Piti olla oma Hellanmaan Osuuskauppakin

Osuuskaupan perustamisen aikoihin kylän kauppatoiminta "ei ollut erittäin kiitettävällä kannalla". "Yksi sekatavarakauppa oli olemassa, sekin rappiolle joutunut, heikosti toimiva, joten kyläkunnan tavaran tarve tuli vain osittain tyydytetyksi." (1) Tuolla yhdellä sekatavarakaupalla tarkoitettanee Juho Alasaaren eli Kromppalan Jukan kauppaa. Alasaari on edesmenneen Juho Ala-Rantalan (s.1887) mukaan lopettanut kauppatoiminnan vuoden 1916 paikkeilla. (2)

Kun Lapualla oli syntynyt oma osuuskauppa eivät hellanmaalaiset halunneet liittyä siihen. Osuustoiminta oli kuitenkin jo tuttua, joten vastaavaa kauppatoimintaa kyllä seudulle toivottiin. Vuonna 1903 oli kylässä jo liikkunut Pellervon neuvoja puhumassa osuustoiminnan merkityksestä joskin aatetta kohtaan oli edelleen olemassa vankkoja ennakkoluuloja.

Osuustoiminnallisten virtausten voimistuessa antoi perustamisajatukselle pontta myös maatalouden voimakas nousukausi. Niinpä "ryhdyttiin puuhaamaan yhteistä kauppaliikettä, joka monipuolisemmin laajemmassa muodossa voisi kyläkuntaa palvella". (3) Ensimmäisenä oli kuitenkin esillä osakeyhtiömuotoinen liiketoiminta, joka sai osakseen paljon kannatusta. Monivuotinen soutaminen ja huopailu osoitti sen, että osakeyhtiömuodon kannattajista osa oli juuri niitä, jotka suhtautuivat varauksellisesti osuustoimintaan yleensä.

Lopulta osuustoiminnalliset ajatukset pääsivät vallalle ja niin perustettiin pohjalaiseen itselliseen tyyliin itsenäinen Hellanmaan Osuuskauppa. Eräänä syynä näin radikaaliin ratkaisuun saattoi olla myös kirkonkylässä lainehtiva riitely eri poliittisten suuntien välillä. Toisena syynä oli tietysti pitkähkö matka kirkonkylään. (4)

Hellanmaan osuuskauppa r.l. aloitti toimintansa 8.10.1914 J.Ojaselta vuokratussa huoneistossa ja olisi siis edellä olevan tiedon mukaan toiminut pari vuotta jonkinlaisessa kilpailutilanteessa Alasaaren kanssa. Jo seuraavana vuonna osuuskuntakokous päätti, että Ojaselta ostetaan tontti, jossa on "tuparivi, makasiini ja pihan edessä oleva rakennusrivi". Kauppasumma oli 3600 markkaa. "Kartano lankee kaupan hyväksi heti kauppakirjan tekopäivästä, mutta saa myyjä asua samoissa huoneissa heinäkun 1. päivään kuluvaa vuotta." (5)

Kaupparekisterimerkintä Hellanmaan osuuskaupan kohdalta löytyy 8.10.1914 ja juhlalliset avajaiset pidettiin kansakoululla 13.11. 1914. (6) Samana päivänä on pidetty myös osuuskunnan varsinainen syyskokous, jossa on pöytäkirjan mukaan ollut läsnä 55 paikkakunnan isäntää. Kokous valitsi lippuäänestyksellä osuuskaupan hallituksen: Juho Sinnemäki, Kustaa Kujanpää, Juho Haapamäki, Juho Kangas, Kustaa Pajula, Jaakko Rantala, Juho Ista, Juho Myllykoski, Kustaa Ylimäki vakinaisiksi, sekä varalle Iisakki Porola, Jaakko Ojanen ja Hermanni Jussila. (7)

Ensimmäisenä myymälänhoitajana toimi Yrjö Herttuala ja hallituksen puheenjohtajana Kustaa Kujanpää. Liike päätettiin alusta lähtien pitää avoinna kello 7.30 - 20.00. Aukioloajat hiukan vaihtelivat ja varsinkin kesäkuukausina saattoi sisälle päästä aamuseitsemästä iltaan klo 21.00 saakka.

Säännöstelyn keskelle

Pöytäkirjojen valossa saa hyvän kuvan siitä, millaisessa ajassa kulloinkin on liikuttu. Monasti on ollut kyse sellaisesta yleisestä elämäntilanteesta, jota tämän päivän ihminen ei oikein osaa sisäistää. Eri suuntiin heilahdellut valtakunnan talous ja myös yleismaailmallinen tilanne ravisteli erittäin voimakkaasti pienen kyläkauppayksikönkin toimintaa. Tavaroiden säännöstelyyn jouduttiin heti kaupan perustamisesta alkaen johtuen ensimmäisen maailmansodan puhkeamisesta. Ensimmäisenä rajoitettiin ei-jäsenten osto-oikeuksia. Koko liiketoiminnan lähtökohtahan alunpitäen oli palvella jäsenkuntaa, joka liittymisellään ja jäsenmaksun maksamisella vahvasti sitoutui kannattamaan omaa yritystä. - Ei-jäsenten sokerin osto-oikeus rajoitettiin ensimmäisenä vuotena kahdeksi kiloksi kerralla. Ruisjauhoja heille myytiin 50 kg kerralla ja jäsenille 100 kg. Hintaa korotettiin siten, että ei jäseniltä perittiin 40 penniä jauhokilolta ja jäsenet saivat viittä penniä halvemmalla. (1) Hintojen erilaisuus aiheutti sen, että jäseneksi Hellanmaan osuuskauppaan pyrki henkilöitä, jotka olivat jo jäseniä muissa osuuskaupoissa. Jäsenuskollisuutta ja -etua korostettiin vankasti. Esimerkkinä olkoon 4.5.1915 hallituksen päätös talokas Kustaa Saaren jäsenanomuksen hylkäämisestä, koska hän oli jo jäsen Lapuan Osuuskaupassa.

Jäsenyyden solmiminen oli muutoinkin merkittävä tapahtuma. Jäsenyydet pöytäkirjattiin hallituksen kokouksissa sanamuodolla "Hyväksyttiin jäseniksi". Jos joku muutti paikkakuntaa, hänelle hallituksen kokouksessa "myönnettiin anomuksesta ero paikkakunnalta muuton takia".

Säännöstely ulotettiin koskemaan tilanteen mukaan hyvinkin erilaisia tarvikkeita, ei pelkästään ruokatarpeita. Niinpä pöytäkirjattiin: "Rautanaulain loorittain myynti päätettiin kieltää kokonaan paitsi pärekattonaulojen. Reki- tai kärryrautoja myydään vapaasti." (2)

Marraskuussa samana vuonna todettiin joudutun siihen tilanteeseen, että ostokortit oli otettava käyttöön. Sokerin myynti rajoitettiin ainoastaan jäsenille ja sitä annettiin 0,5 kg henkilöä kohti kuukaudessa. Myös tulitikut päätettiin panna ostokortille.

Vuonna 1917 oltiin sen tosiasian edessä, että vankalla maatalousalueella esiintyi syömäviljan puutetta. Asiasta neuvoteltiin ja päädyttiin siihen, että "kaupan puolesta laitetaan jauhoja tarvitseville". Niitä siis päätettiin jauhattaa ostoviljasta ja myyntihinnaksi 75 penniä kilo. Päiväannokseksi vahvistettiin 300 g henkilö. (3)

"Puotisaatavien luetteloissa huomattiin joitakin epävarmoiksi. Päätettiin asianomaisia muistuttaa, samoin kaikkiakin velallisia suorittamaan asiansa ensitilassa." Nämä ohjeet olivat aika ajoin eri muotoisina kehoituksina kaupan pöytäkirjoissa. Velkamyynti oli ainainen riesa, mutta kokonaan siitä ei päästy, vaikka hallitustasolla joskus sellaisia päätöksiä tehtiinkin ja mottona oli puotipoika Ville Herttuan mukaan: "Velaksi ei myydä ja kaupanpäällisiä ei anneta". (4)

Kilpailu-uhka oli aina silloin tällöin kaupan sijainnista huolimatta ilmeinen. Sellaiseen suhtauduttiin ajalle ominaisella jyrkkyydellä ja ehdottomuudella: "Otettiin (1916) keskustelun alaiseksi Lapuan Työväen osuuskaupan sivumyymälän avaaminen Hellanmaahan ja oltiin sitä mieltä, että sellainen toimenpide, olipa se miltä taholta tahansa alkuun pantu, ei ole ensinkään tarpeen vaatima, vaan päin vastoin vahingoksi kumpaisellekin kaupalle sekä lisäksi yksi tumma pilkku koko osuustoiminta-aatteen tarkoitusperälle. (5)

Seuraavan vuoden lopulla oltiin jälleen uuden tilanteen edessä. Joulukuussa 1917 keskusteltiin asiasta, joka todennäköisesti koski Lapuan Maanviljelijäin Oy:n perustamista. Yhtiö on ainakin perustettu mainittuna vuonna: "Otettiin keskusteltavaksi kysymys sen johdosta, että paikkakunnalle on perustettu uusi osakeyhtiö, joka toimii samassa kunnassa osuuskauppamme kanssa ja johon on liittynyt osakkaiksi myöskin osuuskauppamme jäseniä. Asiasta tehtiin sellainen päätös, että kun se on osuuskaupan sääntöjen ja osuustoimintalain vastaista kuulua osakkaana samassa kunnassa toimivassa osakeyhtiössä niin olisi niiden jäsenten erottava siitä, vielä siitäkin syystä että kun yhtiöjärjestelmä on ristiriidassa osuustoimintaperiaatteiden kanssa." (6)

Jakelupisteet ja haarakaupat

Osuuskaupalle perustettiin jakelupisteitä Raamatun kylään Sven Lepistölle, Porolaan leipurimestari Jooseppi Haanille, Hangasmaan mäelle ja Loukonkylän Kuivilaan. Jakelupaikkojen hoitajalle maksettiin alussa 2 % palkkio, (syyskokous 1914) mutta se päätettiin jo samana vuonna korottaa 3 prosentiksi "paitsi Sven Lepistölle 4 % syystä, että "hänen piirinsä on suurempi". (1)

Millaiset ovat olleet jakelupaikkojen aukioloajat ja miten pitkään kukin niistä on toiminut, se ei asiakirjoista tarkkaan selviä. Joku on kertonut, että "puarihin sai mennä koska vaan, pyhänäkin". Eräiden tietojen mukaan Raamatun kylässä olisi ollut vuosisadan alussa kauppa, jonka myyjinä olisivat olleet sisarukset Maija Kujala (s.Lepistö) ja Liisa Lepistö. "Tavarat säilytettihin kamarin pualella; paperossia, kaffia, sokuria. Oli kankahiakin." (2) Tieto liittynee kuitenkin tuohon jakelupisteeseen, joka sijaitsi juuri Lepistöllä. Myynnissä oli hyvin suppea tavaravalikoima. Vai olisiko sittenkin noilla sisaruksilla ollut jo ennen osuuskaupan jakelupisteen tuloa omaa kauppatoimintaa. Siihen toisaalta viittaa tieto, jonka mukaan Liisa olisi jo vuonna 1913 mennyt Amerikkaan.

Kosolan myymälä

Vuonna 1916 tehtiin rohkea päätös, kun ryhdyttiin levittämään siipiä naapurikunnan puolelle, heti hiukan etäämmälle kuin naapurikylään. Vuoden alussa ostettiin Kosolan kylästä toiminimi Mäki & Pesosen omistama huoneisto sivumyymäläksi 4770 markalla. Kauppasummaan sisältyivät myös kalusteet, "joista mainittakoon telefooni oikeuksineen, kaikki tiskit, hyllyt ja penkit sekä öljysäiliö ja mitat." Liike aloitti toimintansa 14.1.1916. Myymälänhoitajana toimi aluksi Ville Kangas.

Vöyrille ja Kankaankylään

Vöyrin Alikärriltä tuli myös esitys sivumyymälän perustamisesta. Tavaran niukkuuden takia hankkeesta kieltäydyttiin. Samoin tavaran kuljetus olisi hallituksen mukaan tuottanut vaikeuksia.

Ylihärmän Kankaankylä on vankkana kylänä ollut vuosisadan alkupuolella monenlaisen kauppatoiminnan "kokeilualueena". Niinpä myös Hellanmaan Osuuskauppa on Kosolankylän lisäksi laajentanut reviiriään naapurikylään. Kankaan kyläkirjassa todetaan, että kylässä toimi jonkinlainen itsenäinen osto- ja myyntiosuuskunta. Niin ikään kirjassa todetaan, että Ylihärmän Osuuskaupan Kankaan myymälä on perustettu vuonna 1927. Todennäköisesti ajankohta on kuitenkin se, jolloin myymälä on yhdessä Kosolan myymälän kanssa kaupan kautta siirtynyt Hellanmaan Osuuskaupan omistuksesta Ylihärmän Osuuskaupalle. Kylässä toimi siis jo vuodesta 1918 alkaen Hellanmaan osuuskaupan myymälä, jolla oli oma paikallinen hallintoelimensä. Tavarat tulivat kuitenkin Hellanmaasta. Päätökset alistettiin Hellanmaan Osuuskaupan hallitukselle ja kokonaistalouden vastuu Hellanmaan Osuuskaupan osuuskuntakokouksen hyväksyttäväksi. Kankaankylän osuuskaupan perustavassa kokouksessa esitettiin kaupan avaamista ja se päätettiinkin käynnistää niin pian kuin mahdollista. Hallituksen pöytäkirja kertoo: "Otettiin keskusteltavaksi jos olisi tarpeellista perustaa osuuskauppa Kankaan eli Ikolan kylään, joka vilkkaan keskustelun perästä päätökseksi tuli, että osuuskauppa perustetaan ja kauppa yhtyy haarakauppana Hellanmaan Osuuskauppaan." (1) Paikasta keskusteltaessa oltiin ehdottomasti sitä mieltä, että kaupan tulee sijaita keskikylässä jos suinkin mahdollista. Liikkeen avajaisjuhla pidettiin 11.12.1918.

Ylistaron suuntaankin

Vapaussodan jälkeen mietittiin toiminta-alueen laajentamista myös Ylistaron puolelle. Vuonna 1919 on keskusteltu Myllykosken sivumyymälän avaamisesta "ja oli hallitus sitä mieltä, että jos myllykoskelaiset sitä haluaa ja 35 jäsentä liittyy niin avataan jos huoneisto saadaan". (1)

Myllykosken seudulla on kuitenkin asioitu samanaikaisesti kahtaalle, sillä vuonna 1919 Ylistaron Osuuskauppa osti peräkamarikauppaa pitäneeltä Matti Myllykoskelta eli Matinpuarin Matilta kaupan, kuten edellä jo todettiin, ja niin kylään syntyi Ylistaron Osuuskaupan Myllykosken myymälä, aivan Lapuan rajan välittömään tuntumaan. Kun osuuskauppatalo myöhemmin rakennettiin samalle tontille toimi kauppa rakennusvaiheen ajan Hangasmaan eli Esan talossa. Rakennushirretkin saatiin pääasiassa samaisen talon "lutti- ja sontalatorakennuksista".

Myllykosken myymälässä teki pitkän päivätyön Reino Mäntyvaara ja hänen hellanmaalaissyntyinen puolisonsa Kerttu (s. Kankaanpää). Heidän työrupeamakseen kertyi peräti 26 vuotta. Mäntyvaarat osallistuivat aktiivisesti kylän rientoihin. Reino Mäntyvaarasta oli yleisesti todettu, että hän jos kuka oli "kaikissa toimissa hyvin tarkka talousmies".

Alkuvaiheessa Myllykosken myymälän hoitajana toimi Jalmari Pohjola, kuuluisan musiikkisuvun edustaja, Ernsti Pohjolan isä. (2)

Lauri Juutila muisteli, että Mäntyvaarojen lisäksi myymälänhoitajia on ollut kaikkiaan 16 henkilöä, suurin osa hyvin lyhytaikaisia. Mäntyvaarojen jälkeen myymälänhoitajana toimi Hellin Kejonen ja viimeisin hoitaja oli Martti Latvala, joka on myöhemmin toiminut Ylistaron palopäällikkönä. Myymälä lakkautettiin vuonna 1972 ja kiinteistön osti Veikko Takaneva.

Välimaastoon Viemeröön

Ehkäpä myös virinnyt ajatus Viemerön myymälän perustamisesta laannutti laajentumisen Myllykoskelle. Viemerön seudulla pidettiin 20.2.1920 yleinen kokous myymälän aikaan saamisesta. Päätös asiasta syntyi melko nopeasti. Tilat myymälää varten vuokrattiin Juho Vilpakalta. - Pian toiminnan aloittamisen jälkeen ostettiin Oskari ja Annikka Kojolalta tontti ja rakkennettiin myymälä Vaasantien varteen. Kiinteistön rakensi Kojolan kanssa yhdessä Ville Kujala.

Ylihärmän puolella olevat myymälät saivat aikaa voittaen enemmän itsenäisyyttä. Kaikilla kolmella sivumyymälällä oli oma paikallishallintonsa. Vuonna 1919 Kankaan ja Kosolan paikallishallitukset tekivät esityksen, että niille "myönnettäisiin tai laadittaisiin määrätyt toimivaltuudet tai ohjesääntö, jonka mukaan heillä olisi päättämisoikeus määrätyissä asioissa myymälänsä hoitoa koskevissa seikoissa".

Jo edellä todettu ja sitten vuonna 1921 esillä ollut asia enteili tulevaa tilannetta Ylihärmän puolella sijaitsevissa myymälöissä: "Kun Kankaan paikallishallituksen taholta ehdotettiin, että meidän kaupan puolesta järjestettäisiin rehutavaran myynti myös Kaupin lastauspaikalle Ylihärmään ja oli kokous sitä mieltä, että yhtyminen Ylihärmän Osuuskaupan kanssa olisi edullisinta kumpaisellekin."

Alun pitäenkin Kosolan ja Kankaankylän myymälät olivat syntyneet hyvin itsenäisissä tuntemuksissa, joten on ymmärrettävää, että riippuvuus kunnan rajantakaisesta hallinnosta koettiin hiukan kiusalliseksi. Ylihärmän Osuuskaupan alaisuuteen siirtyminen oli siis hyvin luonnollista.

Hellanmaan Osuuskaupan pöytäkirjat ovat vuosien 1921 (3.8.)-1929 (7.1.) ajalta kateissa, joten varsinainen ratkaisuvaihe ei sieltä ole selvinnyt. Sen sijaan Ylihärmän Osuuskaupan toimintakertomuksessa vuodelta 1927 todetaan, että Kankaan ja Kosolan myymälät ovat siirtyneet sen omistukseen mainitun vuoden aikana. Kiinteistöjen yhteinen kauppahinta oli 125.000 mk. (1)

Kankaanpäähän Alahellan myymälä

Liekö omistussuhteiden muutos ollut pontimena keskusteluun, joka vielä 20.9.1929 virisi jakelupaikan saamisesta Kankaanpäähän. Jakelupiste avattiin vanhan ja kokeneen liikemiehen Antti Kankaanpään talossa syksyllä 1929. Vuonna 1932 Kankaanpään myymälä siirtyi "nykyisen hoitajan sairauden ja vanhuuden takia" Juho Kankaanpään taloon. Sovittiin, että Juho Kankaanpään rakennuksen päähän "jatketaan laudoista myymälä ja varastohuone kaupan kustannuksella". - Lapuan Osuuskaupan uusi myymäläkiinteistö rakennettiin Ylihärmän tien ja Jokitien risteykseen sen jälkeen, kun myyälätoiminta Kankaanpään talossa lopetettiin. Uusi myymäläkiinteistö valmistui vuonna 1966. Sitä on myöhemmin uusittu ja laajennettu.

Päämyymälän monet vaiheet

Hellanmaan Osuuskaupan päämyymälä ehti lyhyen itsenäisen historiansa aikana käydä läpi monet vaiheet. Vuonna 1917 on ollut ensimmäinen remonttivaihe, jolloin kaupan myymälä siirrettiin rakennuksen tienpuoleiseen päähän. Vuonna 1920 (3.8.) on tehty päätös pääkaupan uuden päärakennuksen rakentamisesta seuraavan kesän aikana. Samoin on päätetty rakentaa makasiini suolavarastoksi.

Vapaussodan jälkeen aloitettiin myös laajempi maataloustuotteiden kauppa erityisenä liikeosastona. Osaston johtajaksi valittiin liikemies Vihtori Heikkilä Lapualta. Tarkoitusta varten rakennettiin erityinen varastomakasiini Lapuan asemalle.

Vuonna 1929 on jälleen painiskeltu rakennusasioiden kimpussa. On päätetty uuden tonttimaan hankkimisesta. Kaupanhoitajalle on annettu tehtäväksi hankkia kustannusarvio ja piirustukset sementtitiilistä tai hirsistä tehtävää kaupparakennusta varten.

Tulevaisuus alkoi huolestuttaa

Jo 31.3. 1930 keskusteltiin ensimmäisiä kertoja Lapuan osuuskauppaan liittymisestä ja 23.4.1930 on osuuskuntakokouksessa keskusteltu perusteellisemmin liiketoiminnan edelleen jatkamisesta tai lopettamisesta. Kukaan ei varsinaisesti ollut lopettamisen kannalla, mutta on kuitenkin tehty seuraava kauaskantoinen päätös: "Osuuskuntakokous antoi hallitukselle täydet valtuudet toimia osuuskunnan sekä kiinteän että tavaravaraston rahaksi muuttamiseksi kohtuullisiksi katsomillaan ehdoilla, kuitenkin ehdolla, että hallitus alistaa lopullisen päätöksenteon osuuskuntakokouksen vahvistettavaksi.

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan historiassa todetaan yksikantaisesti ja lyhykäisesti Hellanmaan Osuuskaupan toimintaa luonnehdittaessa: "Joinakin alkuvuosina rahaa riitti ylijäämäpalautuksiinkin, mutta sitten koituivat hallavuodet. 1920-luvun puolivälissä vuosimyynti laski ja liike koki peräkkäin monia tappiollisia vuosia." (1) Lapua-lehti totesi vuonna 1928, että "liikevaihto kohosi tasaisesti aina vuoteen 1925 saakka, samoin myös liikevoitto. Mutta sitten alkoivat vastoinkäymiset. Liikkeenhoitajan runnatessa myynti nousi hyppäyksenomaisesti, mutta tulokset olivat tappiollisia." Liikkeen johdolla ei ollut kykyä ohjata liikkeen asioita niin, että ne olisivat tuottaneet hyviä tuloksia juuri silloin, kun siihen oli suurimmat mahdollisuudet. (2)

Kun sitten lopulta todettiin, että itsenäisenä jatkaminen alkoi näyttää uhkarohkealta myytiin liike Lapuan osuuskaupalle. Myynti kaikkineen on oma tarinansa, sillä siinä yhteydessä on tehty sangen erikoislaatuinen päätös.

Historiallinen kokous pidettiin 22.12.1933 Osuusmeijerin kokoushuoneessa. Paikalla oli 22 jäsentä, joiden nimet on merkitty pöytäkirjaan. Asemalla ollut viljamakasiini ja Viemerön myymälä myytiin yksimielisesti suoraan Lapuan Osuuskaupalle 43.000 markan kauppahinnalla. Sen sijaan päämyymälä myytiin 15.000 markalla seuraaville osuuskaupan hallituksen jäsenille Iisakki Porola, Juho Ala-Rantala, Viljo Ylimäki, Juho Haapamäki, Jaakko Malkamäki, Juho Yli-Rantala, Juho Pajula, Jaakko Ojanen ja Kustaa Hautala. Kauppasumman suuruisella "määrällä he sitoutuvat vastaamaan Hellanmaan Osuuskaupan veloista". Seuraavassa kokouspykälässä on päätös: "Kun Hellanmaan Osuuskaupan hallituksen edellämainitut jäsenet olivat ilmoittaneet sitoutuvansa yhteisvastuullisesti vastaamaan ulkona olevien saatavien suuruisella määrällä osuuskunnan veloista, oikeutettiin heidät omiin nimiinsä ja lukuunsa perimään osuuskaupan saatavat heidän annettavaa sanottua sitoumusta vastaan vastata mainitulla määrällä osuuskunnan veloista, joista osuuskunta vapautuu." (3)

Hellanmaan osuuskauppa siis jatkoi Lapuan Osuuskaupan sivumyymälänä. Myymälä lopetettiin 25.1.1992.

Alahellan ja Viemerön myymälöistä tuli niin ikään Lapuan Osuuskaupan sivumyymälöitä. Alahellan eli Kankaanpään myymälänhoitajana toimi aluksi Antti Kankaanpää. Hänen jälkeensä tuli Aune Orrenmaa os. Kankaanpää. Sen jälkeen tehtävässä ovat toimineet Onni ja Anna Ylihärsilä. Viimeisinä hoitajina toimivat Eero ja Annikki Pölkky. Heidän toimikautensa kesti vuodet 1959 - 1990 eli kaupan lopettamiseen saakka. Myymäläkiinteistön osti 30.6.1990 Seppo Ylitalo asuintaloksi.

Jo vuoden 1930 paikkeilla tilanne Viemerön myymälässä alkoi näyttää kovin toivottomalta. Vuoden lopulla (2.12.) on todettu Viemerön myymälän "jatkuvasti heikkenevän ja siten muodostuneen kaupalle tappiolliseksi myynnin pienuuden takia. Asiasta keskusteltiin ja tuotiin ilmi, että nykyinen ahdas aika myöskin vaikuttaa tuloksiin. Näin ollen hallitus päätti alentaa myymälänhoitajan palkkaa 700 markkaan kuukaudessa". (4) Myymälässä teki pitkän päivätyön kauppiaspariskunta Manta ja Paavo Haapoja. Heidän jälkeen myymälänhoitajat olivat melko lyhytaikaisia ja heitä ehti olla useita. Myymälä pysyi aallonpohjassa käynnistä huolimatta hengissä ja toimi siis vielä pitkään Lapuan Osuuskaupan alaisena. Sen toimesta Viemeröön rakennettiin vielä 60-luvulla täysin uusi myymäläkiinteistö, koska vanha rakennus jouduttiin Vaasantien uudelleenrakentamisen takia purkamaan. - Myymälä lakkautettiin vuoden 1980 paikkeilla. Vuodesta 1983 lähtien se on ollut yksityisomistuksessa asuntona.

Veteraanin muistoja

Pitkän päivätyön osuuskaupan palveluksessa ja yksityiskauppiaana tehnyt Ville Herttua kertoi menneensä Hellanmaan osuuskauppaan apulaiseksi vuonna 1924.

- Tullessani osuuskauppaan sain harjoitteluajalta palkkaa. Olin syksyyn 1929 saakka, jolloin palkkani oli muistaakseni 900 markkaa kuukaudessa.

- Työtovereitani olivat Porolan Manta (myöh. Haapoja), joka oli elämänsä Viemerön myymälänhoitajana. Eemeli Mansikka, vanhempi myyjä, oli talossa koko minun aikani. Apulaisia olivat ainakin Veikko Vilpakka, Ensio Hella ja Ida Järvinen. Ville Herttualla oli puotipoika-ajaltaan monia mieluisia ja hauskoja muistoja.

- Kaupan patapenkillä istui rauhallisia, kiireettömiä isäntiä; Marjamäki, Rantalaanen, Kallion isäntä ja Haapalan isäntä. Haapalaanen lateli heti tullessaan kaikki mitä hänen piti ostaa ja ne piti puotipojan aina siitä muistaa. Kaupan mukavia asiakkaita oli myös Jalmari Riihimäki.

- Toppasokerista tuli lyöjän taidon mukaan enemmän tai vähemmän muruja. Murut myytiin alennuksella. - Siirappi oli 200 litran tynnyreissä. Kerran apulainen vei astian uudenvuoden aattona tynnyrin hanan alle ja unohti hanan pyhiksi auki. Tynnyri oli arkena töihin tultaessa tyhjä.

- Rantalan vanhaisäntä ajoi Vaasasta rahtina tavaraa. Hän oli joskus aikaisemmin kuljettanut myös Kihniöltä tervaa Ouluun saakka.

- Kananmunatkin lähetettiin Tornioon saakka suurissa saaveissa kaurojen seassa. (1)

Ville Herttua muisteli, että hänen aikanaan oli kaupalla jo autokin, jolla tavaroita ajettiin. Tapani Herttua kertoi, että isä oli noina osuuskauppavuosinaan lopuksi myös osuuskaupan autokuski, joka teki liikkeen pienellä kuorma-autolla lukuisat Vaasan reissut.

Kauppatoiminnan edistymisestä kertoo tilasto, josta selviää myös rajut heilahdukset. Numerokieli on armotonta kieltä.

Lapua-lehden kirjoittaja totesi henkilökohtaisena ajatuksenaan, että "vaikka liike toimintatuloksiin nähden onkin heikko, on siitä toiselta puolen ollut hyötyäkin. Se on ikään kuin yhdysside, joka kokoaa piiriinsä kuuluvat voimat, kylki kyljessä taistelemaan taloudellisen elämän kohottamiseksi. Osuuskauppa on suuriarvoinen tekijä siinä suhteessa. Tämän ovat Hellanmaan osuustoimintaväki oivaltaneet, koska yhä kiinteämmin ovat vaikeimpinakin aikoina osuuskauppansa ympärille keskittyneet." (3)

Hellanmaassa on ollut Työväen Osuuskauppa vuodesta 1916 lukien, jolloin Lapualle 27.9.1908 perustettu Työväen Osuuskauppa perusti sinne sivumyymälän. Kauppias Alasaaren kauppatoiminnan loputtua Hellanmaassa aloitti Hellanmaan Työväen kauppa samoissa tiloissa toimintansa. Lapuan historia kertoo, että Työväenkaupan sivumyymälät syntyivät Lapualle vasta maailmansodan aikana. Vuonna 1916 on avattu Tiistenjoen, Haapakosken ja Hellanmaan myymälät. Hellanmaan ja Haapakosken myymälöille on rakennettu oma toimitalo vuonna 1920. Kaupanhoitajana Hellanmaassa toimi aluksi sama Alasaaren kaupanhoitaja, viulupelimanni Kustaa Rautavirta. (1)

Kauppaa tarjottiin myöhemmin ostettavaksi Hellanmaan osuuskaupalle, joka ei kuitenkaan ollut halukas ostamaan. Vuonna 1939 syksyllä Lapuan Työväen kauppa muuttui Osuusliike Laajaksi ja niin myös Hellanmaan myymälä siirtyi Laajan sivuliikkeeksi. (2)

Myymälänhoitajina ovat olleet Alma Punkari, Leo ja Eila Kuokka, Antti Kylkisalo, Lauri Laurila ja vaimonsa Maija, Kauko Honkala, Vilho Tuomi, Leo Rosell, Sakari Mattila, Alma Punkari, Raili Laakso ja Reino Lepistö.

Ainakin vielä 1961 oli myymälässä myymälänhoitajan paikka avoinna, jolloin myymäläneuvostossa ovat olleet mm. Tauno Kontio ja Lauri Koivumäki.

Kauppojen myynti

Mielenkiintoisen kuvan hellanmaalaisten kauppojen myynnistä antaa taulukko, joka perustuu "noin arvoihin" vuodelta 1956. Toimittajalle on annettu seuraavat tiedot vuoden 1956 helmikuun myynnistä: