Pitokalustot ovat jääneet tarpeettomiksi

Alahellan pitokalusto

Alahellan pitokalusto on hankittu jo vuonna 1923. Kylän touhukkaat naiset löivät viisaat päänsä yhteen ja alkoivat kerätä rahaa saadakseen kotikalustoja suuremman astiaston kylän yhteiseen käyttöön. Perhejuhlia oli paljon ja nehän pidettiin, niin häät kuin hautajaiset sekä erilaiset seuratilaisuudet kodeissa, joten kaluston tarvetta oli paljon.

Rahaa kerättiin erilaisten kökkätöiden ja ompeluseurojen pitämisillä, viljankeräyksillä ja pienillä lotterilistoilla, joita lapset kulkivat talosta taloon myymässä. Näin saatiin kalusto kokoon. Kalustoa ostamaan valittiin Anna Hautala (s.1881) ja Hilma Isoluoma (s.1890), jotka ajoivat hevosella Ylistaron asemalle ja sieltä edelleen junalla Vaasaan kaluston ostomatkalle. Kaluston yhteyteen kuului lisäksi kotikylän nikkarien valmistamia kokoontaitettavia pöytiä, joita oli helppo säilyttää ja myös kuljettaa paikasta toiseen. (1)

Kalusto sijoitettiin aluksi Kivelään. Paikalla on nykyisin Rolf Kankaanpään talo. Samassa talossa pidettiin myös pyhäkoulua. Vuosien vieriessä kalustolle rakennettiin oma talo Kustaa Pajulan maalle, jossa sitä säilytettiin 1960-luvulle saakka. Rakennus jouduttiin hävittämään, kun Hellanmaahan johtava tie korjattiin ja päällystettiin. Sen jälkeen kalusto siirrettiin Arvi Pajulan piharakennukseen.

Pitokaluston hoitajat vuorottelivat vuoden kerrallaan. Päätarkastajina olivat kokeneemmat emännät ja nuoret tytöt toimivat kaluston antajina ja vastaanottajina. Viime vuosina vastasi kaluston hoidosta Sanna Pajula.

Vuonna 1989 pitokaluston hoitokunta teki päätöksen ruoka-astiaston myynnistä. "Avissooni" pidettiin Arvi Pajulan pihamaalla, meklarina toimi Esko Malkamäki. Myymättä jätettiin juomalasit, kahviastiasto ja jälkiruokamaljat, joita säilytetään Alahellan koululla kotien pikkujuhlien tarpeita varten. (2)

Hellanmaan kalusto

Hellanmaan eli Keski-Hellan pitokalusto on perustettu todennäköisesti vuoden 1936 paikkeilla. Hoitajana on silloin ollut Maija Ala-Rantala, joka toimi tehtävässä 15 vuotta. Hänen jälkeensä toimi hoitajana Meimi Koski ja Kosken jälkeen vuoteen 1965 saakka Aini Lahdensuo. Vuonna 1965 elokuun 3. päivän pöytäkirjauksen mukaan uudeksi hoitajaksi valittiin Unelma Jalo, jonka vastuulla kalusto oli 25 vuotta.

Kaluston käyttö oli alkuvuosikymmeninä erittäin vilkasta. Seurakuntatalon valmistuttua vuonna 1975 alkoivat tilaisuudet siirtyä seurakuntakodin tiloihin ja kaluston käyttö väheni loppuen myöhemmin kokonaan. Kalusto myytiin huutokaupalla 10.7.1990. Sen jälkeen ostettiin kyläläisten käyttöön kahvinkeitin. (1)

Mettäkylän kalusto

Mettäkylän pitokalusto on myös perustettu vuonna 1936. Todennäköisin perustamispaikka on Korpelan talo. Perustamisen yhteydessä ehdotettiin nimeksi myös Puukylän pitokalustoa, etteivät asukkaat tuntisi itseään kovin metsäisiksi.

Varoja kalustoa varten hankittiin ompeluseuroilla. Kokoontuminen pitokalustoasian ympärille muodostui kyläkunnassa todella yhteiseksi asiaksi ja siitä rönsysi monenlaista kulttuuritoimintaa. Järjestettiin iltamia, kesäjuhlia ja monenlaisia hauskoja tempauksia. Hauska ja sisältörikas toimintamuoto oli oman lehden toimittaminen. Lehden nimi oli Soppanappo ja siihen sai jokainen kirjoittaa taitonsa mukaan. Lehti luettiin kaikkien kuullen ompeluseuroissa. Muiden kalustojen tapaan tarve väheni ja loppui kokonaan. "Kovinkaan paljon ei ole tapahtumista säilynyt tietoja jälkipolvien ihailtavaksi." (1) Ahkeran talkoilun ansiosta pitokalusto saatiin varustettua toimivaksi juuri 1930-luvun lopussa. Alkoi talvisota ja ensimmäisiä pitoja olivat sankarihautajaiset. (2)

Myllykosken pitokalusto on perustettu vuonna 1925. Osa kalustosta on edelleen käytössä mm. urheilutalolla pidettävissä tilaisuuksissa. - Kaluston hoitajina ovat olleet mm. Siviä Myllykoski ja Erma Takaneva. Kalustolla on ollut oma varastorakennus, joka on edelleen pystyssä lähellä entistä koulua.

Kotiseutuiltama pitokaluston hyväksi

Lapuan Sanomat kertoo uutisessaan vuonna 1945, kuinka Hellanmaassa järjestettiin kotiseutuiltama pitokaluston hyväksi. Laulua esittivät Hilma Lepistö ja Vilma Hangasmaa. Kertomuksen luki karjalaistyttö Anja Kyyrönen ja Paavo Ikolan oppilasluokka lauloi. Ville Kangas esitti runomittaisen muistelman, jossa kuulijat vietiin Hellanmaan asutuksen alkuaikoihin ja nykypäivään. Esityksen kohokohdaksi muodostui kohta, jossa kuvattiin N.K. Malmbergin vaikutusta hellanmaalaisiin. Kauko Kangas lausui Koskenniemen runon Laulu työlle. Juontajana ja säestäjänä toimi Sanna Porola. (1)