Porolan Heikki ja Kromppalan Jukka

Jo siihen aikaan, kun alueellamme oli kiinteä asutus vasta heräämässä oli Lapualta jo sukupolvien ajan kuljettu tarpeellisten tavaroiden haussa kaupungeissa. Lapuan historia toteaakin, että markkinatapahtumia merkittävämpiä lapualaisille oli käynnit Vaasassa ja Uudessakaarlepyyssä. "Lapuanjoki oli tervan luontevin vientiväylä ja soi niin muodoin Uusikaarlepyylle hallitsevan aseman Lapuan kaupassa." (1)

Hellanmaalaisillekin lienee sitten jo tullut tutuksi ns. majamieslaitos: "Talonpoikien kaupunkikauppaa hallitsevaksi ilmiöksi muodostui majamieslaitos, jolla ymmärrettiin sitä, että tietty kaupungin porvari, majamies, antoi talonpojalle kaupungissa ilmaisen asunnon ja kestityksen ehdolla, että tämä myi kaupunkiin tuomansa tavarat hänelle. Majamiehisyys kehittyi porvarin ja talonpojan väliseksi pysyväksi suhteeksi vasta sitten, kun talonpoika oli tehnyt kauppiaan kanssa sopimuksen, että tämä maksaisi hänen veronsa." (2) Joskin sellainen suhde saattoi muodostua monasti talonpojan "hirttosilmukaksi" teki se myös myönteisesti ajatellen asioinnin kaupungissa paljon joustavammaksi.

Myllykosken markkinahumua

Markkinatapahtumat muodostuivat merkittäviksi silloin, kun tapahtumapaikka oli oma kylä. Myllykoski sai pitkään nauttia tästä etuoikeudesta ja siitä tietysti hyötyi koko lähialue.

Syrjäisen kylän uinuva hiljaiselo muuttui vilkkaammaksi ja toimeliaammaksi, kun kylässä majoittuivat kaiken maailman kaupustelijat kulkiessaan kuormineen milloin Vaasan suuntaan tai sieltä taas sisämaahan. Varsinkin silloin kun kylässä pidettiin markkinoita oli koko kyläkunta vilkkaan kaupallisen toiminnan keskus, jonne johtivat yhtä hyvin tiet Alahärmän ja Ylihärmän suunnalta ja "Savon puolesta" Järviseudulta. Vastassa olivat rannikkoseudun ostohaluiset välittäjät.

"Uuden tien, kestikievarin ym. vaikutuksista 1851 vaiheilla alettiin (Myllykoskella) kylässä pitää joka vuosi pyhäinpäivän aattopäivinä päänpitoviikolla markkinoita, ns. savolaisten markkinat. Ne olivat lähinnä teuraskarjan myyntipäiviä. Teuraskarjan ostajat olivat Vähänkyrön Merikaarrosta ja Vaasasta. Samoilla markkinoilla ylimaalaiset toivat teuraskarjan lisäksi metsänriistaa, voita, pellavaa, hamppua, kimröökiä ym." (1)

Myös kulkuyhteys Alahärmän suunnalta osui Myllykosken kohdalle. Eräät perimätiedon rippeet kertovat, että Myllykosken luoman toinen haara olisi aikanaan oikaissut Katteluksen talon alangosta Uitonluoman kautta ja Löyhinkiluomaa myöten olisi noustu veneellä joelta aina nykyisen Huhtalantien kohdustaan, lähelle vuotuista markkinapaikkaa. (2)

"Kaikki tämä silloisissa oloissa vilkas elämä toi paljon rahaa kylään. Niinpä eräänkin talon nuorehko emäntä vaihtaessaan päällyshametta pudotti sen lattiaan, jolloin taskussa olleet rahat helisivät ja emäntä huudahti:

- Yksi markka ei helise, kahta ja kolmea ei viitsi helistää, niitä täytyy olla kymmeniä! (3)

Teurastus Myllykosken Kevarin tuntumassa on ilmeisesti ollut melko suurta toimintaa. Myllykosken ja Kevarin talojen välissä on ollut erityinen lahtisola, jossa teurastus on tapahtunut.

Kerrotaan, että kun teurastustoiminta oli vilkkaimmillaan oli vähäkyröläisten teurastajien apulaisena vankkatekoinen nainen, jota kutsuttiin Lahterin Hiltaksi. Hän oli reipasotteinen ja myös reipassanainen nainen, niin kuin karjamiesten porukassa luonnollista olikin. Kun Hiltaa rupesi "hiukaasemahan", niin hän saattoi ottaa verikauhan käteensä ja kumaista janoonsa aimo annoksen lämmintä verta. (4)

Myllykosken karjamarkkinat jäivät joskus 1885 vaiheilla pois. Teurastajat ostivat karjan pitkin ympäristökyliä. He kokosivat sen edelleenkin Myllykoskella, jossa talvisin teurastivat ja kesällä veivät elävänä karjalaumana Vähäänkyröön teurastaen siellä. Sitä jatkui aina 1920 luvulle, kunnes teuraskarjaa alettiin osuusteurastamojen toimesta autossa kuljettaa.

Kaiken edellä kerrotun puitteissa voi jotenkin ymmärtää miten ratkaisevasti monen pitäjän voimalla rakennettu suuri läpikulkutie vaikutti entisen pienen salo- eli metsäkylän sisäiseen elämään. Muistot kertovat, että entisen kantatilan navetan lähettyvillä oli vesikeittiö, jossa jatkuvasti keitettiin viinaa. Keitettiinkö sitä vain talon omiksi tarpeiksi vaiko myytäväksi. Talossa oli monia vuosikymmeniä samanaikaisesti kestikievari, joten on luultavaa, että väsynyt, viluinen matkalainen sitä voi ostaa." (5) Aino Helena Pukkinen kertoo samasta aiheesta Louon kestikievaritarinassaan: Kun kievariin tuli matkoillaan herroja oli heille tapana tarjota paloviinaa tuliaisiksi. Siitäpä onkin jäänyt "herrojen huulena" sanonta "Piäni kun hollikuppi". (6)

Istan kauppapuoti

Juho Ala-Rantalan kertoman mukaan Sinnemäestä itään, nykyisen Martti Katteluksen talon seudulla viime vuosisadan lopulla toiminut Istan kauppa lienee vanhin kylän kaupoista. Eräiden vanhojen hellanmaalaisten mukaan ainakin jonakin aikana kaupanhoitajana olisi toiminut Janne Ista-niminen henkilö. Lähempi tutkimus on tuonut kuitenkin eteen kaksikin kysymystä: Miksi kauppaa on kutsuttu Istan kaupaksi, kun omistaja on ollut muualta päin kotoisin ja miksi on puhuttu Istan Jannesta, vaikka sen nimistä henkilöä ei paikkakunnalla ole ollut. Kuka tämä Janne on todella ollut, mikä on ollut hänen todellinen nimensä. Armas Helin on sukututkimuksissaan selvittänyt nämä kysymykset. Kaupan nimi on johtunut paikan nimestä. Sen sijaan Janne nimistä henkilöä ei kirjoista löydy, mutta olisiko ollut epävirallinen kutsumanimi.

Tavaran toimittaja ja samalla kauppaliikkeen omistaja on tiettävästi ollut kauppias Garl Nylund Uudestakaarlepyystä. Paikalla on vielä pystyssä kaupan aikainen, Ville Kujanpään talon vanha luttirakennus, jota käytettiin kaupan varastomakasiinina. (1) Nylundin sivuliike Hellanmaassa lienee perustettu joskus 1870-luvulla. Ensimmäinen myymälänhoitaja Armas Helinin mukaan lienee ollut Jaakko Israel Juhonpoika Hella (1.1.1834-21.7.1883), joka on ollut kyseisessä paikassa talollisena 1862 - 1866, jonka jälkeen jäi vielä asumaan taloon itsellisenä. Talon uusi omistaja oli Jaakko Sinnemäki.

"Hellan kuoleman jälkeen paikkaan muutti asumaan itsellinen Kustaa Juhonpoika Puhto, joka saattoi olla edesmenneen Jaakko Hellan veli.

Kustaa Juhonpoika oli talossa vuoteen 1888, jolloin kaupalle tuli uusi hoitaja Jepualta. Hän oli Johan Carlinpoika Ekman (s. 1865 Jepualla). Hän meni Hellanmaassa ollessaan naimisiin Maria Kaisa Hermannintytär Reispakan kanssa. Pariskunnalle syntyi Hellanmaassa kaksi lasta. Vaimon ja toisen lapsen kuoltua Ekman muutti poikansa Kaarlon kanssa Jepualle vuonna 1895.

Ekman ei enää kauppiaana asunut Istan kaupan yhteydessä vaan Reispakassa. Talossa asui tällöin isäntänä Kustaa Jaakonpoika Sinnemäki ja hänen perheensä. Ekmanin lähdettyä kauppa ilmeisesti loppui. Jussi Aron kirjassaan mainitsema huonosti suomen kieltä puhunut kauppias oli ilmeisesti juuri tämä Ekman." - Armas Helin

Kauppias Nylund osti Juho Ala-Rantalan (s. 1887) kertoman mukaan Istan kaupan välityksellä myös hellanmaalaisten viljaa ja voita, jotka hevospeleillä ajettiin Uuteenkaarpelyyhyn.

Istan kaupan olemassaolo on tullut esille useiden hellanmaalaisten muistelmissa, joten sellainen kauppa on tietysti ollut täyttä todellisuutta. Virallisista asiakirjoista ei kaupasta ole saatu mitään tietoja. Se johtunee siitä, että viralliset asiakirjat eivät aina kerro totuutta, kuten mm. Lapuan historiassa todetaan: "Liiketoimintaan haettiin usein lupa vasta jälkikäteen juuri ennen konkurssia, joten ilmoitus ei aina merkitse uuden kaupan alkua vaan entisen loppua." Tähän pohjaten lienee Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran arkistoista löytyneeseen Juho Ala-Rantalan haastatteluun suhtauduttava vakavasti. Siviä Ylimäki on haastatellut häntä 1940-1950-lukujen taitteessa ja tuossa haastattelussa Ala-Rantala kertoo kaikista Lapuan vanhoista kaupoista pitäen Istan kauppaa vanhimpana: "Noin kahdeksankymmentä vuotta sitten avasi täällä uusikaarlepyyläinen kauppias Nylund putiikin Istassa." (2) Jaakko Hautala kertoi isänsä Kustaa Hautalan (s.1880) muistelleen, kuinka hän Juho Yli-Kuivilan kanssa kulkivat kansakoulussa ja kuinka he olivat usein koulumatkallaan poikenneet Istan kaupassa. (3)

Toinen luonnollinen selitys sille, ettei Nylundin kauppa ole kovin näkyvästi virallisissa asiakirjoissa voi olla se, että liike saattoi olla ns. kamarikauppa ilman varsinaista myymälää, jolloin ei tarvinnut maksaa sen aikaista kauppiasveroa. (4)

Lapuan historian em. toteamukseen viitaten on ehkä hyvinkin mahdollista, että kauppa on toiminut vuosia ilman minkäänlaista virallista merkintää. Näin vielä perustellummin sen takia, koska mainittu uusikaarlepyyläinen kauppamies on ollut tunnettu liikkeenharjoittaja Ylihärmässä (5). Istan kauppa on ollut ehkä hyvin toimiva sivupiste, josta ei erikseen ole tiliä tehty. Juho Ala-Rantalan mukaan Istan kauppa on toiminut kolmattakymmentä vuotta lopettaen toimintansa vasta 1800 -1900 lukujen vaihteen tuntumassa, jolloin konsuli Nylundin yritysrypäs Etelä-Pohjanmaalla on mennyt konkurssiin.

Nylund oli aikanaan merkittävä kauppias, sillä vuonna 1879 hän ylsi kaupanteossaan viiden lapualaisen kauppiaan minimitasoon eli 50.000 markan myyntiin. Nämä kauppiaat olivat Lagerstedt, Kronqvist, Hautanen, Lundqvist ja Rängman, joista kaksi ensin mainittua olivat omaa luokkaansa, Lagerstedt peräti 100.000 markan myynnillään. (6)

Porolan Heikin hyvät valikoimat

Tuohon Juho Ala-Rantalan kertomukseen tukeutuen on pari kolme vuotta Nylundin kaupan perustamisen jälkeen v.1875 aloittanut kauppatoiminnan monitoiminen liikemies H.J.Ketola eli Porolan Heikki (1841-1923) nykyisen Juho Yli-Rantalan talon paikalla sijainneessa kiinteistössä. (1) Kaupan paikka on merkitty vielä 1800-1900 lukujen vaihteessa Hellanmaan tiesuunnitelmakarttaan. (2) Kuntakokouksen pöytäkirjoista löytyy merkintä:" Josef Isakinp. Ylisaari eli Rajala pyytää avata luvallinen kauppaliike Ketolan talossa No 13. Suostuttiin." (3) Ja miltei vuotta myöhemmin 3.5.1875 pöytäkirjattiin: "Heikki Jp Ketolan eli Porolan anomus avata kauppa Ketolan maalle No 13. Myönnettiin." (4)

Liikkeen tavaravalikoima oli laaja käsittäen miltei kaiken, mitä maaseutueläjät jokapäiväisiin tarpeisiinsa tarvitsivat. Ruokatarvikkeitakin oli melkoinen valikoima, vaikka suurelta osalta elettiinkin omavaraistaloudessa. Niistä mainittakoon jauhot, voi, silava, kahvi, sokeri, kapakala, silakat, siirappi, ryynit, rusinat, maltaat, ruokamarjat, etikka, mausteet, tee, korput, pastillit, riisiryynit ja sianliha.

Vaatetavaraa oli tietysti kengät, pumpulikankaat, flanellit, hatut ja lakit, pumpulipaidat, huivit, napit, pöksykankaat, langat, karttuunat, höyhenet, pieksusaappaat, kengut, nahat ja monenlaiset muut kankaat ja langat.

Tietysti kaupassa oli paperossia ja jopa sikaareja, piippuja ja tulitikkuja. Taloustavaraa oli monen sorttista; patoja ja pannuja, talterikkeja ym. Oli kahvikuppeja, kahvipannuja, saviastioita, rahakukkaroita, katekismuksia, kyniä, paperia, lasia, paistinpannuja, puukkoja, riimuja, hevosenkenkiä, nauloja, kynttilöitä, kirveitä ja sahoja ja paljon muuta.

Joulun alla 1898 maksoi neljä kiloa kapakalaa kaksi markkaa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että miehen päiväpalkka oli siihen aikaan noin yksi markka päivältä. Kilo kahvia ja kilo sokeria maksoi samana vuonna yhteensä 3,20 mk. Kymmenen linjan kattolampun sai kahdella ja puolella markalla. Kirves maksoi 1,90 mk. Kaupasta tehtiin myös suurempia ostoja, ilmeisesti kiertävät kauppiaat pitivät kauppaa tukkurinaan. Vuonna 1899 oli myyty eräälle ostajalle 101 tusinaa lusikoita yhteensä 55,55 markalla. Samoin oli myyty toiselle ostajalle 55 tusinaa puulusikoita yhteishintaan 30,25 mk. Matille oli myyty yksi pari pieksuja neljällä markalla. Hautalan talon Manta-tyttärelle oli ostettu kengut, hienot naisten pyhäkengät 5,75 markalla. Saman talon poika sai kaksi paria pieksuja neljällä markalla. Kysymyksessä lienee ollut lasten pieksut, koska miesten pieksusaappaitten hinnat vaihtelivat 5-9 mk.

Velkakauppa on näytellyt suurta osaa kaupanteossa. Maksuajat ovat olleet pitkiä ilman korkoa. Helmikuussa ostettu tavara on saatettu maksaa jopa marraskuussa, joskus seuraavana vuonnakin. Vain suuremmista ja pitkäaikaisista ostoista on laskettu korkoa. Kauppiaat ovat itse joutuneet maksamaan tukkuportaaseen kuuden prosentin korkoa.

Maksuna ei vähittäisportaassa ole aina käytetty rahaa, vaan on voitu maksaa tavaralla ja työllä. Eräskin torppari on toimittanut tavarain maksuksi kotikutoista verkaa. Jotkut ovat ajaneet kauppiaalle tavararahtia kaupungista. Voilla, heinillä ja kauroilla on kuitattu saamisia. Lautapuita on annettu maksuksi ja kauppiaan viljaa on leikattu. Eräs torppari on maksanut kantojen ajolla 9 markan laskuaan. Joku luovutti maksuksi heinäluhtaa ja maatakin on annettu vuokralle eli arentille.

Kauppias on vuorostaan maksanut Vaasan tukkureille omia laskujaan muutoinkin kuin rahalla. Vuonna 1903 hän on toimittanut maksuksi arvoltaan 350 markan hevosen. Voita on käytetty paljon maksuvälineenä. Tukkureita on ollut monia. Pääasiassa Porola asioi vaasalaisten kauppiaiden kanssa, mutta tavaraa tuli myös Jyväskylästä ja Seinäjoelta sekä mm. tiistenjokelaisen Wiktor Leppäsen virvoitusjuomatehtaalta. Konsuli Garl Nylund Uudestakaarlepyystä toimitti Porolalle tavaraa vielä vuonna 1898. Nylundhan oli Istan kaupan omistaja. (5)

Heikki Ketolan liiketoiminta on ollut hyvin monitahoista. Talossa näyttää toimineen nahkurin verstaskin. Palkkalistoilla mainitaan nahkurinkisällinä Matti Matinpoika Suominen (s. Kauhajoella). Hellanmaahan hän näyttää tulleen Huittisista. (Armas Helin)

Ketolan kauppa-apulaisena oli 1890-luvun alussa kauppapalvelija Juho Matinpoika Lamminen (s. Ylistarossa). Hän muutti takaisin Ylistaroon v. 1892.

Vävy-Matti jatkoi kauppatoimintaa

Heikki Porola teki kauppaa noin 30 vuotta myiden liikkeensä vävylleen Matti Rajalalle. Matti Rajala lopetti kaupan otettuaan maatilan hoitoonsa. Hän teki kauppaa alun toistakymmentä vuotta. (1)

Antti Kankaanpää

Vanhimpain kauppiaiden joukkoon kuuluu myös monipuolinen liikemies Antti Kankaanpää. Hän runnasi samoihin aikoihin kun edellä mainitutkin. Vielä 70-vuotiaana hän hoiteli Hellanmaan Osuuskaupan myymälää talossaan Kankaanpäässä. (1)

Juho Alasaari eli Kromppalan Jukka

Edellisten jälkeen aloitti Keskihellassa kauppiasuran Juho Alasaari eli Kromppalan Jukka (4.2.1875-21.11.1929) kodissaan Reispakanmäen laidassa. Hänestä ei ole kovinkaan paljon tietoja, mutta on kerrottu, että hän oli luonteeltaan hiljainen, mietteliäs ja hyväntahtoinen. Hänestä on siellä kerrottu tarinaa tähän tapaan: "Hän taitaa olla ainut liikemies, jota junakin on odottanut." Mies lienee siis liikkunut paljon. Tietoa vahvistaa hänen lastensa laulama laulu, josta ovat muistiin tallentuneet sanat:

"Isä on mennyt Tampereelle ja sieltä se menee Ouluun, ja sitten se menee Vihantiin poikaansa kattomahan."

Laulu on tiettävästi useampisäkeistöinen, mutta muistitieto ei kerro enempää. (1)

Alasaarella oli aluksi niin sanottu sisäkauppa, jossa ei ollut kauppaan eri ovea eikä rappua. Tuollaisesta sisäkaupasta ei mennyt erillistä veroa. Jos nimittäin avasi kauppaan eri sisäänkäynnin piti maksaa kruunulle vuosittain 100 markan veron. (2)

Ville Herttua on muistellut: "Myymälä oli noin 5 x 4 m tai sillä lailla. Hyllyt ja tiskit. Tavaraa oli ulukona makasiinis varastos. Myynnis mitä maalla tarvittihin: sualaa, sokuria ja pohojanahaat ym. Kun siältä osti karamälliä niin ne olivat pyäreetä. Ei ollut pussia, mutta pyärähytettihin tötterö. Viirellä pennillä sai jo jonkinlaasen tötterön. Vanhempani eivät ostanehet siältä, koska kotini oli Ylihärmän rajalla ja siälä oli kauppias Kaski, joka oli Ylihärmän huamatuumpia kauppiahia." (3)

Jalmari Riihimäki on kuvannut entisajan hellanmaalaista kyläkauppaa näin: "Aivan rehellisesti sanottuna tavarat olivat seansa. Katos oli koukkuja, jois roikkuu tavaraa; saappahia ja prännäriä. Oli sellaanen haarakoukku, jolla otettihin tavarat alaha. Laattialla oli köysivyhti ja silakkaneliikka. Paperipussia ei ollu, tehtihin truuttu. Kaffit hajettihin hurstipussilla. - Nöyhtäkaffi oli parasta laatua 1,70 mk kilo. Tyämiäs sai palakkaa 1 markan päivältä, joku sai 1,20 mk päivältä.

Silloon kun oli tavaraa, niin kaupat oli pyhänäkin auki, ja aukaastihin koska keriittihin. Rautavirta oli Alasaaren myyjänä. Se vaan soitteli fiulilla, vingutti, ei se ollu eres mikään soittaja." (4)

Opettaja Artturi Salokannel on muistellut Alasaaren kauppaa näin: "Vähäinen ja primitiivinen sekatavarakauppa Kromppalassa oli kauppias Alasaaren käsissä. Sieltä noudimme paloöljyn, siirapin, kahvin, sokerin ym. tarvikkeemme. Alasaari välitti etelään suuret määrät rehua, heiniä ja olkia. Niitä tuli myöskin Keuruulle." (5)

Alasaari muutti kaupan jonkun vuoden kuluttua Reispakkaan nykyisen Arvo Rajalan taloon. Tässä toimipaikassa hän harjoitti kauppaa vaihtelevalla menestyksellä ollen toisinaan melko suurtakin. Alasaari on Hellanmaassa ensimmäinen kauppias, joka alkoi ostaa heiniä ja olkia Lapuan asemalle. Hän lopetti kaupan vuoden 1916 seutuvilla eli juuri siinä taitteessa, jolloin osuusliikkeet aloittelivat toimintaansa kylässä. (6)

Myllykosken ensimmäinen kauppias

Myllykoskella on ennen osuuskauppaa ollut yksityinen kauppa, jonka on omistanut Matti Myllykoski eli Matinpuarin Matti, jonka nimi löytyy mm. vuoden 1915 Hellanmaan puhelinkeskuksen tilaajaluettelosta. Se oli siihen aikaan Myllykosken ainut puhelin. Hänen kaupanhoitajana on ilmeisesti ainakin eräässä vaiheessa toiminut Pelkonen-niminen mies. Tuohon samaan aikaan puhutaan nimittäin mm. Myllykosken maamiesseuran pöytäkirjoissa kaupanhoitaja Pelkosesta.

Matinpuarin Matti on myynyt kiinteistönsä Ylistaron Osuuskaupalle ja se on ollut alkuna osuuskaupan Myllykosken myymälälle. Siinä vaiheessa kun osuuskauppa rakensi uuden myymäläkiinteistön toimi kauppa Esan talossa.

Matinpuarin Matin jälkeen Myllykoskella on toiminut lyhyitä aikoja myös muita yksityiskauppiaita. Matti ja Alisa Heinola pitivät kotonaan Huhtalan tien varressa kauppaa ennen sotia muutaman vuoden. Kauppatoiminta ei kuitenkaan menestynyt ja Heinolat muuttivat Kemiin.

Matti ja Hilma Mäenpään talossa oli myös lyhyehkön ajan vuokralla yksityiskauppa, jonka omistaja oli Kustaa Korvo. Myyjänä oli hänen tyttärensä Pirkko. Korvo oli Uudentuvan Jussin eli Jussi Myllykosken entinen paimenpoika. (1)

Seppälän Matti ja Maija

Vuosisadan alkupuolella asui Alahellassa Maija ja Matti Seppälä. He pitivät makeis-, nisu- ja limonaatikauppaa Hyttymäeksi sanotulla paikalla. Matti liikkui myös kylillä harjoittaen lyhyttavaroiden kaupustelua. Seppälät muuttivat pois paikkakunnalta vuonna 1931.

Laukkuryssät ja muut kulkukauppiaat

Laukkuryssät olivat vielä vuosisadan alussakin tuttu näky kylässä. Laukkuryssät eli joidenkin kielenkäytössä Arkangelin miehiksi kutsutut kaupustelijat olivat omalla tavallaan ongelmaryhmä, johon nimismiehen piti erityisesti puuttua. Lapuan nimismies Ernst Hjelt on kuntakokouksessa 17.12.1877 puhunut: "Alituisesti kulkee ja oleskelee pitäjässä harjoittain luvatonta kauppaa ja sen ohessa ajan toisen perään on havaittu levittävän pitäjään niin kutsuttua kuppatautia, eikä koskaan pitäjässä ollessaan näytä passiansa nimismiehelle. --- Sen tähden ja koska sanotut ympärikulkiat kulkevat sivuteitä ja heitä heidän luvattomia kauppatavaroitansa suojelevat pitäjäläiset tykönänsä." (1)

Nämä Hellanmaassakin tutuksi tulleet kaupustelijat olivat yleensäkin huonossa huudossa, mutta siitä huolimatta heitä suosittiin, koska heillä oli myytävänä mielenkiintoisia tavaroita. Laukkuryssien majapaikkana Hellanmaassa oli monasti Jaakko Kontion talo, jossa teuraskarjan ostajat eli "lahtaritkin" yöpyivät. Miehet kutoivat iltaisin verkkoja ja keittivät tsaikkaa. He olivat matkassa vain talvisin, kesät he viettivät kotona Vienan-Karjalassa ja kalastelivat. (2) Myös Ala-Rantalan talossa laukkuryssät saivat majapaikan. (3)

Juho Hellasesta tuli merkittävä kauppias

Laukkuryssien jälkeen tulivat "kotimaiset" kulkukauppiaat, joita aika ajoin oli liikkeellä hyvinkin usein. Myös omassa kylässä oli kiertäviä kauppiaita, joiden elanto oli kokonaisuudessaan "setselin" varassa.

Jo 1800-luvun kulkukauppiaskaartiin on kuulunut mm. Juho Hellanen (s.16.12.1851), jonka syntymäkoti on ollut Vähämäen talojen lähettyvillä Syrjämäen torpassa (Kallipää). Hän opiskeli omin avuin kirjoitus- ja laskutaidon ja aloitti jo hiukan yli kymmenvuotiaana poikasena kulkukauppiaan kiertävän ammatin. Hiukan vartuttuaan hän harjoitti viljakauppaa Ylihärmässä ja Hellanmaassa.

Juho Hellanen oli lämmennyt vahvasti kouluasialle, sillä hän lahjoitti Hellanmaan kansakoulun perustamisrahastoon 1000 mk, joka oli vuoden 1884 rahan arvon mukaan erittäin huomattava summa. (1)

Juho Hellanen muutti 1.4.1881 Vaasaan toimien siellä niin ikään kauppiaana. Armas Helinin mukaan hänet mainitaan v. 1916 Vaasan suomalaisen seurakunnan kirjoissa merkinnällä "entinen kauppias". Myöhemmin hän muutti Kanadaan. - Juho Ala-Rantalan mukaan Hellanen on vielä yli 90-vuotiaana käynyt Kanadasta Vaasassa. Hellanen on vasta Vaasaan muutettuaan ottanut käyttöön edellä mainitun sukunimensä.

Soinin poika ja Ahtehen Iska

"Silloon kiärteli knappikauppias, jota sanottihin Soinin poijaksi. Se oli luanteeltansa äksy. Se luetteli: Mulla olis täälä plyijööspänniä, timpermannin pänniä, finkerporia, lukkuneuloja, poikaneuloja... Jonsei heti keriitty päättämähän ostoosta, se pani laukun kiinni ja lähti." (1) "Kauhavalta Saarihauta kuluki hevoosella ja sillä oli palio tavaraa." (2) Palomäen Nikolai oli markinooren ja toripäivien lusikanmyyjä. Se tuli takareen pankalla Hellanmaan Puhuroonmäelle kymmenet milioonat repusnansa ja maksoo Laharensuan taloon heti." (3)

"Ahtehen Iska kulietti pikiöliyä. Sen tupa oli Karhunmäen opiston paikalla. Iska kuluki käyren ja useen kulukikin." (4)

"Äireen veliikin Kauhavalta, Kustaa Ahomäki, veti elämänsä kelakkaa ja myii Sulukon sepän puukkoja, Rajaristin lusikoota, Kytö-Jussin kauhoja ja Nokuan vappahrautoja. Sillä oli pitkä rautaanen keppi rosvoja ja koiria varten. Mun poikani puhutteli sitä kelakka-enooksi." (5)

Oskari Hautamäki

Oskari Hautamäki (s.1876) oli vanhan kansan "setselikauppias", jonka setselistä löytyi paljon erilaista pikkutavaraa, jota talouksissa tarvittiin. Hän asui suuren perheensä kanssa Reispakanmäen kupeessa. Hänen erityisartikkelinsa olivat silmälasit.

Oskari Hautamäki sai surmansa puukotuksessa, kun hän oli satamarikkurina kahden poikansa kanssa Kotkan seudulla. Elämä niissä olosuhteissa oli jännityksentäyteistä ja rauhatonta, sillä paikalliset lakkolaiset eivät suinkaan katselleet suopein silmin pohjoisesta tulleita rikkureita. Mukana ollut Jussi Hautamäki kertoi, että isän puukotuksen seurauksena syntyi aikamoinen kärhämä jonka tuloksena 6-7 miestä vietiin sairaalaan eikä hän ole saanut kuulla, kuinka moni heistä siltä reissulta takaisin palasi. (1)

Kustaa Myllykoski myi pläkkitavaraa

Kustaa Myllykoski oli monen sortin liikemies. Hän kierteli maakuntaa useimmiten hevosella ja hänellä oli tarjottavana; vähäkyröläistä "pläkkitavaraa", paljon kysyttyjä eri kokoisia savivateja ja myrskylyhtyjä ym. Hän teki myös teuraseläinkauppaa ja aika-ajoin hänellä oli myynnissä sellaista herkkua kuin lampaanhöystöjä. Häntä sanottiin kylän kesken Takamäeksi.

Ville Herttua ja Lakeus

Kauppias Ville Herttua oli nuoruudessaan Hellanmaan osuuskaupassa harjoittelijana. Itsenäinen kauppiasura alkoi osuuskaupan Ruhan myymälän hoitajana. Ylivieskan Kantokylän kautta matka suuntautui vuonna 1936 Ylistaron Osuuskaupan Untamalan myymälän hoitajaksi.

Oma kauppaliike toteutui, kun perhe kesällä 1946 muutti Hellanmaahan perustaen Lakeuden Kaupan, josta kyläläiset ovat lyhentäen käyttäneet nimeä "Lakeus". Oli ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun toiminimessä käytettiin Lakeus-sanaa. Nythän alueemme puhelinluettelossa niitä on jo yli 50 kappaletta.

Liike toimi aluksi Juha Mäkysen talossa, josta siirtyi 1947 nykyiseen liiketaloon. Vuoden 1975 paikkeilla liike siirtyi Samuli ja Veikko Herttuan nimiin ja Samulin kuoltua vuonna 1985 se jäi Veikko Herttualle. Liike on toiminut lähinnä oman työvoiman turvin. Apulaisina ovat olleet mm. Eeva Riutta, Sari Yli-Rantala ja Kaija-Liisa Kontio.

Vuoden 1955 paikkeilla rakennettiin Raamattuun sivumyymälä. Toiminta kesti muutaman vuoden, mutta sinäkin aikana ehti hevonen vetää sinne lukemattomia tavaraeriä. Pisimpään myyjänä oli Taisto Herttua, lyhyemmät jaksot Helena Ilkka ja Esa Herttua.

Alahellassa toimi Puistola-niminen Herttuan sivumyymälä vuosina 1961- 1972. Myymälää hoitivat mm. Hilkka Kujanpää, Aira Kivelä, Veikko Herttua ja pitkään Helinä Nikkari. (1)

Monipuolisen palvelun Pellonaitta

Jos Vilho Kankaan elämäntyö kokonaisuudessaan olisi tullut suoritetuksi Lapualla olisi näilläkin sivuilla paljon laajemmin hänen toimiensa esittelyjä. Jo hänen kaupallinen yritystoimintansa oli monessa suhteessa

1950 - 1960-luvun aikakehyksissä modernia, hyvin palvelupainotteista ja markkinointihenkistä, joka vielä 1950-luvun puolella oli pohjalaisessa liike-elämässä vierasta.

Pellonaitta muodostui Vilhon ja hänen vaimonsa Maija-Liisan aikana käsitteeksi, joka miellettiin "maata lähellä olevaksi" palveluliikkeeksi. Liike jo nimensä puolesta tuntui istuvan hyvin laajan Alajokimaiseman syrjäiseen nurkkaukseen.

Pellonaitan julkisuuskuva muokkautui myös liikkeen harjoittaman mainonnan avulla. Lapuallakin vasta 1960-luvulla vauraimmat kauppaliikkeet, mukaan lukien tietysti vankat osuusliikkeet, olivat heräämässä näkemään määrätietoisen mainonnan merkityksen. Samoihin aikoihin esimerkiksi Lapuan Osuuskaupan mainonta saattoi supistua lyhytsanaisiin kevätkauden ilmoituksiin viestillä: "Ostamme koripajuja!" Pellonaitan harjoittama mainonta mm. paikallislehdessä iski suoraan ostavan väen tarpeisiin ja oli usein sisällöltään kiinnostavaa.

Vilhon ja Maija-Liisan poika Juha-Ville Kangas kuvaa perheen liiketoimintaa näin: Huolimatta sodan jälkeisistä kauppatavarain saantivaikeuksista kauppa rakennettiin valmiiksi ja 1.5.1953 voitiin viettää avajaisia. Ensimmäinen siirtomaatavaratoimitus tuli Tukkuliike Sammosta Vaasasta; korvikekahvit, valkoiset jauhot, toppasokerit ja hienosokeri sadan kilon juuttisäkissä.

Kauppa toi tullessaan tuhannet tohinat ja apuväkeä tarvittiin. "Kiireapulaisiksi" pyydettiin niin sukulaisia kuin oman kylän väkeäkin. Ensimmäinen kauppaan varsinaisesti palkattu kauppa-apulainen oli vuonna 1956 Enni Anttila.

Säännöstelyn poistuttua tavaravalikoima kasvoi, mutta myös toimialat lisääntyivät, kun kyläkaupan toiminnan laajentaminen vaati maatalouskaupankin tekemistä. Maanviljelysalueella toimivan kaupan oli ostettava viljaa, joka siihen aikaan välitettiin Valtion viljavarastolle. Lannoitekauppa oli olennainen osa ainakin työmäärässä; tuomaskuonaa ja salpietaria tuli vaunulasteittain Lapuan asemalle. Y-lannoitteita haettiin itse kuorma-autolasteittain Kokkolan tehtailta. Oli viljan lajittelua, kuivausta, heinäkauppaa, karjanrehukauppaa. Ja kun toinen aina liittyi toiseensa niin myös rautakauppa-alan tarvikkeita myytiin paljon, sementistä lähtien. Tunnettuja myyntiartikkeleita olivat moottorisahat, öljykamiinat ja jopa televisiot. Myös LVI-alan urakointia suoritettiin.

Jos kauppaa voi sanoa sekatavarakaupaksi, niin Pellonaitta oli sitä. Se oli elämäntapa. Työväkeä saattoi kahvi- ja ruoka-aikana olla pöydässä yli 20 henkeä. Lisäksi saattoi mukana olla kauppamatkustajat ja muut siihen aikaan paikalle osuneet ohikulkijat.

Parhaimmillaan Pellonaitan "toimenkuva" oli monipuolinen; oli myymäläautot, posti, omaa maataloutta: viljanviljelyä ja navettataloutta, kyntämistä, äestämistä, kylvämistä, korjuuta, heinäntekoa. Oli paja; porsitushäkit, sikakarsinat, sikaloiden urakointi, imupainepuhallin. Oli Kevari-kahvio Ylistaron ja Lapuan rajalla ja Pernaan Valinta- myymälä Kauhavalla. Kauppaa ja varastoa laajennettiin lähes vuosittain. Isännällä oli kiire: Oli työväkeä, asiakkaita, kokousmatkoja, nuorisoseura, raittiusseura, laulu- ja soittojuhlat. Kesälomaa oli se, kun kylän väkeä vietiin autolla Kuortaneenjärvelle uimaan.

Pellonaittaan ostettiin oma kuorma-auto, Ford Thames, vuonna 1956. Sen aikaisilla teillä autoilu ei ollut mitenkään yksinkertaista etenkään keväiseen kelirikkoaikaan. Sivutiet oli tarkoitettu paremminkin hevoskulkuneuvoille eikä tiet Lapuan ja Seinäjoen välilläkään olleet sen parempia. Viljakuorman vienti Viljavarastolle kevätkeleillä saattoi hyvinkin juuttua välille Lapua - Seinäjoki, samaan kurakkoon linja-auton kanssa.

Viljakauppaa varten rakennettiin vuonna 1956 oma varasto kuivureineen, mutta seuraavana syksynä se jo paloi. Palon jäljiltä jäi sentään kivijalka, jossa oli nopeasti uusi kuivaamo- ja varastorakennus. Pian alkuperäinen rakennus kasvoi moninkertaiseksi.

Toimintaa oli ehkä liikaa ja tukkuliike halusi karsia yrittäjän rönsyjä käskien harjoittaa kauppaa tai ryhtyä konepajan pitäjäksi. Vuonna 1967 pajatoiminta siirtyi Seinäjoelle ja seuraavana vuonna 15.6.1968 kauppa vuokrattiin Juhani ja Rauha Karvalalle. (1)

Niemen kauppa

Vieno ja Valde Niemi pitivät myymälää kodissaan aivan Lapuan ja Ylihärmän rajan tuntumassa vuosina 1969 - 1970. Valde Niemi kuoli 19.12. 1971 ja Vieno lopetti liiketoiminnan saman vuoden lopussa.

Köpi ja Bertta Kankaanpää ja Kahvila Hellas

Hellanmaan ja Kankaankylän nuorten miesten korvissa kalskahti kotoisalta ja tutulta, kun päätettiin mennä Köpin kuppilaan eli Kankaanpäässä sijaitsevaan Kahvila Hellakseen keskustelemaan ja viettämään ehtoota.

Kahvila Hellas toiminimisen kahvion avasivat Kustaa ja Bertta Kankaanpää omistamansa asuinrakennuksen yhteyteen rakennetuissa tiloissa toukokuussa 1947. Kahvilassa oli ajan tyylin mukaan pajatso ja levysoitin. Sinne kerääntyivät lauantaisin nuoret miehet suunnittelemaan iltojensa ohjelmia. Bertta Kankaanpään tullessa kansaneläkeikään lopetettiin kahvila Hellaksen toiminta vuonna 1979.

Kosken Meimin baari

Liikkuvista limonadi-, pulla- ja karamellikauppiaista viimeisin kylässä lienee ollut rouva Meimi Koski. Hänet nähtiin poikkeuksetta viikonloppuisin ja viikollakin pidetyissä kesäisissä ulkoilmajuhlissa ja -tapahtumissa "virkistyskeitaineen". Meimi ja Pentti Koski rakensivat 1950-luvulla lähelle Rajalan taloa tilavan asuinkiinteistön, jonka pohjakerroksessa toimi muutamien vuosien ajan baari.

Salme Yliluoman kauneushoitola

Meimi Koski myi tilavan talonsa Salme Yliluomalle, joka piti kotinsa yhteydessä kampaamo-kauneushoitolaa nimeltään Sani.

Tuiskun Aarnen ja Aunen kioski

Myllykosken Tuurinmäellä, vastapäätä Kustaa Hakalan eli Tuurin sedän taloa oli 1950-luvulla ( 1950 - 1957) kesäisin nuorison kannalta toinenkin mielenkiintoinen paikka, Tuiskun kioski. Se jos mikä kokosi kylän nuoret jokailtaiseen ilakointiin. Mentäessä urheilukentälle pesäpalloharjoituksiin tai otteluihin poikettiin kioskilla ja kun harjoituksista palattiin oli jälleen limsan ja nisusikojen vuoro.

"Pakarin ovenkripa veti puoleensa"

Ennen ei osattu edes ajatella, että kotona olisi voinut leipoa pullaa. Niinpä "kastamiset" ostettiin pakareista tai usein kiertäviltä kauppiailta. Jalmari Riihimäki on muistellut: "Suuren korvapuustin sai viirellä pennillä hopiamarkan aikana" ja Arvi Niemi on kertonut: "Viirellä pennillä sai kaks korppua, mutta kymmenellä viis korppua."

"Kauppias Juho Alasaarella oli kaksikin leipuria, jokka pihatuvas leipoovat jatkuvasti. Viämeröstä kuuron matkan pääs oli Perälän pakari." (1)

Juho Kontion eli Ristilän pakari toimi pitkään Reispakanmäen alangossa. "Siältä tilattihin kranssit." (2) "Muistan, kuinka pikkupoikana kävin usein Ristilässä keittiöpuolen lähettämällä asialla. Kun olin ostokseni tehnyt ja maksanut ja asiakkaita sattui olemaan palvelemassa itse isäntä, niin seurasi koko reissun parhain hetki: Ristilääsen käsi teki aina tiskin yli tutun kaaren. Hän ojensi mulle vastaleivotun munkin kaupanpäälliseksi ja se tapahtui aina saman tutun ystävällisen hymyn saattelemana. Eikä tuo Ristilääsen ystävällinen ele ole mielestäni häipynyt." - Sauli Kangas (3)

Pakarista oli ostettu nekin nisut, joita kiertävät naiset kuljettivat: Sellainen oli esimerkiksi Kaati-Maija eli Korppu-Maija. "Se myii aluuksi kaatia ja sitten nisua." Muita samanlaisia olivat Niemen Hanna ja Kukku-Sanna Härmästä. "Akat pakkasivat koittelohon käsin nisuja eiväkkä ostajat siität oikeen tykännehet." (4)

Viime vuosikymmeniin tultaessa on mainittava Aaro Marttalan kotileipomo, joka toimi useiden vuosien ajan Esko ja Maija Malkamäen talossa.

Myllykoskella nisupuaria on ollut useita. Heistä Amalia Perkiö piti kauppaa melko pitkään Huhtalaan menevän tien varressa. Sanna Mäenpää, kylän kesken Vainionpään Sanna, piti kauppaa 1920-luvun lopulla ja Sanna Riihimäki 1931 -1940. Tiettävästi myllykoskelaisille myyjille pulla tuotiin Kontion pakarista. (5)

Muita lyhytaikaisia kauppaliikkeitä

Lapuan Säästöpankin Hellanmaan konttorin toimitalossa toimi lyhyehkön aikaa Aino Rantalan omistama Kukka- ja Trikoo- niminen liike. Samalla tontilla toimi myös kioski. Osuusliike Laajan lakkautettua Hellanmaan sivumyymälän toimi liiketalossa 1960-luvun alussa televisioliike. Osuusmeijerin edustalla toimi 1950-luvulla Joel Kankaan ja myöhemmin Herttuan kioski.

Myymäläautoaika

Kauppatoiminta siirtyi joksikin aikaa myös pyörien päälle, kun 1950 - 1960 -luvulla yleistyivät myymäläautot. Vielä pitkään 1970-luvullakin ajoivat Hellanmaassa Lapuan Osuuskaupan, Osuusliike Laajan ja haapakoskelaisen Karvalan myymäläautot. Vastaavaa toimintaa kokeilivat myös Pellonaitta ja Lakeuden kauppa.

"Liikkuva kauppa - myymäläautot aloittivat kierroksensa Pellonaitasta vuoden 1967 alussa, ensin yhdellä ja pian jo kahdella autolla. Autot kiersivät Hellanmaan, Simpsiön, Haapakosken, palan Kauhavaa... Aikataulut oli tehty kireiksi eikä aamu seitsemältä lähtevä linja ollut takaisin ennen ilta seitsemää." (1)

Lakeuden kaupan myymäläautoreitti kiersi 1950-luvulla reittiä Alahella - Loukonkylä - Puhdonmäki, josta jälleen kaupan kautta Viemerö - Jussinmäki - Raamattu. Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa on kylässä kiertänyt Ylistaron Kitinojalla toimivan Rislakeuksen kaupan myymäläauto.

Huoltoasemat

Kuntarajan tuntumassa Esan pihapiirin monenlaiseen yritystoimintaan liittyy myös1960-luvulla lyhyen aikaa toiminut huoltoasema ja korjaamo. Huoltamon ja kahvion omistaja oli ylistarolainen Matti Koski.