Hellanmaan häätavoista yli sata vuotta sitten

Häät pidettiin silloin kuten nykyäänkin morsiamen kotona. Häähuone oli joko talon tupa tai niin sanottu edustupa, jonka seinät koristeltiin lakanoilla ja katossa riippui olkihimmeli. Ja että häävieraat kaikin puolin viihtyisivät häätalossa, täytyi jo edeltä päin valmistautua sen varalta. Kenkkäri apulaisineen oli jo useita päiviä ennen laittamassa ruokia ja viinaa, että ruokavarat piisaisivat yli hääpäivän eikä kukaan häävieraista jäisi ilman. Myöskin morsiamen puettaminen oli tärkeä tehtävä. Siihen hommaan eivät pystyneetkään kaikki kylän eukot. Varsinaisena puettajana ja kruunun laittajana oli ns. Kruunu-Loviisa, tunnettu Lapualla - hän laitteli Hellanmaankin morsiamien morsiuskruunut. Toinen saman arvoinen oli Liisa Kaara, Kaaran sepän tytär Ruhasta.

Morsian puetettiin jo ennen häävieraiden tuloa, mutta oli siihen asti piilossa "morsiuskamarissaan", kun lähdettiin pappilaan. Puettamisessa oli ensimmäisenä tehtävänä kruunun laitto. Se tapahtui siten, että messinkinen rengas, josta oli rautalangat ylöspäin, joiden nenässä oli toinen isompi rengas, että kehys tuli yläpäästä isompi, pantiin morsiamen päähän. Kun kehys oli valmis, nostettiin hiukset kehyksen päälle pystyyn ja kammattiin yhtä tasaiseksi joka puolelta ja laitettiin lujasti kiinni, että kruunu kestäisi ja pysyisi hyvänä koko päivän. Morsiamen puku oli parasta kangasta, useimmiten vaalea ja tehty ajan mallin mukaan erittäin pitkäksi ja "viljavaksi" ja hihoissa ja olkapäillä oli koristeita. Lisäksi koristeltiin pukua vielä ns. "krapupaperilla" ja peileillä. Peilejä oli rinnan kohdalla kolme kolmionmuotoisessa kehässä niin että keskimmäinen oli ylimpänä ja kaksi alimmaista rinnan. Myöskin sulhanen oli puettu parhaaseen verkatakkiin tai oli päällä "lankaaset", uuden raidanmallin mukaan kudotusta villakankaasta tehty puku.

Kun hääväki oli kokoontunut häätaloon, mentiin yhdessä pappilaan. Meno tapahtui keiseillä, jotka täytyi lainata muualta, jos ei niitä ollut ylkämiehellä omasta takaa. Luonnollisesti soittajat eli "fiulimannit", kuten heitä tavallisesti sanottiin, olivat mukana jo alusta alkaen. He soittivat häätalossa "tulopeliä", kun hääväki saapui taloon ja seurasivat mukana pappilaan ja soittivat taas pappilasta tultua. Ja tanssin aikana soittaminen oli luonnollisesti heidän tehtävänsä. Jos pelimanneilla oli yrkyysliivit he soittivat hihasillaan.

Kun saavuttiin häätaloon pappilasta, jossa vihkiminen oli suoritettu, syötiin ja pantiin "fati" kiertämään. Tuonne "fatiin" pantiin häälahja, joka tuli nuorelle parille, mutta jos lahja oli niin iso, ettei se sopinut fatiin, niin sai sanoa mitä antaa ja tuon lupaamansa lahjan sai antaa sitten myöhemmin. Niinpä Huhtalan seksmanni Lapualta sanoi kerran eräissä Hellanmaan häissä, kun fatia tuotiin hänen kohdalleen, että lehmän mä siihen paan, vaikkei se sinne mahdu.

Tämän jälkeen alkoi taati, joka oli tärkeä kohta sen ajan hääriennoissa. Usein oli häissä taatin aikana ns. parien laittaja, joka sovitti parit siten, että jos häävieraina oli joku toinen pari, tyttö ja poika, niin sulhanen vei häämorsianta ja tyttö vei sulhasta eli yrkämiestä, kuten häntä tavallisemmin sanottiin, polskaan, joka oli tavallisin taatitanssi. Tanssia oli tavallisesti kolme peräkkäin aina yhdessä taatissa. Tavallisesti piti joka taati maksaa ja pojat aina suorittivat maksun, joka oli joko 25 p tai 50 p. Mahtavat eli rikkaimmat maksoivat usein enemmän. Jos joku mahtavampi vei taatiin morsianta ja sulhasta ja löi "riihikuivan" markan pöytään, niin pelimannit soittivat seisaaltaan. Taatia kesti niin kauan kuin oli menijöitä ja ellei ollut paria, niin tytöt kerjäsivät rahaa muilta häävierailta, että pääsivät viemään. Jokaisen taatin jälkeen sai kenkkäriltä hopeapokaalista ryypyn. Tulot taatista tulivat morsiamelle ja yrkämiehelle.

Häät kestivät tavallisesti kolme päivää. Taatia mentiin ensimmäisenä päivänä ja vielä toisenakin jos oli menijöitä. Jos ei ollut menijöitä, niin alkoi toisena päivänä tavallinen tanssi. Ensimmäisen päivän taatin jälkeen menivät morsian ja sulhanen saunaan, jossa sulhanen selvitti morsiamen hiukset kruunun jäljeltä. Toisena hääpäivänä oli vielä kruunu vaan ei kolmantena.

Paitsi varsinaisia tansseja kuului häähuveihin vielä kansantansseja, joita mentiin ulkona, ja ns. rinkejä. Häissä oli tavallisesti akkaan, flikkaan, ukkojen ja poikien rinki. Akkaanringissä oli kruununlaittaja ensimmäisenä. Rinkiä mentiin hyppien vanhaalajia tanssin askeleilla ja oli morsian tavallisesti mukana akkaanringissä ja sulhanen ukkojenringissä. Lopuksi nostettiin ringin keskeisin henkilö ilmaan, se oli akkaanringissä morsian ja ukkojenringissä sulhanen eli yrkämies ja joku poikanen ja heidän jälkeen viinan antaja ja lopuksi rahankokoaja. Rahan kokoaminen tapahtui joka ringin jälkeen. Myöhemmin ei enää ollut häissä ukkojen ja poikien rinkiä, ainoastaan oli akkaan- ja tyttöjenrinki.

Pelimanneilla oli häissä kova urakka, sillä heidän piti soittaa kaiken päivää kolmena hääpäivänä ja lisäksi jokaisena iltana myöhälle. Mutta soittajilla olikin hyvä palkka ja vapaa viina, jota sai ryypätä kun rupesi "suuta kuivaamaan". Hyvillä soittajilla oli hyvä maine kautta pitäjän ja vieläpä naapuripitäjissäkin. Soittajia oli tavallisesti kolme, kaksi "fiulimannia" ja yksi klarinetinsoittaja. Pelimanneista oli "Viulu-Samppa" eli Samuel Rosendahl ja Heikki Rintala, Lagerstedtin vävy Lapuan kirkolta, kuuluisia. He olivat usein Hellanmaassakin häitä soittamassa ja haluttuja soittajia kautta pitäjän. Klarinetinsoittaja oli Kaaran Jaska Lapuan Ruhan kylästä. Lisäksi oli monta muuta, jotka kyllä saivat hääilon korkealle.

Myöskin kenkkäri eli ylikokki oli huomattava henkilö sen aikuisissa häissä, eikä hänen valta liene ollut paljon pienempi myöhemminkään. Hänestä juuri riippui hyvin paljon häiden onnistuminen. Sillä hänen tuli osata tehdä vähästä paljon, että hääväki olisi kylläinen häiden ajan ja että menopuoli silti pysyisi pienenä. Kenkkärillä oli tavallisesti oma huoneensa häätalossa, josta hän arvovaltaisesti hoiti vaativan tehtävänsä. - Hääruoat eivät silloin luonnollisestikaan olleet kovin monimutkaisia, mutta pääasia oli, että ruokaa oli ja että se oli hyvin valmistettu. Viinaa, joka kuului vanhan ajan häihin yhtä välttämättömänä kuin jokapäiväinen leipäkin, annettiin joko samassa huoneessa, jossa oltiin tai kamarissa.

Jalkaväkeä, jota ei oltu häihin pyydetty, kuten sanottiin, oli tavallisesti häissä kuokkimassa paljon. Ja varsinkin kesän aikana, jolloin oli lämmin ja siis voi olla mukavammin ulkona, tuli häihin jalkaväkeä naapurikylistäkin. Kulkeminen tapahtui luonnollisesti joko hevosilla tai jalkaisin. Kesän aikana, kun sisällä oli lämmin tanssia, oli paljon ihmisiä, jotka menivät piiriin ulos laulamaan ja samalla mentiin kansantansseja. Mutta tuota vetävämpi oli kuitenkin polska, jota mentiin sisällä, että lattiapalkit jyskyivät ja oikea hääilo täytti kaikkien mielet oli hän kutsu- tai kuokkavieras.

Kun häissä käytettiin paljon viinaa, oli tästä seuraamuksena, että aina silloin tällöin syntyi häävierasten kesken tappeluitakin. Jos joskus sattui, että nuo pienemmät tappelut päättyivät miesmurhaankin. Kuitenkin ainakin Hellanmaassa miesmurhia sattui vain harvoin. Pienemmät riidat ratkaistiin muulla tavalla ja seuraukset jäivät pienemmiksi.

Kun tarkastelee tuota häiden viettotapaa, niin huomaa, että niillä oli jonkinlainen "afäärimäinen" luonne. Häihin ei tarvinnut mennä ollenkaan tyhjin käsin, sillä ensin annettiin tavallisesti häälahja, sitten seurasi taati ja erikseen ringit, joista jokaisesta kerrasta meni maksu. Mutta kun tietää, että nuoripari pääsi hyvin matkaan avioliittonsa alkutaipaleella, niin ei tuo tunnu niinkään mahdottomalta. Ja kun vielä tietää, että häiden aikana syötiin, juotiin ja iloittiin häätalossa kolme päivää, niin ei kukaan pitänytkään mahdottomana, vaikka siellä piti vähän antaakin maallista omaisuuttaan, sillä olihan siten häävieraiden läsnäollessa taas yksi hääpari saatu onnellisesti matkaan elämän myrskyävälle taipaleelle. - Toivo Hopeavuori (1)

Toisessa päässä kylää toisenlainen kulttuuri

Herännäiskodeissa on luonnollisesti vallinnut toisenlainen hääkulttuuri. Sanfrid Ala-Hautala kertoo hiukan myöhemmän ajan käytännöstä kuin Matti Ala-Rantala, mutta hänen kuvaamansa tyyli on ollut vallalla jo 1800-luvun puolella. Ala-Hautala kertoi, että vielä 1900-luvun alkupuolella körttihäät olivat kaksipäiväiset. Häätaloon kokoonnuttiin puoliltapäivin. Aluksi tarjottiin kahvit ja sen jälkeen oli vihkimistoimitus, joka tuolloin järjestettiin hyvin usein häätalossa. Morsiuspari oli tietysti pukeutuneena tummiin körttiasuihin.

Juhlapäivällinen syötiin "istumapöydissä", pitkissä pitopöydissä, joihin ruoka tarjoiltiin kenkkärin ja tarjoiluväen toimesta. Tarjoiluväkeä täytyi olla runsaasti, että kaikki sujui nopeasti. Kaikki vieraat eivät kuitenkaan sopineet pöytiin yhtä aikaa, vaan osan oli odotettava niin kauan, että ensimmäinen ryhmä sai ruokailunsa päätökseen. Suurissa pidoissa saattoi pöytävuoroja olla hyvinkin useita. Ruokailussa kului näin monta tuntia.

Sitten olivat vuorossa hääseurat, joissa saattoi olla useita puhujia. Hääpari istui seuroissa näkyvällä paikalla ja veisasi samasta kirjasta.

Kaukaisemmat häävieraat eivät vielä lähteneet kotimatkalle, vaan jäivät yöksi majoittuen joko häätalossa tai naapuritaloissa. Yövieraita saattoi olla hyvinkin runsaasti.

Seuraavana aamuna pidettiin aamuseurat ja sen jälkeen ruokailu. Toisena päivänä oli häätalossa luonnollisesti vähemmän vieraita. - Vuoden 1920 paikkeilla häät muuttuivat yksipäiväisiksi. (1)