonassakin taisteltu. Vuonna 1808.
K: Ei, se on ollu, mitä on kuullu nuatten vanhempaan kertovan, niin minen niistä tiärä mitään. Moon ollu Kauhavan pualella. Kyllä ne niistä on täälä kertonu, mistä ne on kulukenu.
H: Missä päin täällä oli sitä venäläistä sotaväkeä silloin 1917, josta äsken puhuttiin?
Oiva: Sitä on ollu paremmin tuala keskukses, Antilas ja on ollu ehkä Tiistelläkin.
K: Onhan siälä ollu Tiistelläkin.
H: Minkälaisia nämä ratsastusretket olivat, joita he tekivät? Oliko ne jotain partioretkiä? Mitä varten he ratsastelilvat täällä?
K: Ne oli täälä oikeen, ne ratsuhevoset, ne oli täälä oikeen olemas, Kauhavalla.
Oiva: Ne jossain tapaukses liikkuuvat aina sellaasis piänemmis sakiis. Käykö ne tapaamas jotenki toisiansa tai mitenkä. Kyllä niitä siihen aikahan, kyllä minäkin oon nähäny, kun niitä kuluki silloin vapaussodan aikana. Niitä meni jonkunlaanen porukka, ei niitä montaa ollu siinä. Muttei niitä kovin paljon, mutta tuanne Kauhavan suuntahan jotenkin ollu yhteyres täältä päin Kuartaneen suunnasta.
K: Joo, se on niin paljon vanhaa juttua, jotta ...
Oiva: Joo, ei me niistä oikeen osaa sanoa, kun ei niitä tällä paikkaa oikeen oo ollu, kuin joku aivan sivuumennen.
H: Niin, mutta ootte nähnyt kuitenkin vissiin?
Oiva: Kyllä, kun mä olin aivan pahanpäiväänen, niin tuasta meni jotakin tiätä.
H: Millä tavalla entiseen aikaan saatiin tietoja kylän yhteisistä asioista, esimerkiksi, jos oli jotain teitä kunnostettava tai järjestettävä jotain yhteisiä kökkiä tai muita? Millä tavalla niistä tiedotettiin?
K: Se piti käyrä suusanaasesti sanomas. Eihän niitä puhelimia ollu silloon. Sen piti käyrä sanomas suusanaasesti.
H: Kuka yleensä pani alulle tällaiset kylän yhteiset hankkeet?
K: No, se oli kuka kulloonki sattuu olla kyläs sellaanen.
Oiva: Joo, nehän oli tiäjuttuja. Niitä tiätysti tuli vähän tarpehen mukahan. Joku alakas, joka ny vähä oli sellaanen, joka järjesti. Täälähän oli nuata kirkonkyläästenkin maita aika lailla, sellaasia sivumaita täällä. Ne jaettihin ne tiät. Minäkin muistan, kun mä olin sellaanen pahanpäiväänen, niin paloohin jokahittellen oma pala, minkä piti kunnostaa. Sitten nimismies toimitti aina ne tarkastukset sitten kesällä jokaasella tiällä. Sen piti olla kunnos sen palstan jokahittella sitten. Mä muistan hyvin, kun meilläkin oli Lakaluomalle mennes, kun oli se vanaha tiä, niin siinä oli tiän pala. Siihen ajettihin hiataa, jonkinlaasta mäkiä, sellaasta hianua, ei se hääviistä ollu sille palalle. Se tavallisesti siinä pikkuusta ennen, kun tiättihin, että nyt se tuloo sitä kattomahan. Mutta se saattoo olla niinkin, ettei se kelavannukkaan, vaan piti uurestansa pykätä.
K: Se oli silloonki viälä, kun me olimma tuola Ylises, niin se oli se Lakaluoman tie vielä paloos. Minä muistan, mulla ja Iisakilla oli pitkä pala siitä Hietarannan tiehaarasta Jaskarin Anttihin. No, minähän laitoon sen kovahan kuntohon ja sitten siinä Korpelan kohoras oli se rotko. Mä muistan, kun mä ilamootin siitä kokoukses, ettei tua passaa mihinkään, kun toiset korjaa ja toiset ei. Siitä ei meinannu päästä millään, se oli niin pehemoonen ja paha. Tua Sipilän Jalo sitten sanoo, kun me mentihin pitähämän sitä kokousta, niinku mullen antaa sen Korpelan Matin tiäpalan, niin kuinka se, kun minä justihin sain tiän kuntohon, niin se annettihin toisellen ja mullen sellaanen paha paikka annettihin. Mä sanoon, että kun en minä oo ikään sitä havaannu, että viriää hevoosta lyärähän, mutta laiskaa lyärähän, mutta nyt sä lyät viriää hevoosta. Niin sen lykkäsivät mulle sen Matin tiäpalan ja kivipyykit ja viälä panivat kattomahan sitte perähän, että jokahinen laittaa, kun siihen piti laittaa kivipaalut sitten jokaisen tien rajahan, että mun kattua perähän. Sitten sai viälä, jos ei ne tuanehet, sai viärä sitten. Se oli viiskymppiä aina kivipyykki, mutta en minä viittiny. Minä koitin pyytää, että jokahinen olis tuanu sen kivipyykkinsä siihen.
Oiva: Oliko se joku tiälautakunta silloon, vai mikä se oli?
K: Se oli tua Järvenpää ja sitten Sipilän Jalo, sen tapaanen se oli.
H: Minkä mukaan nämä osuudet jaettiin?
K: No, emminä tiärä sitä, eikö sitä pantu paremmin kourakaupalla. Sitä annettihin, ettei siinä ollu mitään.
Oiva: Tiätysti siinä vähän sitä käyttöä yritettiin kattua.
K: Ei se pitäny paikkaansa yhtään. Ne sitä löi summanmutikkahan vaan.
H: Minkä pituisia ne yleensä olivat?
K: Sellaasia, kun oli paha paikka, niin 50-100 metriä ja kun oli vähän parempi paikka niin...
Oiva: Jotta voi olla samalla usiampia paloja vähän eri paikoos. Meillä oli ainakin kaksi.
K: Meillä ei ollu silloon, ku yksi. Se oli pitkä pala.
H: Tehtiinkös ojille mitään?
K: Kyllä, ojat piti siivota ja pajut hävittää pois.
H: Ja ne tarkastettiin sitten samassa yhteydessä?
K: Joo, ne tuli kattomahan ja jonsei ollu, niin sitten annettihin viälä, ettei jos ei siihen mennes, niin sitten sen pantihin korjaamahan joku muu, jos ei asianomaanen sitä laittanu sitä sellaasehen kuntohon, kun ne tahtoo. Se korjootettihin muilla. Sitten se makso.
Oiva: Mutta ne ojaanteko ehkä moneltakin jäi tekemättä. Mä uskon, ettei ne oikein vaatinukkaan.
K: No, ei, mutta tuollaases alahaases paikas ne vaatii. Ja kyllä ne rupes olemahan aika nuukia lopuuksi.
Oiva: Tätä Alajärventietäkin teetettihin ennen siis, kun se oli jo valamis, niin sitä kunnostettihin, niin se myitihin paloohin. Sellaasia 100 m pitkiä pätkiä aina huutokaupalla myitihin, että kuka halavimmalla ottaatehtäväksi. Sehän pakkas olla sellaasta, että toiset teki hyvin työn ja toiset huonommasti. Sillä lailla sitä alakuhun kunnostettihin.
K: Soukkaakin pakkas tulemahan ja nimismiäs oli yhyrellekin isännälle sanonu, jotta kun tämä on niin soukka. Niin se oli sanonu: mutta onkos mittaa? Se oli ollu liika soukka.
H: Aurattiinko näitä teitä talvella?
K: Kyllä. Se oli tämä Kauhajärven väli ja Hirvijoen väli tuolla appiukolla. Hevoosilla ajettihin. Puuaura ja hevoosilla ajettihin. Iisakki ajoo ja minä olin siälä peräs sitten. Mun piti olla siinä auraamas. Siinä piti olla kaksi, että kun tuli vastahan, niin sen piti saara lumireen sivuhun.
Oiva: Joo, se myytihin huutokaupalla tämä koko tiä ainakin tästä Kauhajärvelle asti. Tämä väli myytihin syksyllä tai syystalavalle auki pirettäväksi. Hevoospelillä ne yritti sitten pitää sitä. Se taisi olla tuola Kärjellä. Mutta eihän se mitään sellaasta kumpua ollu, että millään ... hyvä kun hevoosella pääsi. Ja kun lunta tuli kovasti, niin se ainavaan nousi se tiä. Kyllä sitä ajaa piti, mutta ei se mitään kunnos, eikä sitä voinu kukaan pitääkään kunnos.
K: Eikä siitä olisi autolla tultu, niinku nyt.
Oiva: Kyllä se myitihin aina huutokaupalla.
H: Kuinka monen hevosen lumireki tällä Kärjellä oli?
K: Siinä oli kaksi ja kolome ja oli neljäkin, jos oli paha ilama.
H: Millä tavalla ne hevoset asetettiin lumireen eteen?
K: Ne ne pantihin parikapuloohin ja hevoset kapuloohin ja sitten kapuloosta sellaanen pitkä niska sitten siihen lumireen...
H: Entä jos oli neljä hevosta?
K: Se oli taas sitten kaksi ja kaksi. Ne oli suupiälestä toisissansa kiinni, yhyret ohojakset vaan oli vaan, vaikka oli neljä hevoosta.
Oiva: Mutta tuskin se neljällä ajoo.
K: Kolme siinä eniten oli, mutta kyllä kun oli oikein paljo lunta, niin siinä täytyy laittaa neljä.
Oiva: Joo, ne pakkas välillä aina vähän moittimahan, jotta kun ei ollu tiät oikeen auki. Sitä oli maharottomuus pitää auki.
K: Niin, kovat tuiskut ja pyryt oli, niin eihän ne ja tuollaaset puuaurat, niin ei ne ny niin saanu.
H: Kuinka leveäksi tämä tie aurattiin?
K: Kyllä sen piti reunoja myärin.
H: Tuliko se auratuksi, kun ajettiin edestakaisin?
K: Kyllä. Se piti olla se aura niin leviä, että kun meni ja tuli, niin se oli aina sitten selevä.
Oiva: Mutta se talaven mittahan aina nousi se tiä ainavaan, kun aina pyrys, niin se oli aina vaan ylempänä ja ylempänä.
K: Eihän sitä saanu, kun oli niin kovat tuiskut ja pyryt.
H: Mistä se aura hankittiin, tämä lumireki?
K: Se tehtihin puusta.
H: Tehtiin itse?
K: Parrusta, itte se piti teherä.
H: Oliko siinä mitään metalliosia?
K: Ei.
H: Sitä kärkeä?
K: Ei muuta, kun sellaanen rautaanen, isoo koukku siinä lumireen noukas, josta sitten hevooset veti. Toinen siipi oli lyhempi ja toinen oli pitkä, joka oli täällä tiällä näin. Sitten täs oli lyhyempi siipi, joka puski lumen menemähän.
H: Mistäs sitä ohjattiin?
K: No, hevoosella sitä yritettihin.
(Tähän kohtaan loppui äänitys, vaikka nauhaa oli vielä vähäsen jäljellä.)