"Hillin fiilistä heiluilapiimähän"

- meijeritoiminnan
monet vaiheet

Meijeritoiminnan sarka kyläkunnassa on monenkirjava. Pääosiltaan on nähtävissä tasaisia eteenpäinmenon ja myönteisen kehityksen vuosikymmeniä, jotka hyvin ratkaisevalla tavalla heijastelevat laajan kyläkunnan ja myös naapurikylien, Ylistaron Myllykosken, Huhtalan sekä Ylihärmän Kankaankylän osuustoiminalliselle pohjalle nojannutta taloudellista kehitystä.

Lapua-lehden Hellanmaan numerossa v. 1928 kerrotaan kylän maitotaloudesta: "...niissäkin oloissa, kun halla oli viljan vienyt ja luonto kovin kohdellut, silloinkin on karjassa ollut vahvin tuki ja turva. - Tiedetään kuitenkin jo viime vuosisadan alkupuoliskolla voin tuotantoa olleen yli omankin tarpeen ja sitä on joko viety itse kaupunkiin tai myyty kotoa päin ostajille, jotka on hevoskyydillä kuljettaneet aina Helsinkiin saakka."

Nuorempi sukupolvi kyselee, millä tavalla maidon jalostaminen voiksi varhaisempina aikoina tapahtui, millä tavalla kermat erotettiin maidosta. Yleinen tapa oli maitojen hapattaminen, jonka jälkeen päälle noussut kerma kuorittiin pois ja kirnuttiin käsikirnulla voiksi. Hapattamista varten oli taloissa katonrajassa, "takkihirsien" alapuolella "fiililautaaset" ja erityiset "fiilikaapit" sekä puiset "fiilipunkit". "Fiili" oli todellista ruokapöydän herkkua eikä sitä usein sellaisenaan saanut syödä. Vasta myöhemmässä vaiheessa maitomäärien lisääntyessä ryhdyttiin viiliä hapattamaan myös sellaisenaan syötäväksi. Vanhempi tyyli syödä viiliä oli sellainen, että viilin päälle ripoteltiin suolaa, mutta myöhemmin suola vaihdettiin sokeriksi.

Myllykosken Hillin talon viili oli viime vuosisadan alkupuolella kuuluisaa "herrojen herkkua". Sen maine kiiri aina Ylistaron kirkonkylää myöten ja talosta tuli näin monien asiakkaiden pysähdyspaikka. Vieraat poikkesivat varsinkin pyhäisin syömässä kuuluisaa "Hillin fiiliä".

Lagerstedt - Porolan kaksoismeijeri

Ennenkuin osuustoiminta väkevän valistustyön ansiosta sai kylässä riittävän vahvaa jalansijaa olivat kaukokatseiset liikemiehet jo käynnistämässä maidonjalostusta. Meijeritoimen kanssa päästiin lähempään kosketukseen vuonna 1887. Silloin valmistui perustetun osakeyhtiön hallinnoimana "kaksoismeijeri, joista toinen toimi Hellanmaan Porolassa päämeijerinä, toinen alapäässä Hellanmaata, Kankaanpäässä, kuorima-asemana." (1) Matti Nummensalo ilmoittaa kirjoittamassaan "Etelä-Pohjanmaan meijeritalouden vaiheita" teoksessaan Porolan meijerin perustamisajankohdan epämääräisemmin eli 1889 - 1890. (2)

F.W. Lagerstedtille kolme kahtatoista osaa, Juho Filppulalle kolme kahtatoista osaa, Heikki Ketolalle kolme kahtatoista osaa, Antti Kankaanpäälle yksi kahtatoista osaa ja Matti Talkkarille kaksi kahtatoista osaa, jossa suhteessa tulemme osaa ottamaan kaikkeen liikenteen menoihin, nauttimaan siitä mahdollisesti karttuvan hyödyn ja myös kärsimään kaiken mahdollisen tappion." (3)

Mielenkiintoiseksi tuon perustamisasiakirjan tekee se, että M. Talkkari on sama henkilö, joka on merkitty historian kirjoihin n.s. Talkkarin meijerin perustajana.

Porolassa toimineen meijerin meijeristinä mainitaan vuodesta 1889 alkaen Lovisa Wilhelmintytär Lindgren (s.1861 Karunassa) Varsinais-Suomesta. Hän muutti vuonna 1899 Kauhavalle. - "Lovisa näyttää olleen ahkera kirkossakävijä", toteaa Armas Helin sukututkimustensa yhteydessä.

Porolan meijerirakennus tehtiin uusista aineista ja sijaitsi n.s. Hellanmaan vanhan maantien varressa. Laitos oli silloisten mittojen mukaan varsin ajanmukainen, kokonaisuudessaan höyryvoimalla toimiva jalostuslaitos.(4) Ja kuten aina, niin myös tässäkin tärkeässä vaiheessa oli omistajien kesken jonkinlaista kisailua siitä, kumpiko meijeri toimii päämeijerinä eli kirnumeijerinä. Kisailussa oli huulenomaisesti heitetty sellainenkin herja, että Porolan meijeripiiriin kuuluvan erään pienen kyläryhmän sijaintia ei kannata päämeijerin paikkaa määrättäessä ottaa suuremmin huomioon.

- Sen kylän vähääset kermat pystythän kirnuamhan vaikka potilla, oli ollut jonkun toteamus. (5)

Alue josta meijereihin maidot tuotiin, oli Hellanmaan kylä kokonaisuudessaan, lisäksi Ylihärmän Talkkari, Kangas ja Ikola sekä Ylistarosta Myllykoski ja Huhtala. Yhteinen maitomäärä mainituilta alueilta kohosi keskimäärin kuukaudessa 75.000 naulaan, hinnan vaihdellessa 2-3 penniin naulalta. Myöhemmin kuukausimäärä oli 30.000 kg hinnan vaihdellessa 4-7 p kilolta. Siihen aikaan ei vielä järjestetty erityistä maidon kuljetusta meijeriin, vaan jokainen huolehti maidoistaan itse.

Meijerin kehnohkoon menestykseen vaikutti ehkä osaltaan se, että toimintaa kohtaan ilmeni paljon ennakkoluuloja. Eräillä karjanomistajilla oli vielä kunnia-asiana hoitaa maidot omatoimisesti voiksi eikä suinkaan kuljettaa niitä meijeriin. Palvelusväki oli joidenkin kertoman mukaan kaikkein ennakkoluuloisinta. He olivat vakuuttuneita siitä, että "meijerit vaikuttavat epäedullisesti fyysillisen ruumiimme olemukseen". (6)

Epäonnestaan ja lyhyestä elinajastaan huolimatta "Porolan ja Kankaanpään höyrymeijerit olivat meijeritalouden uranaukaisijoina Hellanmaassa". Siitä lähtien kotoiset kirnut tulivat yhä harvinaisemmiksi työkaluiksi ja puiset punkit saivat jäädä lojumaan käyttämättöminä niin, että vyöt alkoivat rapista irti. (7)

Meijeritoiminta on kuitenkin noihin aikoihin ollut kaiken kaikkiaan hyvin hajanaista, kuten yleensä silloin, kun joku, myöhemmän historian valossa nähty laajakin yhteistyömuoto haeskelee uomiaan.

Kosolan meijeri

Mainittakoon, että Ylihärmän Kosolan kylään perustettiin vuonna 1888 Kosolan yhtiömeijeri, johon maitoja tuotiin laajalta alueelta, Ylistaron rajoilta saakka. Meijerillä oli sivuseparaattori Talkkarin kylässä Vassin pajan yhteydessä. Kosolan meijeri paloi vuonna 1893. Myös Kosolan meijerillä on ilmeisesti ollut jonkinlainen vaikutus hellanmaalaiseen maidonjalostukseen, koskapa kilpailevat meijerit ovat pyrkineet "kuorimaan parhaimmat kermat päältä" eli haeskelleet maitoja sieltä mistä sitä on ollut eniten ja helpoimmalla saatavissa. (1)

Talkkarin meijeri

Matti Nummensalo kertoo historiateoksessaan, että "Ennen Kosolan meijerin paloa perustettiin Ylihärmään myös neljäs, n.s. Talkkarin meijeri." (1)

Talkkarin meijeri eli virallisesti Ylihärmän Kankaan Meijeri Oy oli toimintapohjaltaan huomattavasti laajempi kuin Porolan meijeri. Osakkaiksi liittyi Kankaan, Ikolan, Hellanmaan ja Myllykosken isäntiä. Päämeijerin paikaksi tuli nyt Talkkari.

Huolimatta osakeyhtiöpohjastaan muodostui meijerin toiminta käytännössä osuuskuntamuotoiseksi, sillä "osa maidontuottajista vaati maidosta maksamaan niin korkeaa hintaa, ettei osakkailla ollut mahdollisuutta tienata". (2) Kauppias Matti Talkkari oli niin varma laitoksen menestymisestä, että hankki aluksi koneet omalla kustannuksellaan. (3)

Maidonjalostus haki tuolloin uomiaan ja ala oli tuossa vaiheessa sangen mielenkiintoinen ja taloudellisesti houkuttelevakin. Liikemiehet olivat tietysti kilpailussa mukana ja eturivissä F.W. Lagerstedt. Eräs heistä oli myös Matti Talkkari.

Ylihärmän Kankaan Meijeri Oy oli muutoin koneistoltaan alkeellisempi kuin Porolan meijeri, sillä meijerissä oli vain käsiseparaattori, käsikäyttöinen voipöytä ja kahden hevosen vetämä kirnu. - No, se lienee ollut hygienian kannalta turvallisempi vaihtoehto, toisin kuin esimerkiksi Tiistenjoella. Siellä kauppias Viktor Leppäsen, F.W.Lagerstedtin ja Juho Filppulan omistamaa meijeriä pyöritti Topparin myllyn kautta koskivoima. Lapuan historian mukaan meijeriin tuli hihnaluukun kautta "rottia, jotka ahneuksissaan kurottivat lattian tasolla olleeseen kermasäiliöön ja hukkuivat sinne, niin että säiliö oli asianmukaisesti ennen kirnuamista ´haravoitava´". (4)

Kaikkineen Talkkarin meijerin toiminta oli melko suurta. Meijerillä oli pääpaikan lisäksi kuorima-asemat Hellanmaassa, Kalliossa, Kujanpäässä, Raamatussa, Ahomäessä, Ikolassa ja Myllykoskella. (5) Viimeksi mainittu asema on toiminut Myllykosken Osuuskaupan tontilla. Sama rakennus oli vielä pitkään pystyssä toimien mm. kauppiaspari Reino ja Kerttu Mäntyvaaran navettana.

Karjanomistajat kuljettivat maitonsa kuorima-asemille itse, mutta kermojen kuljetuksesta Talkkarin "voitehtaalle" saivat viejät "vähän kirnupiimää palkkioksi". (6)

Voin välittäjänä toimi Tuomas Laurell, joka otettaan vahvistaakseen lahjoitti meijerille yhden separaattorinkin. Yhteistyötä voin markkinoinnissa tehtiin jossain määrin F.W. Lagerstedtinkin kanssa.

Kerrotaan, että Laurell oli saanut vihiä siitä, ettei hän ollutkaan itseoikeutettu meijerin voinostaja. Suuttuneena hän oli jopa puhelimessa rähissyt Talkkarille, jolloin Talkkari tovin kuunneltuaan oli noussut tuolille seisomaan, kääntänyt takapuolensa puhelimen luuriin ja täräyttänyt suoraan torveen ilmoittaen kuivasti:

- Siinä on sullen voita! (7)

Talkkarin meijeri oli jo pitkäikäisempi, sillä toiminta loppui vasta Kankaan - Ikolan osuusmeijerin tultua perustetuksi, virallisesti kuitenkin 17.8.1926. Toimintavuosia oli näin ollen alun neljättäkymmentä, jonka jälkeen "tuo vaivaloinen veivaaminen lopetettiin, jonka johdosta kyläläiset olivat niin kamalan paljon hionneet." (8)

Kaikesta edellä kerrotusta päätellen voi arvailla, että viime vuosisadan lopulla on alueellamme vallinnut jonkinlainen meijeritoiminnan sekamelska joskin laitosten kapasiteetti on sittenkin ollut niin vähäinen, että tilaa eri yrityksille on löytynyt. Näyttää siltä, että Kosolan, Talkkarin ja Porolan meijerit ovat toimineet ainakin lyhyen aikaa samanaikaisesti (Kosola 1888-1893, Porola 1887-1897 ja Talkkari 1892-1923). Kosolan meijerillä oli kuorima-asema Vassin pajan yhteydessä, Talkkarin meijerin pääpaikka oli Talkkari ja Porolan meijerillä oli kuorima-asema Kankaanpäässä.

Kuinka sitten kävikään Porolan meijerin?

Kilpailu oli varsin ankaraa. Talkkarin meijeri hääri alueella monine kuorima-asemineen. Koneisto meni epäkuntoon ja korvattiin hevoskäyttöisellä kirnulla ja käsiseparaattorilla. Vähitellen toiminta hiipui ja Jaakko Porola osti meijeritalon ja timprasi siitä asuinrakennuksen. Sitä ei kuitenkaan enää ole olemassa.

Porolan - Lagerstedtin meijerin omaisuuden jakamisesta osakasten kesken on tehty 20.7.1897 jakokirja, josta selviää toiminnan päättyminen jo 1800-luvun lopulla. Lagerstedtin ja Porolan lisäksi muut osakkaat olivat luopuneet leikistä jo aikaisemmin, joten jako suoritettiin vain em. kahden osakkaan kesken. Jakokirjan mukaan Lagerstedt "saa höyrykoneen pannuineen Porolasta ja höyrypannun Kankaanpäästä sekä kaikki hihnapyörät ja akselit, sirkkelin ja remmit ja kaikki mitä höyrykoneen joukkoon kuuluu, ynnä kamiinan.

Heikki Ketola saa kaikki meijeriin kuuluvat huoneet, ynnä niiden lisäksi voipöydän, kirnun, kerman hapatusastian sekä kaikki muun irtaimiston paitsi separaattorin ja höyryturpiinin jotka myydään erikseen ja niistä saadut rahat tasataan kahteen osaan. Kaikista näistä maksaa Heikki Ketola Lagerstedtille kaksisataaviisikymmentä (250) markkaa". (9)

Hellanmaan meijeripiiri tuli siis Porolan meijerin nukahtamisesta lähtien toimeen Talkkarin meijerin kuorima-asemilla. Matti Nummensalon mukaan näin tapahtui vuoden 1923 paikkeille, mutta ilmeisesti sitä on jatkunut Talkkarin meijerin lopettamiseen saakka, ja olisikohan tuossa välivaiheessa osansa alueen maidoista ehtinyt saamaan myös 1923 perustettu Kankaan - Ikolan Osuusmeijerikin.

Hellanmaan Osuusmeijeri r. 1.

Osuustoiminta-aatteen voimakas leviäminen tulee ymmärrettävämmäksi kun huomioidaan se, että osuustoiminnan tuomien taloudellisten etujen ja ammatillisen valistuksen ohessa sillä oli erittäin suuri merkitys venäläistämistoimia vastaan. Sekin toimi ruohonjuuritasolla voimakkaasti kansallisen itsetunnon kohottajana: "Kun venäläiset yllyttivät maata omistamatonta maalaisväestöä, osuustoiminnalla piti lisätä maaseudun taloudellisia mahdollisuuksia ja tehdä yllytys tyhjäksi. Liikkeen keskusjohto propagoi osuustoiminta-aatetta Lapualla voimakkaasti vuoden 1903 aikana. Pellervon neuvoja Juho Torvelainen esitelmöi marraskuun 9. päivänä osuustoiminnasta rippikouluhuoneella, missä hänellä oli lähes 200 miespuolista kuulijaa. Seuraavana päivänä häntä kuunteli Haapakosken seurahuoneella vajaat 60 henkeä, joukossa neljä naistakin, ja Hellanmaan kansakoululla parikymmentä henkeä." (1)

Osuustoiminta-aatetta levitettiin Lapualla tehokkaasti ainakin vuodesta 1901 lähtien. Siitä luettiin lehdistä, ja ainakin jo vuonna 1900 Lapuan maamiesseurassa harkittiin yhteisostoja. Vuoden 1901 alussa opettaja T. Haila on esitelmöinyt mm. maamiesseurassa yhteistoiminta-aatteesta, "tuli pitkä keskustelu, jossa tuotiin esiin mielipiteitä aatteen soveltamisesta paikkakunnan oloihin". (2)

Otti kuitenkin oman aikansa ennenkuin aate juurtui. Mutta esimerkiksi Hellanmaan osuuskassa sai alkunsa juuri noihin aikoihin eli 1906. Meijeritoiminnassa ei osuustoimintaan kiiruhdettu, vaan tultiin, kuten edellä todettiin, melko pitkään toimeen alkeellisinkin konstein.

Jos Ylihärmän Kankaankylän Meijeri Oy:n eli Talkkarin meijerin seuraajaksi perustettu Kankaan-Ikolan Osuusmeijeri olisi rakennettu Talkkariin, olisi osuusmeijeritoiminta Hellanmaassa joidenkin arvelujen mukaan saattanut jäädä vieläkin pidempään toteutumatta. Ainakin oma meijerihanke olisi voinut venyä pidempään. Nimenomaan kankaankyläläiset tahtoivat osuusmeijerin sijoituspaikaksi Talkkarin, sillä hellanmaalaisten mukanaolo olisi näin varmistettu. Ikolalaiset olivat väen väkisin Kankaankylän kannalla, koska se oli heitä lähempänä. Osa heistäkin oli sentään kaukonäköisempiä ja puolsivat Talkkaria. Paikkariita ratkesi ikolankyläläisten enemmistön hyväksi, meijeri rakennettiin Kankaankylään. Se sai luonnollisesti aikaan uutta liikehdintää Hellanmaassa ja Myllykoskella. (3)

Kankaan - Ikolan osuusmeijerin perustamisajankohta on todennäköisesti joulunalusaika vuonna 1923. Asiaa on kuitenkin Hellanmaan seudulla tuossa vellovassa tilanteessa hyvin ennakoitu, sillä samana vuonna on jo tehty päätös Hellanmaan Osuusmeijerin perustamisesta. Ensimmäinen hanke jäi kuitenkin miltei paperiasteelle, koska asiaa kehiteltäessä virisi omassa keskuudessa ylikäymätön paikkakiista. Seurasi jäsenistön jakautuminen kahtia. Jahkailtaessa kului aikaa jonkin verran, joskin erinäisiin toimenpiteisiin ehdittiin jo ryhtyä.

Kaivo jo tehtiin - väärään paikkaan

Vesikysymys on meijeritoiminnassa ollut hyvin oleellinen ja sitä se on ollut nimenomaan Hellanmaassa, jossa vedensaanti on aika ajoin ollut todellinen ongelma.

Meijeriä varten oli ensimmäisen osuuskunnan toimesta kaivettu vesikaivoa jo melko syvälle. Suuri osa meijerin osakkaista lähti tässä vaiheessa "kapinakokouksen" avulla boikotoimaan kaivohanketta ottaen meijerin sijoituspaikkakysymyksen laajemminkin esille. Niinpä on edelleen tallessa pöytäkirja yleisestä kokouksesta, joka on vuonna 1924 keväällä Hellanmaan Osuusmeijerin jäsenten toimesta kutsuttu koolle Iisakki Porolan taloon. Pöytäkirjassa todetaan, että "parhaillaan tekeillä olevan vesikaivon työt Vihtori Kontion maalla on jo suoritettu niin pitkällen, sen syvyyteen ja laajuuteen nähden, että siinä on jo sivuutettu ne määrät, mitkä tämän paikan katsoja ja ehdottaja määritteli vesisuonten käsillen saamiseksi ja mihin myöskin osuuskunnan yleinen kokous antoi toimikunnallen valtuudet. Koska kumminkin nyt on jo nähty, että tämä paikka ei ollutkaan sellainen, kuin se oletettiin ja luultiin olevan, niin tähän katsoen kokous lausui yksimielisenä päätöksenään, että toimikunnan ei olisi enää tätä työtä meijeriosuuskunnan kustannuksella jatkettava, vaan olisi nyt osuuskunnan ennen tekemän päätöksen mukaan heti ryhdyttävä etsimään ja asiantuntijalla tutkituttamaan uutta kaivon paikkaa Rajalan lähistöltä."

Joskin kokous oli kutsuttu koolle kaivoasian merkeissä, niin taustalla oli selvästi toisen pään kyläläisten tyytymättömyys ajatellusta meijerin paikasta: "Koska Rajala on meijeripiirin keskipiste matkoihin nähden, niin olisi tämän ympäristöt, ei ainoastaan tien varresta vaan vieläpä vähän etäämpääkin tiestä tarkoin tutkittava." (1)

Näin jäljestä päin arvioiden meijeripiirin alueellista keskipistettä painottanut ajattelu on varmasti ollut oikeudenmukaista, sillä piiriin kuuluivat Yli- ja Keski-Hellan kylät ympäristöineen sekä Ylistaron puolelta Myllykoski ja Huhtala.

Vesikysymyksestä on syytä tässä vaiheessa kertoa enemmänkin. Marraskuussa 1925 on tehty paikkaristiriitoja tasoitteleva päätös: "Edellisen osuuskunnan aikana päätetyn niin sanotun alankoprunnin (kaivu) kustannukset maksetaan tämän osuuskunnan varoista, jollei entiset osuuskunnan jäsenet suostu maksamaan edes 2:- lehmäosuutta kohti." (2)

Jo meijerin alkuaikoina oli saatu alulle toinen ja kolmaskin kaivohanke. Meijeritontin kulmaukseen on jäsenten yhteisvoimin kaivettu n. 10 metrin syvyinen, kallioon porattu kaivo. Vesi soveltui hyvin huuhteluvedeksi, mutta muuhun tarkoitukseen se ei tahtonut riittää. Sen takia kaivettiin saman tien toinenkin n.s. alakaivo pesu- ja kattilaveden saantia varten.

Ylihellan Osuusmeijerin perustamistoimet

Tuohon edellä kerrottuun kaivoasiaan (Vihtori Kontion maalle aloitettu kaivohanke ) lienevät suurin piirtein jääneet käytännön toimet silloisen Hellanmaan Osuusmeijerin kehittelystä, sillä nykyisen osuuskunnan syntysanat lausuttiin Hellanmaan Nuorisoseuran talolla pidetyssä kokouksessa lokakuun 30.10.1925.

Perustavan kokouksen pöytäkirjan ensimmäiseen pykälään on kirjattu selkeäsisältöinen päätös: "Koska pari vuotta sitten perustetun Hellanmaan Osuusmeijeri r.l. paikasta ei vieläkään ole päästy yksimielisyyteen päättivät kokouksen osanottajat heti erota - ja tehtiin kirjalliset erohakemukset kaksin kappalein mainitusta osuuskunnasta, jotka tämän kuun aikana päätettiin viedä mainitun osuuskunnan hallitukselle ja viemään valittiin maanviljelijät Hermanni Alanen ja Juho Kallio. Sekä päätettiin heti seuraavassa tilaisuudessa perustaa uusi "Yli-Hellan osuusmeijeri r.l."- niminen osuuskunta, jonka paikaksi hyväksyttiin ja määrättiin Rajalan talon lähellä Juho Kallion maalle jo kaivetun vesikaivon ja Hellanmaan maantien välinen alue." - Jäseniä liittyi ensimmäisenä toimintavuotena 88 ja nämä merkitsivät osuuksia yhteensä 451 kpl. (1)

Hallitus kantoi rakennusvastuun

Osuuskunnan ensimmäiseen hallitukseen valittiin Juho Haapala, T. E. Myllykoski, Hermanni Alanen, Juho Yli-Rantala ja Yrjö Ketola, varamiehiksi Juho Alarantala, Juho M.p. Porola ja Juho M.p. Myllykoski. Hallitus sai valtuudet toimia rakennustoimikuntana, johon täydennyksenä tulivat lisäksi Juho W.p. Kangas, Aukusti Rajala ja Iisakki Porola.

Hallitus on pitänyt järjestäytymiskokouksensa 3.11.1925 ja valinnut hallituksen puheenjohtajaksi Yrjö Ketolan ja varapuheenjohtajaksi Juho Yli-Rantalan. Hänet valittiin toistaiseksi myös meijerin isännöitsijäksi.

Juho Kalliolta päätettiin ostaa meijerin tonttimaaksi Takamäen vainiosta 12 aaria Smk 720:- kauppahinnalla. Myöhemmin on Maria Ketojalta ostettu 9,5 aarin lisäalue 150 markan aarihinnalla.

Marraskuussa 1925 meijerin hallitus on käynyt tutustumassa Ylistaron Kitinojan osuusmeijerillä pohtien, olisiko näissä kahdessa kylässä paikallaan saman kokoinen meijeri. Samalla on yritetty selvittää mitä mahdollisia muutoksia tai muutosodotuksia Kitinojalla on jo toiminnan aikana eteen sattunut.

Marraskuun 13. päivä 1925 pidetyssä yleisessä kokouksessa on keskusteltu perusteellisesti meijerin rakentamisesta ja päätetty aloittaa työt heti, mikäli ne suinkin pakkasten takia luistaisivat. "Meijerin kivijalka päätettiin tehdä betonista ja seinät ainakin akkunoihin asti sementistä tai sementtitiilestä, muuten koko rakennushomma, piirustusten ja koneiden suuruus ja hankinta jätettiin valitun rakennustoimikunnan haltuun.

Ylimääräinen osuuskuntakokous on ollut koolla myös 3.12.1925, jolloin on neuvoteltu mm. vanhojen, eli Hellanmaan Osuusmeijerin sääntöjen käyttöön ottamisesta. Yksimielisesti on tuossa vaiheessa päätetty pysyä alkuperäisessä kannassa ja hakea Yli-Hellan Osuusmeijerin säännöille vahvistus.

Edellä mainitulla nimellä osuuskunta toimi vuoteen 1932 saakka, jolloin nimi muutettiin Hellanmaan Osuusmeijeriksi.

Osuuskunnan jäsenet päättivät todellisen lehmäluvun perusteella ottaa osaa tarvittavan hiekan ja muiden rakennustarpeiden ajoon, perustusten kaivuun ym. työhön. Metsää ja hevosen omistavat talolliset sitoutuivat ajamaan omasta metsästään rakentamisessa tarvittavat hirret. Hevos- ja työpäivät, hirret ja mahdollisesti jäsenten tuomat muut rakennustarpeet laskettiin kohtuuden mukaan rahaksi ja summalla hyvitettiin "asianomaisen jäsenen täytelainatiliä, tai mahdollisesti osalta osuusmaksutiliäkin". (1)

Rakennustoimikunnan kokouksessa neuvoteltiin tiiviisti konekaupoista puolueettomien asiantuntijoiden avustamina ja allekirjoitettiin koneiston kauppakirja. Sadankahdenkymmenentuhannen markan arvoisen meijerikoneiston; pystyhöyrykone kattiloineen, Astra-kirnu ja 1,500 1. Lacta-separaattori, toimitti Hankkija. Kauppa jätettiin tässä vaiheessa avoimeksi, että separaattoritilaus voitiin kolmen viikon harkinta-ajalla muuttaa 2000 litraa tunnissa kuorivaksi koneistoksi. Oli nimittäin odotettavissa, että osa Alahellan maidontuottajista siirtyisi uuteen meijeriin. (2)

Asiaan saatiin palata jo, kun maitomäärä nopeasti lisääntyi kolmanneksella. Jos ensimmäiset konekaupat tehtiinkin Hankkijan kanssa niin nyt oli kauppakumppanina Kone ja Siltarakennus Oy, jolta ostettiin 2000 litraa tunnissa kuoriva kone. (3)

Jo aikaisessa vaiheessa ennen uuden meijerin valmistumista on ollut harkittavana separaattoriasemien lopettaminen ja maitojen ajaminen Lapuan Osuusmeijeriin. Kysymyksessä olivat ilmeisesti Talkkarin meijerin separaattorit, joita alueella oli useita. Asemia pidettiin tarpeettomina senkin takia, koska polttopuut olivat loppuillaan eikä jäitäkään aiottu enää hankkia. Vähäisten maitoerien tuottajat vastustivat kuitenkin asemien lopettamista, joten asian lopullinen ratkaiseminen jätettiin "sen yhtiön yhtiökokouksen päätöksen varaan". Päätöksellä tarkoitetaan Talkkarin meijerin omistajayhtiötä. (4)

Vuoden 1925 puolella hankitulle tontille rakennettiin v.1926 Hankkijan suunnittelema, sementtitiilinen meijerirakennus. Puurakenteiseen yläkerrokseen tuli tilava kokous- ja konttorihuone sekä voinvalmistajan ja apulaisen asunnot. Alakerran jatkoksi tehtiin lautarakenteinen jäähuone. (5)

Rakennustoimikunta päätti pitämässään kokouksessa, että perustusten kaivu aloitetaan välittömästi. Töiden valvojaksi valittiin Juho W.p. Kangas. Perustus ja sokkeli tehtiin talkootyönä, samoin hiekan ja rakennusaineiden ajo. Lisäksi jäseniltä veloitettiin hirttä 3 jm. osuutta kohden. (6)

Rakentaminen eteni nopeasti ja sitä yritettiin kaikin puolin jouduttaa. Niinpä siltä varalta, että seinien muuraus päästäisiin aloittamaan ilman viivästyksiä päätettiin alustavasti, että Antti Perälältä lainataan hänen navettaansa varten varaamat tiilet (7). Varsinaisesti tiilet päätettiin tilata Alahärmän Heikkilästä.

Huutokauppatoiminta on ollut siihen aikaan hyväksi havaittu "työkalu". Sitä on käytetty huomattavasti laajemmin kuin pelkästään tavaroiden myynnissä. Huhtikuun 7. päivänä 1925 on pidetty hankintahuutokauppa rakennusaineille ja 27.5. on meijerin puutyöosuudet myyty Juho ja Jaakko Lahtiselle 14.500 markalla. Meijerin ulkohuonerakennuksen urakkahuutokauppa on pidetty 16.12., jolloin työ on annettu "vähimmän vaativan", myllykoskelaisen Kustaa Riihimäen tehtäväksi 1300 markan työhinnalla. Meijerin valmistuttua on 23.10.1926 myyty huutokaupalla "lastuja, puujätteitä, sementtipöttejä ja muuta rakennusjätettä".

Meijeri tuli koneineen maksamaan 416.284 markkaa. Rahoitusta varten saatiin Hellanmaan osuuskassan välityksin 200.000 markan valtiolaina ja Lapuan säästöpankilta 100.000 markan velkakirjalaina. Näistä veloistaan meijeri vapautui v. 1936 joskin lyhytaikaisempaa luottoa on myöhemmin tarvittu erilaisiin uudistuksiin. (8)

Kysymys on ollut sivukylän kannalta merkittävästä investoinnista. Sitä kuvastaa myös se, kuinka eräs lainanantajista, Osuuskassojen keskuslainarahasto Osakeyhtiö kohteli melko tiukkasävyisesti asiakastaan sanelemalla erikoisehtoja lainoitukselleen. Heinäkuun 7. päivänä 1926 on hallituksessa ollut esillä kirjelmä, jossa annetaan isällisiä ohjeita hankkeen vetäjille korostamalla mm. talkootyön merkitystä. Kirjeen sisällöstä sai hiukan sellaisen vaikutelman, että maalaisille on sanottava tiukasti, kuinka olla ja elää. Varsinkin talkootyöstä puhuminen hellanmaalaisille tuntui hiukan jopa huvittavalta, koskapa täällä jos missä oli totuttu tekemään joukolla sellaisia töitä, jotka niin toteutettaviksi soveltuivat. Kokouksessa laadittiin keskusrahaston kirjelmään vastine, jossa korostettiin lainan kiireellisyyttä. Vastineessa annettiin ymmärtää, että Hellanmaassa on toki otettu omatoimisesti huomioon kaikki hankkeen taloudellisen toteuttamisen näkökohdat ja että myös talkoita kylässä on aina osattu tehdä.

Työntekijöiden valinta

Sitten koitti aika, jolloin voitiin ryhtyä valitsemaan työntekijöitä. Toukokuussa 27.5. 1926 päätettiin jo siitä, että isännöitsijän tehtäviä hoitaa Iisakki Porola. Meijerikön toimi oli haettavana 5. päivä elokuuta mennessä. Toimeen valittiin jalasjärveläinen Hilda Niemelä "hakemuksessa mainitulla palkalla, joka on 600:- kuus ja 1,5 kg voita sekä 1 litr maitoa ja 1/5 litr kermaa päivässä. Ilmoituksessa mainitut edut: vapaa asunto, polttopuut ja valo". "Koneen käyttäjäksi valittiin Juho Sillanpää 500:- kuulta, ilman asuntoa ja muita etuja".

Seinäilmoituksella haeskeltuun meijerikön apulaisen toimeen pääsi talokkaan tytär Maija Kangas-Kontio, jolle 250 markan kuukausipalkan lisäksi myönnettiin "1 kg voita kuukaudessa ja 1 litra maitoa päivässä sekä kirnupiimää."

Ylimääräisessä osuuskuntakokouksessa 16.8.1926 on päätetty, että maidon laatumaksutapaa ei heti oteta käyttöön. Alkukuukausien hinnoitteluperusteeksi hyväksyttiin ainoastaan maidon rasvaprosentti.

Koneet käyvät jo

Sitten löytyy historiallinen pöytäkirjan kohta 16.8.1926: "Maidon vastaanotto uudessa meijerissä on ensi kerran keskiviikkona tämän kuun 18 päivänä. Maidon vastaanotto toistaiseksi päätettiin alkaa kello 1/2 8 aamulla." - Kirnupiimä oli haluttua juomaa. Sitä päätettiin ensimmäisestä päivästä lähtien myydä vähittäin kaikille 35 p litra ja kolme litraa markalla. Porolan meijerin aikoihin maitokilo maksoi 4-7 penniä.

Avajaispäivän aikana suoritettiin tarkastuskierros uudessa meijerisalissa ja päätettiin ottaa koneisto täysin asennettuna vastaan "tunnustuksella, että se on sopimuksen mukainen ja että montteeraus on toimitettu kaikin puolin huolellisesti. Monttööri Yrjö Lindallille päätettiin tästä työstä antaa kiitettävä todistus".

Ensimmäinen jäännöserähuutokauppa pidettiin 20.8.1926. "Huutokaupattiin jäännöskirnupiimä, jälkimaito ja huuhdevesi" Mm. kirnupiimä on myyty kuukauden osalta kuudelle ostajalle 20 - 23 pennin litrahinnalla.

Jo alkuvaiheessa jouduttiin vesipulan edessä miettimään jopa arveluttaviakin ratkaisuja. Lokakuussa 1926 keskusteltiin josko perjantaisin ei otettaisi maitoa lainkaan vastaan. Kielteistä päätöstä ei kuitenkaan tehty, sillä päivän tauko olisi saattanut tuottaa muutamille taloille hankaluuksia maitoastioiden puutteen vuoksi. Sen sijaan päätettiin meijerille ajaa vettä jos tarvetta ilmenisi. (1)

Uusista maidontuojista oli hallinnon piirissä useaan otteeseen keskustelua. Mm. marraskuussa 1926 otettiin hallituksen kokouksessa kantaa ei-jäsenten maitojen vastaanottamiseen. Todettiin, että jäsenyysehto ei ole kynnyskysymys. (2)

Ensimmäinen varsinainen osuuskuntakokous pidettiin 30.11.1926. Normaalien vuosikokousasioiden lisäksi annettiin hallitukselle oikeus suorittaa jäsenistön puolesta yhteisostoja ja -myyntejä. Maidon hoidosta keskusteltaessa päätettiin meijerin toimesta ottaa jäitä jäseniä varten. Neuvottiin, että "navetat on vuosittain puhdistettava ja valkaistava, lehmät on hyvin puhdistettava ja maitoastiat pesusuudan kanssa pestävä. Lypsettäessä on noudatettava täydellistä puhtautta ja lypsy suoritettava voimakkaasti sekä säännöllisin ajoin.

Ensimmäisessä jäidenhankintahuutokaupassa "Liinamaa ja Kivistö olivat ainoat tarjoajat 3:- kyynärän kappaleesta paikalle pantuna. Jäsenet saavat jäitä ottopaikalla 2:25 mk kyynärän kappale, ilman puhdistusta ruskeata jäätä." (3) Kuvaavaa ajalle on myös se pieni yksityiskohta, kun "jäiden päälle päätettiin ostaa 40 lyhdestä ruisolkia á 2 mk lyhde". (4)

Taitojen kehittämiseen tähtääviä toimia

Hallitus pani 5.4.1927 kokouksessaan tyydytyksellä merkille sen, että kylään oli perustettu 7.12.1926 karjantarkkailuyhdistys. Yhdistykseen kuului aluksi 29 jäsentä, joilla oli 235 lehmää.

Ammattitaidon kehittämiseen tähtääviä toimia pyrittiin luonnollisesti kannustamaan. Niinpä hallitus myönsi Kankaan Hellanmaan Maamiesseuralle 100;- apurahan lypsykilpailua varten ehdolla, että "Kankaan meijeri tekee samoin ja että meidän meijeripiiri kokonaisuudessaan saa ottaa osaa kilpailuun". (1)

Myöhemmin löytyi useitakin erilaisia avustuskohteita. Erääksi hyvin läheiseksi vaalimisen kohteeksi tulivat tarkkailuyhdistykset. Niinpä osuuskuntakokous mm. keväällä 1928 (30.4.) päätti luovuttaa meijeripiirin kummallekin yhdistykselle 2000:-. Rahallisesta avustamisesta tuli vuotuinen traditio. Molemmat assistentit saivat lisäksi meijerin tiloissa vapaan asunnon, lämmön ja sähkön. Meijeri kustansi heille myös työssä tarvittavat kemikaliot. Edelleen heille luvattiin vapaapäiviksi 1 litra maitoa päivässä, 1/4 kg voita kuukaudessa ja 200 g kermaa päivässä. (2)

Vuonna 1930 avustuksen saajien joukossa mainitaan Hellanmaan sonniyhdistys. Ammattilehtiä tilattiin tietysti jäsenistölle, mutta kasvatusmielessä myönnettiin avustus myös Nuorten Pellervon tilauksiin Hellanmaan, Nevalan ja Myllykosken koulujen kolmannen ja neljännen osaston oppilaille. Suojeluskunnalle oli päätetty antaa anteeksi harjoitusten aikana kertynyt maitolasku. (3)

Laatumaksutapa käyttöön

Varsinaisessa kevätkokouksessa 1928 "maidon maksuperusteeksi päätettiin toukokuun 1 päivästä alkaen ottaa todellisen rasvapitoisuuden mukainen maksutapa"ja sen lisäksi laatumaksutapa siten, että "laatuluokkien hintaerona pidetään 1, 3 ja 5 penniä kilolta siis II luokan maidosta 1 penni, III luokan maidosta 3 penniä ja IV luokan maidosta 5 penniä vähemmän kuin edellisen luokan maidosta, siis IV luokan maitohinta on 9 penniä vähemmän ensi luokan maitoa." (1)

Näin oli ennen

Matkan varrella myös meijeritoiminnassa joutuivat isännät ja hallituksen jäsenet hyvinkin erikoislaatuisten päätösten eteen, vaikkapa kodinsisustussuunnitelmiin. Niinpä vuodelta 1927 löytyy hallituksen päätös: "Tarkastuskarjakon huoneeseen päätettiin tilata huonekalusto, 1:si päästävedettävä sänky, 1:si loodapöytä, 4 tuolia: ne hankkii Iisakki Porola." (1)

---

Vuonna 1928 on päätetty, että huutokaupalla myydään myös kertynyt tuhka sekä likakaivojen ja käymälän tyhjäys. Kirjanpidon tarkkuutta kuvaa koneenkäyttäjän ilmoitus: "Antti Perälä on saanut tuhkaa 8 tynnyriä ja 4 tyhjää tynnyriä, Juho Haapala tuhkaa 7 tynnyriä ja 3 tyhjää tynnyriä á 5:-" (2)

---

Helvi Juhontytär Kivistö pyrki vuonna 1928 ilman palkkaa meijeriin esiharjoittelijaksi. Hänelle kuitenkin hallitus päätti heti aluksi maksaa 100 mk kuukaudelta ja heinäkuun alusta lukien 250 mk "jos hän siihen tyytyy". (3)

---

Vuonna 1930 sattui meijerillä tulipalo, jossa tuhoutuivat mm. yhteenvedot ja rahakirja "niin pahoin, että ne on tehtävät kokonaan uudet, joten vuosikokouksen pito viivästyy. Kuitit ja muut todisteet on säilynyt tulipalosta." (4)

---

Meijeriä varten hankittiin vuonna 1933 myös paloruisku, josta silloinen Paloapuyhdistys maksoi 2/3 ja meijeri 1/3. - Hallitus katsoi aiheelliseksi laatia pöytäkirjaan erityispykälän: "Paloruiskua ei lainata mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin tulipaloon." (5)

---

Yleistä kehityskulkua kuvaa huutokauppapöytäkirja 26.5.1933. Kysymyksessä oli voin ja drittelien kuljetuksen tarjoushuutokauppa. Juho ja Aug. Porolan halvimman tarjouksen mukaan hinnaksi olisi tullut 2,55 mk astialta ja drittelien kuljetus asemalta meijerille 55 penniä kappale. Meijerin etuun vedoten näitä tarjouksia ei hyväksytty, koska autolla kuljetettaessa voin laadun oli todettu pysyvän parempana. Hellanmaan osuuskauppa lupasi kuljettaa voin autolla asemalle kolmen markan astiahinnalla ja tyhjät drittelit asemalta 50 pennin kappalehinnalla.

---

Yleismaailmalliset talousongelmat natisuttivat 1930-luvulla voimakkaasti myös maitotaloutta. Sen rajuutta kuvastaa mm. meijerin hallituksen yksivakainen päätös: "Koska meijerituotteiden hinnat ovat laskeneet noin puolella, niin meijeriliitto Muurahaisten kehotuksesta päätettiin laskea henkilökunnan palkkoja..." Yksilöidyn luettelon mukaan koneenkäyttäjän palkkaa pudotettiin 100:lla markalla, meijerikön 150:llä markalla, apulaisten 35:llä markalla, kirjanpitäjän 50:llä markalla ja isännöitsijän 25:llä markalla. (6)

---

Vuonna 1947 syksyllä hallitus toteaa: "Koska meijerin puutarhasta 7 päivää vasten yöllä oli kadonnut huomattava määrä omenapuista omenia, päätettiin asia antaa poliisiviranomaisten tutkittavaksi." (7)

---

Eläkeasioiden epävarmuutta kuvaavat vielä 1950-luvun eläketilanteet. Meijeriapulainen joutui jättämään työnsä pitkäaikaisen sairautensa takia. Hänen eläkeanomuksensa hyväksyttiin esitettäväksi yleiselle kokoukselle. Lopulta asia ratkaistiin, että asianomaiselle maksetaan "kertakaikkisena palkkiona 50.000 mk". (8)

Sotia edeltävä vuosikymmen on ollut meijerin historiassa monenlaisten uudistusten aikaa. Vuonna 1931 rakennettiin pihapiiriin tilava, 15 x 10 metrin suuruinen puuvarasto. Vuonna 1934 uusittiin kuumavesisäiliö. Seuraavana vuonna meijerin asuinkerros sai lautavuorauksen. Vuonna 1938 uusittiin separaattori. Merkki oli edelleen Lacta, mutta nopeutta saatiin nyt 3000 litraa tunnissa. Samoin hankittiin 1.500 litrainen kermanhapatusamme. Edellisenä vuonna oli jo hankittu uusi MKT-kirnu.

Huomattava uudistus oli vuonna 1939, kun puurakenteinen jäähuone pantiin maan tasalle ja tilalle rakennettiin sementtitiilinen, korkkieristyksellä ja betonisella sisäkerroksella varustettu säiliö. Samalla uusittiin voihuone ja laajennettiin kermahuonetta. Se sai sisäpuolelle kauttaaltaan kaakelipinnan. Uuden osan yläkertaan saatiin viisi asuinhuonetta. - Sotien jälkeen hankittiin (1947) ruostumaton täysmaitosäiliö ja seuraavana vuonna jälkimaitosäiliö. (9)

Sota-aika heijastui toimintaan

Sota-aika säännöstelyineen heijastui monella tavalla meijerin toimintaan. Niinpä kokouspöytäkirjoista löytyy useita merkintöjä siitä, kuinka osuuskunta on osallistunut yhteisen vastuun kantamiseen. Muutamia poimintoja:

Puolustuslainaa on 20.11.1939 merkitty 5000 mk. Kirkkokolehtiin on 19.6.1940 päätetty lahjoittaa 1500 mk sankaripatsasrahaston kartuttamiseksi.

Toista jälleenrakentamislainaa päätettiin 17.4.1941 merkitä 5000 mk.

Isänmaan lainan obligaatioita päätettiin 14.7.1942 ottaa 5000 markalla.

Sotien aikana jouduttiin tilanteeseen, jolloin "pimeitä" maidontuottajia jäljitettiin meijereiden välityksellä: "Niitä talouksia meijeripiirissä, jotka eivät lähetä maitoa meijeriin hallitus on ottanut selvää tästä josko sellaisia talouksia on, mutta tässä meijeripiirissä ei ole, vaan lähettää kaikki maidon meijeriin," (1) Joskus hallitus joutui lähettämään kansanhuoltoviranomaisille toisenlaisiakin viestejä.

Rumanrämäkön putket ja porakaivo

Maitomäärien kasvun myötä vedentarve lisääntyi ja jouduttiin uuden tilanteen eteen. Sotien jälkeen v. 1948 meijerille vuokrattiin n.s. Rumanrämäkön vedenottamo. Sieltä vesi johdettiin 1,3 km pituista puuputkistoa meijerille. Putouskorkeus oli n. 11 metriä, joten ei ollut epäilystäkään, etteikö vesi olisi tullut perille saakka ilman keinotekoista painetta.

Vesijohto vedettiin Ville Tienhaaran kairaamilla puuputkilla. Ojan kaivoivat lapiopelillä Valde Hautanen (570 m=65.000 mk) ja Jussi Sillanpää (730 m=40.000 mk). (1)

Kului kymmenkunta vuotta ja jälleen näytti siltä, että vettä on saatava lisää. Nyt olivat syväkaivot "viimeistä huutoa" ja niinpä meijerille päätettiin yhteistoimin Einari Tolvasen porausliikkeen kanssa porata kunnon "vesisuoni". Kaivo saatiin ja vuoden 1960 jälkeen ei enää tarvinnut pöytäkirjata jäidenhankintakauppoja. Porakaivon vesi oli riittävän viileää jäähdyttämään maidot. (2)

Halot ja höyryvoima historiaan

Vasta vuonna 1951 on meijerin voimataloudessa siirrytty sähkön käyttöön. Silloin on hankittu ensimmäinen kattoakselista vetävä 15 hevosvoimainen sähkömoottori, joka hihnasiirrolla pyöritti kaikkia koneita. Myöhemmin asennettiin eri koneille omat erikoismoottorit. Vuonna 1952 tapahtui vielä merkittävä uudistus, kun hankittiin 3.200 litran Victoria-Cubus metallikirnu, hinnaltaan 1,5 milj. markkaa. (1)

Kuljetus

Maidonkuljetus tapahtui vuoteen 1936 saakka vuorokuskisysteemillä. (1) Ensimmäinen kuski otettiin em. vuonna Alahellan suunnalle kiinteällä palkalla. Palkkakuljetukseen siirryttiin vähitellen muissakin piireissä. Myöhemmässä vaiheessa huolehti maitojen ajosta yksi vuokra-auto, joka ajoi n. 9 km. päästä Ylistaron suunnalta. Muissa piireissä ajoivat palkatut hevos- ja myöhemmin traktorikuskit, minkä lisäksi meijerin lähiympäristö hoiti omien maitojen kuljetuksen. Omaa autoa ei meijeri jatkossakaan hankkinut.

Metsäkiinteistöjä meijerillä ei ole ollut, vaikka monen vuosikymmenen ajan oli puunkulutus melkoinen. Polttopuut ostettiin etupäässä Alajärveltä ja Ylistarosta. Vähinsä niitä hankittiin myös oman jäsenkunnan keskuudesta. (2)

Useampia aluevaltauksia

Vaikka Hellanmaan Osuusmeijeri ei aktiivisesti pyrkinyt toiminta-alueensa laajentamiseen, niin siitä huolimatta sitä tapahtui useampaan otteeseen. Aikaisemmin tuli jo todetuksi, että pian Ylihellan Osuusmeijerin perustamisen jälkeen liittyi suurin osa Hellanmaan Osuusmeijerin alahellalaisista maidonlähettäjistä tositoimin käyntiin polkaistun uuden osuuskunnan jäseniksi.

Kankaan Ikolan osuusmeijerin lakkauttamisen aikoihin noin puolet osuuskunnan jäsenistä alkoi (v.1951) lähettää maitojaan Hellanmaahan. Vuonna 1962 Ylihärmän Keskikunnan meijeriosuuskunta luopui itsenäisyydestään ja sulautui Hellanmaahan. (1)

Vastaavasti maidonlähettäjien määrä piirin toisesta reunasta väheni, koska Myllykosken seudulta vuoden 1957 paikkeilla alkoivat maitovirrat suuntautua Ylistaron Osuusmeijeriin. Pöytäkirjasta löytyy mm. päätös eron myöntämisestä samanaikaisesti kolmellekymmenelle maidonlähettäjälle. (2)

Viimeisin ryhmäeroaminen tapahtui sulautumisneuvottelujen yhteydessä. Hiukan ennen (1989) osuuskunnan sulautumista siirtyi 16 merkittävää maidontuottajaa toimittamaan maitonsa Kyrönmaan Osuusmeijerin.

Keskittyminen vei kylämeijerit

Maakuntaan perustettiin vuonna 1962 Osuuskunta Maitojaloste. Kului kymmenkunta vuotta kun siihen liittyminen tuli ajankohtaiseksi myös Hellanmaassa. Osuuskuntakokous teki pöytäkirjojen mukaan vuonna 1973 täysin yksimielisen päätöksen liittymisestä perustetun osuuskunnan jäseneksi.

Päästiin vaiheeseen, jolloin osuuskunnalta lähti hallituksen puheenjohtajan Jalo Yli-Rantalan ja isännöitsijä Tuomas Penttilän allekirjoittama niukkasanainen anomus: " Viitaten hallituksen esitykseen ja osuuskuntakokouksemme sen johdosta 18.12.1973 tekemään päätökseen anomme kunnioittaen, että Hellanmaan Osuusmeijeri hyväksyttäisiin osuuskunta Maitojalosteen jäseneksi." Anomus on päivätty 21.12.1973.

Maitojaloste-lehti otsikoi juttunsa helmikuussa 1974: "Uudet jäsenet: Teuvan Osuusmeijeri ja Hellanmaan Osuusmeijeri." Lehden etusivulla on Jalo Yli-Rantalan kommentti asiasta: "Tässä yhteydessä haluan erikoisesti korostaa, etteivät osuusmeijerit kuitenkaan jää kuorima-asemien tapaan historiaan vaan niiden tehtävä on tärkeä mm. yhteyksien hoitamisessa tuottajiin."

Yli-Rantala selvitti edelleen:

"Niistä seikosta, jotka johtivat Hellanmaan Osuusmeijerin liittymiseen Osuuskunta Maitojalosteen jäsenmeijeriksi mainittakoon lyhyesti seuraavaa: Valtiovallan toimenpiteet kuoritun maidon palautuksen säännöstelemiseksi edellyttivät maitonesteiden myyntiä. Ainoa kysymykseen tuleva myyntikohde oli Osuuskunta Maitojaloste. Ajan mittaan havaittiin, että myös täysmaidon myynti sinne oli edullisinta verrattuna voinvalmistukseen. Vuoden 1973 heinäkuussa aloitettiin alueellamme tilasäiliökeräily. Etukäteen oli jo ilman muuta selvä asia se, että tilasäiliöistä kerätty maito on edullisinta lähettää suoraan Maitojalosteelle. Tästä seurauksena oli jo ennestäänkin vähäisen jalostustoiminnan pienentyminen lähes olemattomaksi. Meijerin hallituksen toimesta pyydettiin E-P:n Meijeriliittoa laatimaan tosiasioihin perustuva selvitys siitä, mikä olisi meijerin tilityskyky Maitojalosteen jäsenmeijerinä. Tämän selvityksen tulos osoitti niin selvää tilityshinnan parantumista tuottajille sekä lisäksi tietäen jäsenistön mielipidesuunnan, että hallitus päätti kutsua koolle ylimääräisen osuuskunnan kokouksen asiasta keskustelemaan ja päättämään. Merkillepantavaa oli runsaslukuisen kokousyleisön asiallinen asennoituminen jäsenkysymykseen. E-P:n Meijeriliiton toiminnanjohtaja Ikosen alustuksen pohjalta käydyn vilkkaan keskustelun jälkeen kokous päätti yksimielisesti Hellanmaan Osuusmeijerin liittymisestä Osuuskunta Maitojalosteen jäseneksi."

Hellanmaa otettiin avosylin vastaan, mutta osuuskunnan toiminta ei tietysti tyystin loppunut tähän, vaan vuodesta 1973 lähtien toimenkuvana oli "palveleva osuusmeijeri". Se merkitsi sitä, että maidot kulkivat suoraan Osuuskunta Maitojalosteelle, mutta tilitykset kulkivat oman osuuskunnan kautta. Meijeri välitti edelleen runsaasti erinäisiä tuotteita maidonlähettäjille, kuten väkirehuja, pesuaineita, astioita jne.

Kehityksen vauhtipyörä pyöri kuitenkin niin kiivaasti, ettei tuossa vaiheessa ollut enää vaikeata nähdä huomisen todellisuutta. Pienmeijerit olivat hyvin lyhyen ajan sisällä väliinputoajia, joiden hallituksille jäi käteen enää vähän vaihtoehtoja. Meijerille tulevan maidon määrä supistui nopeasti, kuten Jalo Yli-Rantala totesi. Vuoden 1988 paikkeilla Hellanmaan meijerin alueella oli tilasäiliömaitojen osuus jo 84% ja pystömaitojen osuus ainoastaan 16 %.

Mainittuna vuonna käynnistyivät lopulliset sulautumisneuvottelut Osuuskunta Maitojalosteen kanssa. Saman vuoden osuuskuntakokouksessa syksyllä meijerin hallitus ilmoitti monien pohdiskelujen, tilityshintavertailujen ja neuvottelujen jälkeen päätyneensä esittämään lopullista sulautumista ja siis osuuskunnan toiminnan lakkauttamista. Esityksessä todetaan: "Hallitus on enemmistön päätöksellä päättänyt ehdottaa osuuskuntakokoukselle, että parhaan tilityshinnan saamiseksi sulautumisneuvottelut aloitettaisiin Maitojalosteen kanssa. Mikäli osuuskunta sulautuu Maitojalosteeseen tulee eteen kiinteistön myynti ja siitä saatavat rahat samoin kuin osuuskunnalla oleva käyttörahasto 20.000 mk tulee jaettavaksi jäsenten kesken. Jako tapahtuu perittyjen osuusmaksujen ja tuottajahintojen suhteessa. Sulautuminen Kyrönmaan tai Härmän Seudun osuusmeijereihin tapahtuisi varoineen ja velkoineen. (1)

Mainittu syksyn osuuskuntakokous oli luonnollisesti hyvin vilkas keskustelutilaisuus, jossa asiaa valotettiin eri puolilta. Näin siksikin, kun tarjolla oli myös muita vaihtoehtoja. Osa osakkaista painotti nimittäin voimakkaasti sulautumista Kyrönmaan Osuusmeijeriin. Käyty keskustelu ei kuitenkaan muuttanut kokouksen kantaa, vaan päätökseksi tuli sulautumisneuvottelujen käyminen Maitojalosteen kanssa. Seuraavan vuoden kesäkuussa on hallituksen pöytäkirjaan merkitty: "Päätettiin, että Hellanmaan Osuusmeijerin toiminnot siirretään Osuuskunta Maitojalosteen toimesta tapahtuvaksi 1.7.1989 alkaen."

Ennenkuin tuo ratkaiseva päivä koitti erosi, kuten edellä jo todettiin, osuuskunnan jäsenyydestä 16 maidontuottajaa, jotka olivat ryhtyneet toimittamaan maitonsa Kyrönmaan Osuusmeijeriin.

Ja ikään kuin pisteenä kaikeksi lopuksi on paikallaan kertoa, että 23.3.1990 hallitus päätti lahjoittaa meijerin koneet virolaiselle osuusmeijerille. Lahjoitus tapahtui aikana, jolloin Etelä-Pohjanmaalta ja muualtakin Suomesta vietiin paljon käytettyjä maatalouskoneita Viroon. - Meijerikiinteistö siirtyi yksityisen omistukseen.

Se määrä ja se laatu

Ensimmäisenä kokonaisena toimintavuonna 1927 tuotiin Hellanmaan meijeriin maitoa 1.082.993 kiloa. Määrä pysyi parin vuosikymmenen ajan harvinaisen tasaisena, jääden sotavuosinakin vain yhtenä vuotena miljoonan kilon alapuolelle. Ylihärmän Kankaankylän maidontuottajien tultua v. 1949 osuuskuntaan mukaan, saavutettiin ensimmäisen kerran kahden miljoonan kilon raja. Sen jälkeen maitomäärä on ollut tasaisesti nouseva. Vuoden 1953 määrä oli jo 2.814.494 kiloa. Vastaanotetun maitomäärän huippu saavutettiin vuonna 1964, jolloin kiloja kertyi 3.793.631. (1)

Maidontuotanto on ollut kyläkunnalle ratkaisevan tärkeä peruselinkeinon haara ja vanhimpia jatkojalostuksen muotoja. Niinpä, kuten jo tarkkailuyhdistyksistä kerrottaessa todettiin, on karjanjalostukseen kiinnitetty erityistä huomiota. Se on myös tuotosluvuissa selvästi näkynyt. Maitomäärät lähettäjää kohti ovat jatkuvasti nousseet eli siis karjakoot ovat merkittävästi kasvaneet. Vuonna 1960 keskimääräinen maitomäärä lähettäjää kohti oli 12.351 kg, vuonna 1970 15.597 kg ja vuonna 1980 noin 26.500 kg.

Maidonlähettäjien lukumäärässä tapahtui sotienjälkeisinä vuosina melko pitkään jatkuvaa kasvua. Esimerkiksi vuonna 1954 lähettäjiä oli yhteensä 255, kun niitä vuonna 1962 oli 316. Näin siitäkin huolimatta, vaikka tapahtui edellä kerrottua siirtymistä Ylistaron Osuusmeijerin maidonlähettäjiksi.

Vaikka Ylihärmän Keskikunnan meijeri vuonna 1962 sulautui Hellanmaahan, ei se pitkän päälle enää vaikuttanut maidonlähettäjien määrälliseen kasvuun, sillä 1960-luvulla alkoi pienten karjojen nopeahko karsiutuminen. Vuonna 1979 maidonlähettäjiä oli enää 115. Maitomääriä pudotus ei kuitenkaan vähentänyt, vaan tuo pieni joukko tuotti vielä v. 1979 3.055.107 kiloa maitoa ja vuonna 1987 määrä oli 2.258.748 kiloa. (2)

Henkilöstökysymykset

Hellanmaan Osuusmeijerillä on ollut onni saada palvelukseensa aivan harvinaisessa määrässä pitkäaikaisia ja uskollisia työntekijöitä. Niinpä meijerikkö Hilda Niemelä ja meijeriapulainen Aini Mäkinen saavuttivat 35 vuoden palveluajan. Hilda Niemelä toimi meijerin palveluksessa ensimmäisestä käyntipäivästä lähtien. Koneenkäyttäjä Juho Sillanpäälle palvelusvuosia kertyi myös 35 ja meijeriapulaisista Lyyli-Maria Kuivilalle 20 vuotta. Pitkän aikaa meijeriapulaisena toimi myös Raili Mäkinen. Isännöitsijä Juho Yli-Rantalan toimikausi kesti 21 vuotta ja entinen kirjanpitäjä, myöhemmin isännöitsijä V. J. Sillanpää hoiti tehtäviä yhteensä 22 vuotta. (1) (Katso lähemmin henkilöstöluettelo kirjan lopussa)