Traktori teki rajun "vallankumouksen"

Kartoitettaessa tämän vuosisadan puolella tapahtunutta teknistä kehitystä maataloudessa nousevat vuosikymmenten saatossa kaiken edellä kerrotun jälkeen esille ehkä kaksi ratkaisevinta etappikohtaa: traktorin ilmestyminen pelloille hevosen kilpailijaksi ja viljanpuinnin siirtyessä puimurikauteen.

Vuonna 1949 Lapuan Sanomissa julkaistussa jutussa mm. "Nevalan" Jaakko Kankaan talon pihapiirin elämää kuvattaessa kerrotaan näin:

"Tässä talossa on Lapuan ensimmäinen traktori, Fordson vuodelta 1922, joka yhä edelleen on paljon käytön jälkeen käyttökunnossa. Kysyttäessä, millä tavoin sitä on huollettu isäntä vastasi, että säiliöön on pantu polttoainetta ja laakereihin öljyä niin ikään tarpeen mukaan." (1) Alahellassa oli piikkipyörä-Fordson Jaakko Isoluomalla. Ajokki oli peräisin vuodelta 1937 ja Kustaa Hautalan vastaava kone oli vuodelta 1938. Hautalan traktori joutui sotareissulle vuonna 1942, koska talossa ei ollut ajajia itsellä eikä siihen haluttu asentaa puukaasua. Myllykoskella piikkipyöräinen traktori oli ensimmäisenä Rintamäessä 1938 ja vuotta myöhemmin Matti Myllykosken talossa.

"Siperia opettaa", sanotaan, ja niin myös Matti Myllykoski oppi sotareissullaan. Hänellä oli aivan varmasti Myllykosken ensimmäinen kumipyörätraktori. Hän kaupitteli jostain "piiskatykin" umpikumiset renkaat ja sovitti ne piikkipyörätraktorin vanteisiin. Näin hänen vetokoneellaan oli jo huomattavasti miellyttävämpi ajella myös maantiellä. Pyörän sivussa olevat piikit taas ottivat pellolla kiinni.

Oman kylän poika, Lapuan Sanomien päätoimittaja O.K.Hautamäki eli Maan Jussi suoritti kotikylässään 50-luvulla laajahkon kyläkierroksen, jossa hän elävästi kuvaa kyläseudun talojen elämää. Kerronta on tietysti hyvin nurkkapatrioottisen "trossoohenkistä":

"Hellanmaassa on traktori jokaista 55 peltohehtaaria kohden, missään muussa Lapuan kylässä ei ole suurempaa traktoritiheyttä. Tämä oli vuoden vaihteessa, ja nyt tänä vuonna on kylään jo tuotu monta uutta traktoria ja lisää tulee. Rinta-Pajulan Jaakkookin ostaisi traktorin, kun vaan saisi varmuuden siitä että oppii sillä ajamaan. Ja Toijan Oskari täällä Hellanmaan yläsyrjässä olisi jo aikoja sitten ostanut traktorin, mutta kun sillä ei saa astuttaa eikä teettää pikkutraktoreita.

Mutta jos ei traktorit poiji, niin raha poikii, sanottiin mulle Hellanmaassa. Siitä on jo pitempi aika kun ensimmäinen rahaksi sanottu riikintaaleri tuli Hellanmaahan, ja siitä ruveten se on siellä poikinut ja karttunut. Kun kansantulomiehet laskevat, että rahan pitää kiertää jotta elintaso nousisi niin hellanmaalaisilla on päinvastoin se käsitys, että rahalle pitää laittaa pesä, hautoa ja poijittaa sitä siellä aivan niinkuin kanamiehet tämän kehityksenkulun hyvin tuntevat. Näin on päästy siihen, että Hellanmaassa on joka miehellä rahaa. Aivan tavallisen näköinen körttiukko saattaa mennä Seinäjoelle traktorikauppaan ja lukea vaaditut sadattuhannet käteisellä pöytään ja sanoa että - Saisinko yhden...

Aivan sellaisella äänellä niin kuin olisi kysymys tikkuaskin ostosta." (2)

Tähän päivään tultaessa on kaikkien nähtävissä maatalouden kehitys. Maataloutta kokonaisuutena ajatellen on yleinen kehityssuunta Hellanmaassakin ollut se, että pienet tilat ovat häviämässä ja elämään on jäänyt harvalukuisempi, hyvin määrätietoinen erikoistujien joukko. Maataloudesta toimeentulonsa saava väestönosa on jatkuvasti supistunut ja perheistä on nuoriso kouluttautunut muihin ammatteihin.

Koneellistuminen on yleisen teknisen kehityksen myötä kiihtymistään kiihtynyt. Traktori on saanut peräänsä mitä erilaisimpia konesovellutuksia maan muokkaukseen, kylvö- ja korjuutöihin sekä muihin maatilan tarpeisiin ja tehtäviin. Traktorista on tullut keskeinen voimakone kaikissa töissä, muita voimakoneita ei juurikaan tarvita. Yhden traktorin rinnalle on taloon tullut kaksi, kolme jopa neljäkin traktoria; eri koneita varten on eri vetojuhta. Hevoset ovat saaneet väistyä "lemmikeiksi", raviurheilua varten ja nuorison harrastusvälineiksi. Useimmilla tiloilla hevonen on ollut jo vuosikymmenet täysin tarpeeton. Lapuan Sanomien toimittaja totesi jo v. 1956 haastattelussaan Jaakko Malkamäen suulla, että hevoset ovat "romunkeräykseen kelpaavaa tavaraa". (3)

Tilastot kertovat muutoksesta

Kansanhuoltoa varten laadittu tilasto vuodelle 1939 kertoo, että Alahellassa oli kaksi traktoria, Hellanmaassa kolme ja Toijanniemessä yksi. Hevosia oli Alahellassa vastaavana aikana 40, Hellanmaassa 132 ja Toijanniemessä 57. Viljeltyjä tiloja oli Alahellassa 24, Hellanmaassa 78 ja Toijanniemessa 35. Viljellyn maan hehtaarimäärä oli Alahellassa 626, Hellanmaassa 850 ja Toijanniemessä 823. Tiloilla asui Alahellassa 86 henkilöä, Hellanmaassa 264 ja Toijanniemessä 104. Kaikkiaan Lapualla oli tuolloin 32 traktoria ja 1795 hevosta. Tiloja Lapualla oli 1055 ja viljellyn pellon hehtaarimäärä 19.389 ha. Asukkaita tiloilla oli yhteensä 3501 henkilöä. (1)

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että vuoden 1999 henkikirjoituksen mukainen asukasmäärä kaikki kolme koulupiiriä huomioiden oli Hellanmaan alueella 656 henkilöä ja yksittäisiä asuntoja oli kaikkiaan 240. Huomata sopii, että vuoden 1939 luvut koskevat ainoastaan maatalouselinkeinon lukuja.

Kiertokäynti hyvässä Hellanmaassa

Lapuan Sanomissa julkaistun kyläkierroshaastattelun lyhyet taloesittelyt heijastelevat leppoisalla tavalla aikansa kyläkuvaa ja aikaa sotien päätyttyä, jolloin elämänusko oli jo palannut ja katsottiin väkevästi tulevaisuuteen:

"Kiertokäynti Hellanmaassa avaa katselijan silmien eteen siistejä kartanoita tiputeltuina harvakseen niin hyvin varsinaisten teiden varsille kuin laajalle viljelysaukeallekin. Todellisen kuvan tästä kylästä saa vasta kierreltyään noin 20 kilometriä eri puolilla kylää olevia teitä pitkin ja katseltuaan ympärille. Kysymyksessähän on kyläkunta, jonka maaviljelijäin ei tarvitse lähteä mihinkään viikkokuntaan kytösaunoille, vaan joiden maista huomattava osa on kartanon vieressä ja ympärillä.

Hangasmaa sijaitsee jonkun matkan päässä Viemeröstä Karhunmäkeenjohtavan tien varressa. Komia pitkä tuparati, jykevää vanhaa tyyliä ja arvokkuutta. Siisti, rauhallinen pihamaa ja kivinavetta. Kuuleman mukaan tässä talossa tehdään kaikki työt perusteellisesti ja hyvin." (1)

Kun on käväisty Aukusti Hautalassa, niin ajellaan osuuskaupan ohi kohti Porolan mäkeä:

Siinä Viemäriojan paikkeilla on Osuuskaupan siisti, hyvin varustettu myymälä, Viemerön Saha ja sen markilla puutavaraa ja polttorimoja kamalasti.Kun lähdetään varsinaiseen Hellanmaahan päin, on pitkin tien viertä ja siitä vähän sivussa taloja aivan kun knappiriviä. Pistäydyimme vain muutamissa.

"Iisakki Porolan talo on korkealla mäellä, upea tuparati ja pihamaan reunamilla muuta kartanoa vaikka millä mitalla. Haassa majaili melko monipäinen LSK-karja, josta Saaren Ahti kuulemma peräti tykkää ja me tiedämme, ettei Ahti huonoista -. Keskivoirasva siinä 180 kilon maissa.

Siitä eteenpäin on Juho Haapalan talo, Hellanmaan suurimpia mailleen ja kartanokin hyvä. Komia sonni talossa on, koska satuimme aivan presiis paikalle. Isäntä jo 77-vuotias, mutta yhä jämeränä peräsimessä. Talossa on John Deere traktori."

"Antti Perälä, aina jatkuvaa koneellistamista harrastanut hellanmaalainen maanviljelijä oli kait jo viime vuonna huikkinut kauan palvelleen vanhan traktorinsa menemään ja nyt nuori isäntä komiaa ajeli pihaan Majoria, uljasta peltohepoa. Perälän tunnetusti tyylikäs tuparati oli vedetty komiaan punaan ja kaikittain päin muutoinkin fiksattu." (2)

Sitten pistäydyttiin Hietakankaassa ja Isoluomalla:

"Hietakankaan naapurin, Jaakko Isoluoman uljas, suorastaan juhlava päärakennus on vuodelta 1879. Melko täydellinen kaksifooninkinen ratityyppi. Tallella on myös sievä vähäinen aitta, josta Hietakankaan isäntä sanoi, että "siellä on puhuttu paljon rakkautta", aivan siivossa kunniallisessa mielessä. Rakkautta kerta kaikkiaan yli sadan vuoden kuluessa. - Isoluomalla tehtiin AIV-säiliötä väellä ja voimalla ja hyvä tulee kun kerkiää.

Nevalassa Jaakko Kankaan talossa saatiin kuulla, että talon ympärillä oleva maasto on laskenut vuosikymmenien kuluessa oikein meeterikaupalla, josta syystä päärakennus ja kartano ovat nyt korkealla kummulla sen sijaan, että aikaisemmin olivat samalla tasolla ympäristöönsä nähden. Suopohja on kuivunut, siinä syy."

"Ville Kankaalla myös harrastetaan laajempia näköaloja. Kovia maan päälle käymään ovat kaikki ja isäntä täällä kirkolla on hyvin keskeinen henkilö kunnan hommissa, huoltojohtaja ja niin poispäin."

"No mutta missä Raamattu? Joo sinnehän nyt menemme. Kustaa Lammi, yksi lujapintaisimpia kovan maatyön tekijöitä, on itse tosin jo paapan päivillä. Paavo isännöi ja mikäs on kulkien hyvää latua.

Arveen taloo kauas näkyy. Isäntä itte on usiammasti aivan lyömätöön painimatolla, mutta kumma on jottei maan pinta tottele kun sellaaset hartiat vakua siihen myyrtää.

Itte Maan Jussi pitää taloja kans historiallisella Raamatunmäellä. Ainutlaatuinen sauna ja Mc Cormick-traktori ja vielä toinen neliipyöräinen, joka kiertomatkamme aikana oli hyvä tarvites. Tämä 0.K:n taloo on siitä erikoinen, että täyskoneellistaminen vallitsee. Paljon varteenotettavia ajatuksia ja suunnitelmia lähtee siitä kotipiiristä.

Entäs matkan pohjim... ei kun matkamme päätepisteet. Nehän olivat Ilkan poikien taloot saman mäen reunamilla. Nämä pojat ovatkin niitä aivan ensimmäisiä, joita olimme tämän kuulun Lapuan alueella tulleet aikanaan tuntemaan. Pentti Lahdensuo isännöi harvinaisen asiallisesti ja jämerästi pirteän emäntänsä keralla huushollissaan, joka on puoleenväliin toistakymmentä vuotta sitten perustettu Ilkan Raamatun saroille kytötuvan paikalle. Ja pientä väkeä siinä talossa kun riittää, mutta sananmukaisesti emännän ja isännän iloksi. Feetu Lahdensuon talo on edellisen naapurina. Puuhakas maanviljelijä ja hevosmieskin, mutta koneellista apua käytetään tässä niinkuin naapuritalossakin. Puutarhan hoitoon näissäkin molemmissa taloissa oli pantu huomiota." (3)

Tulvat - riesojen riesa

Maatalouden riesoista suurimpia näillä lakeuksilla ovat olleet tulvat. Samoin kuin koko Lapuan Alajoen seudulla, on myös Hellanmaassa maanviljely ollut taistelua tulvia vastaan. Joku alapääläinen isäntä on sanonutkin tuskastuneena: "Ei koskaan tarttisi sataa". Keväästä riippuen ne ovat laajoille alueille levittäytyneinä saattaneet hidastaa viikkokausia kevättöiden aloitusta. Monia aikakirjoihin merkittyjä vuosia on ollut sellaisia, jolloin tulvat ovat vallanneet korjuuvaiheessa olleet heinävainiot. Eräs hellanmaalainen kertoi, että joskus tulvien aikana kauemmas katsoen saattoivat vain latojen harjat näkyä vedenpinnan yläpuolella. Joskus ladot lähtivät liikkeelle. Tulva siirteli talvella ajettuja lantatunkioitakin toisen talon mailta naapurin maille. Jos isäntä tulva-aamuna menetti monta latoa niin seuraavana aamuna voi samoilla mailla olla saman verran vieraita latoja. Myös erilaiset rikkaruohot levisivät mailta toisille. Kesäaikainen tulva voi yllättää juuri heinänsiemenen leikkuun aikoihin, jolloin yritettiin sirpillä veden seasta leikata.

Jalmari Riihimäki kertoi, kuinka hän "sinä suurena saretkesänä" oli vielä niin pahanpäiväinen, ettei kelvannut heinään. "Meillä oli viälä siälä Ämpis sitä maata - Kankahan ja Ämpin välis oli matalampaa seutua, niin sanoovat jotta Heikinojan varres tiällä jo meni kärryjen perälle vesi. Niitetyn heinänkin vei vesi." (1)

Tulvien ehkäisemiseksi on tehty paljon töitä. Niinpä esimerkiksi jo 1930-luvulla suoritettiin laajoja perkausoperaatioita joessa. Uutinen kertoo:

"Työt Lapuanjoella on keskeytetty toistaiseksi tulvaveden takia. Työt käynnissä Laiturisaarella, jossa joen itäpuoleinen väylä pahasti tukkeentunut. Maa on poistettu miesvoimin, sillä väylä on kapea. Ensi kesänä avataan Savikoski." (2)

Perkaukseen liittyi osana Löyhinkiluoman avaaminen. Paikallislehti toteaa, että Löyhinkiluoman avaustyöt ovat jo loppusuoralla. Ne olivat olleet käynnissä vuodesta 1937 saakka. Hyötyalue oli kokonaisuudessaan 1791 ha ja kustannusarvio 775.000 mk. (3)

Perusteelliseen kuivatukseen kiinnitettiin jatkuvasti huomiota yksityisten viljelijöiden toimesta, mutta varsinainen peltojen kuivatus oli vielä monin paikoin 1960-luvulle saakka kiinni siitä, ettei jokiuoma vetänyt riittävän nopeasti silloin kun sen olisi pitänyt vetää.

Salaojitus alkoi saada jalansijaa

Salaojitus omaksuttiin kylässä jo 50-luvun puolenvälin paikkeilla, vaikka tulvasuojelukauden aikaista hyötyä ei ojituksesta vielä saatukaan. Syntyi vähitellen uusi ammattikunta, jolle riitti töitä. Hellanmaassa ainoat salaoja-ammattilaiset olivat Viljami Heinonen ja hänen poikansa Eino.

Viljami oli aikaisemmin toisen polven ammattilainen, taitava räätäli. Pöydällä istuminen alkoi osoittautua epäterveelliseksi, joten uudeksi erikoisalaksi löytyi salaojitus.

Räätäli oli toki arvostettu ammattimies, mutta salaojakärpäsen puraisemien isäntien luokituksessa salaojatyön taitaja oli jo insinöörin veroinen. Kun alkuun päästiin, oli kesän ajaksi kysyntää ja joka paikkaan ei millään ehtinyt.

Ensimmäisiä salaojittajia Hellanmaassa oli Yrjö Palomäki. Suuren tilan pelloilla ojitustyö aloitettiin jo vuonna 1954. Työ tehtiin kokonaan lapiotyönä, tiiliputkilla. Palomäki ojitti ensimmäisenä kesänä neljä hehtaaria. Heinonen suoritti kaivun, pohjan höyläyksen ja putkien laskun. Ja ojat toimivat edelleen, ties kuinka pitkään eteenkin päin.

Viemerön laajalla peltoaukealla oli Lauri Huhta ensimmäinen salaojittaja. Vanha Rinta-Pajulan isäntä Alahellassa oli niin ikään ensimmäisiä innokkaita salaojittajia. Samoihin aikoihin aloittivat ojituksen myös Armas Helin, Sauli Kangas ja Lauri Hietakangas. (1) Täysitehoinen hyöty salaojituksesta on saatu vasta sitten, kun pengerrystyöt joella ovat tulleet loppuun suoritetuiksi ja veto-ojasto avatuksi.

Valtaoja-aura teki hyvää jälkeä

Sota-ajan työvoimapulan jäljiltä ojat olivat huonossa kunnossa eikä vanhalle lapiolinjalle enää 1950-luvulle lähdettäessä väkeä riittänyt. 1950-luvun alkupuolella oli lisäksi paljon sadekesiä ja vaikeudet tällä vuosikymmenellä oikein kärjistyivät. Pelloille alkoi nopeasti ilmestyä uusia koneita, joiden kanssa oltiin kosteikoissa vaikeuksissa.

Niinpä kun oli näköpiirissä, että tulvista päästään lopullisesti eroon ryhdyttiin enenevässä määrin suunnittelemaan runkokanavien avaamista kautta Hellanmaan. Vuosikymmenen taitteen paikkeilla oli kehitteillä valtaoja-aura, jonka käyttökokeita suoritettiin Lapualla. Kun aura painoi 14 tonnia ja kaksi vetokoneina toiminutta "pillaria" monta vertaa enemmän, painui kyllä moni kytötie ja pellonnurkka pahan kerran. Mutta valtaojaakin syntyi aivan ennennäkemättömällä vauhdilla. Vuosi 1960 oli tässä mielessä eräs ratkaiseva ajankohta. (1) Lehtitiedot kertovat mm.:

"Valtio kokeilee edelleenkin kohua herättäneellä valtaoja-auralla, nyt Hellanmaassa. Viime viikon torstaista alkaen on ojaa syntynyt siellä nopeasti ja komeaa. Kyläläiset ovat auran jättämään jälkeen tyytyväisiä. Ensin se työskenteli Mauno Myllykosken mailla, sitten Samuli Pihlajan ja edelleen Hangasmaan mailla, Armas Helinin, Porolanmäkisten mailla ja tiistaina se oli Ville Herttuan pelloilla.

Tiistaina se siirtyi Reino Kontion ja Arvo Hyvärisen saroille, seuraavina päivinä ovat vuorossa Kustaa Kontion, Jenny Kujanpään, Arvi Katteluksen, Kustaa Vähämäen ja Tauno Kotalan vainiot. Sitten siirrytään Ala-Hellaan ja Raamatunmäkeen. Näissä töissä menee vielä ensi viikko.

Töiden mestarina on ollut rakennusmestari Väinö Oosi ja työsopimusten tekijänä ja valvojana agr. Eero Kuoppala. Oja-auraa vetää kaksi suurta katerpillaria. Tehty oja on ollut 130 sm syvää. Oja tulee teettäjälle halvaksi. Metrihinta on ollut vain 30 mk. Suurimman osan kustannuksista maksaa valtio, jonka koetoimintaa ojankaivu on." (2)

"Viime tiistaina Sauli ja Samuli Kankaan vainioilla avattiin 700 m pitkä viemäri kahdessa tunnissa kymmenessä minutissa. Syvyyttä 170 sm. Hellanmaassa on tehty ojaa jo runsaasti toistakymmentä kilometriä. Pyrkimyksenä on runko-ojittaa kaikki Lapuan vainiot." (3)

Pian sen jälkeen tilanne muuttui ratkaisevasti, kun kevyemmät traktorikaivurit tulivat jäädäkseen ja olivat omiaan "mettänrantaojillakin".

Vuosisadan tapahtuma - joki pengerrettiin

Lapuanjoen länsirannalla alkoi tapahtua 1960-luvun alussa, kun lukemattomien neuvottelujen ja valtionhallinnon periaatepäätösten jälkeen päästiin Löyhingin tulvasuojelutöissä käytännön toimenpiteisiin. Perustettiin pengerrysyhtiö 15.3.1960 ja samalla hyväksyttiin dipl. ins. Seppo Saaren laatima pengerrysalueen rakentamissuunnitelma. Kului kuitenkin vielä kahdeksan vuotta, ennenkuin ratkaisevat päätökset saatiin aikaan. Noina vuosina elettiin Alajoella vielä monia kosteita keväitä. Lähetystöt kävivät neuvottelemassa ja päättäjiä kuljetettiin tulvien surkeutta katsomassa. Tunnelmat Alajokivarressa olivat joskus hyvinkin kuumat ja kiivaat.

Vuoden 1967 paikkeilla maataloushallituksen pääjohtaja vieraili tulva-alueella ja seurueen mustat autot pysäytettiin Kaunissaaren kohdalla, jossa isäntiä oli tienposkessa. Keskustelun lomassa kuului tiukkasanaista kiroilua ja tiukkasanainen päätelmä: "Täälä mitään herroja tarvita, lapiomiähiä täälä tarvitahan."

Myös presidentti Urho Kekkonen tutustui henkilökohtaisesti tilanteeseen. Retken pysähdys- ja "tankkauspaikka" oli Ylihärmän Kankaankylässä. Aikataulu oli venähtänyt pahanpäiväisesti, jolloin jo aprikoitiin tokkopa ennätetään kylän emäntien tarjouksia nauttia. Myöhässä olemisesta huomautettiin myös presidentille, mutta aina rempseä Niilo Alasaari meni presidentin puheille ja pohjalaisen isäntämiehen vetoavalla tuttavallisuudella pukkasi Kekkosta sanoen: "Mutta tehän se isäntä ootta". Siihen Kekkonen, että niinhän asia taitaa olla. Aikataulua venytettiin ja pöydän antimet tulivat kaikessa rauhassa nautituiksi.

Maataloushallituksen päätös Lapualla ja Ylihärmässä suoritettavan (Lapuanjoen järjestelyn III vaihe) Löyhingin pengerryksen rahoitusehdoista annettiin 12.3.1968.

Kuivatustyöt aloitettiin kaivamalla kanavia yhteensä 75,5 kilometriä. Massoja siirrettiin kaikkiaan 545.500 kuutiota. Lähes kymmenen kilometrin penkereisiin ajettiin massoja lähes 380.000 kuutiota. Alueelle rakennettiin kahdeksan siltaa ja 56 rumpua. Tulvavesiä pumppaamaan asennettiin kaksi pumppaamoa; toisen teho on 10,5 kuutiota ja toisen 2 kuutiota sekunnissa. Pengerrys- ja ojitustyö saatiin päätökseen vuoden 1979 aikana. Luovutuskokouksessa 17.12.1979 yhtiön osakkaat hyväksyivät tehdyn työn. Pumppaamon ja rakenteiden vastuu siirtyi yhtiölle seuraavan vuoden alussa.

Löyhingin pengerrysalueen pinta-ala on 2046 ha ja alkuvaiheessa osakkaiden määrä oli 310. Yhtiön asioita hoitaa kuusi toimitsijamiestä, joista yksi on päätoimitsija. Ensimmäisenä päätoimitsijana toimi Pentti Lahdensuo, jonka aikana pengerrystyöt suunniteltiin ja toteutettiin. Seuraavina päätoimitsijoina ovat olleet Kustaa Saarenpää, Veikko Lahdensuo ja Veikko Ala-Hautala. (1)

Kehityksen suunta erikoistumiseen

Kun Löyhingin pengerrystyöt tulivat Lapuan osalta on loppuun suoritetuiksi ja jatkona hyötyalueen valtaojitus vuosina 1968 - 1970 poistuivat tulvahaitat. Silloin tuli myös hellanmaalaisessa maataloudessa läpikäydyksi sellainen kehityshyppäys, että se moninkertaisti työsuoritusten nopeuden sekä pidensi kasvukautta aivan ratkaisevalla tavalla. Tänä päivänä vanhastaan kosteimmillakin alueilla päästään kylvötöihin aikaisemmin kuin muualla.

Maatalous on muuttunut yhä vaativammaksi tehotuotannoksi ja yritystoiminnaksi. Ne näyttävät menestyvän, jotka erikoistuvat ja uhraavat voimavarojaan luodakseen suurempia yksiköitä entistä kapeammilla tuotantosektoreilla.

Maatalouden sisäisen elinkeinorakenteen näin muuttuessa on kylään muodostunut pinta-alojaan kasvattaneita viljanviljelytiloja ja sen myötä alajokisille heinäaukeille entistä enemmän laajoja viljanviljelyalueita. Samoin esimerkiksi erikoistuminen perunanviljelyyn on tullut useiden tilojen tärkeäksi tuotantohaaraksi. Karjataloudesta on sen sijaan tullut "harvojen ja valittujen" erikoistumishaara.

Lisäksi tiloille on tullut varsinaisen maatalouden rinnalle sellaisia täydentäviä elinkeinoja, jotka eivät suoranaisesti ammenna elinvoimaansa perinteisestä maataloudesta, vaan ovat selvästi kaupallista tuotantotoimintaa. Näistä ovat esimerkkeinä 1940-1950-luvuilla kehittynyt tiili- ja metalliteollisuus sekä myöhemmin erikoistuminen mm. sikala- ja kanalatoimintaan.

Kustaa Saarenpään porsas- ja kalkkunafarmi

Ehkä ensimmäisiä hellanmaalaisia erikoistujia on ollut Kustaa Saarenpää, joka teki rohkean päätöksen perustamalla yhdessä Maire-vaimonsa kanssa kalkkunakasvatusfarmin Puhdonmäelle. Sitä ennen heillä oli ollut jo karhanhoidon ohessa porsitussikala. Kalkkunafarmi käsitti sekä liha- että poikaskasvatusta. Poikasten markkinointi laajeni kautta maan. Aluevaltaus oli aikanaan erikoislaatuinen ja herätti paljon keskustelua. Yritys vaati taitoa ja liikemiesmäistä otetta, sillä myös markkinointi hoidettiin omatoimisesti. Aikanaan sekin yritystoiminta loppui, kun Saarenpäät jäivät eläkkeelle. (1)

Palomäen Yllin juurikaslakeus

Uusien viljelyskasvien "uranaukaisijana" Hellanmaassa on toiminut toinen puhdonmäkinen viljelijä, Yrjö Palomäki, joka sokerijuurikkaan viljelyssä oli aivan maakunnan kärjessä. Mm. vuonna 1964 Yrjö Palomäellä oli juurikasta maassa viiden hehtaarin verran. Määrä oli maakunnan suurin. Vaasa-lehdessä on julkaistu juttu, jossa kerrotaan että Yrjö Palomäki on viljellyt juurikasta jo kymmenkunta vuotta: "Näiden joukossa hänet tunnetaan eturivin viljelijänä, ja niinpä tuvan seiniä koristavat Lännen Sokerin myöntämät komeat kunniakirjat.

Siitä huolimatta, että juurikasta kasvatetaan näin suurella pinta-alalla, tapahtuu perkaus- ja harvennustyö omin voimin. Talon pojat ja tyttäret tunnetaan Lapualla koviksi harventajiksi huolimatta nuoresta iästä."(1) Perheessä oli kaikkiaan yhdeksän lasta. - Palomäen tila oli alunpitäen tuolloin hellanmaalaisittain ja lapualaisittain melko suuri tila, sillä tilan viljellyn pellon pinta-ala oli 80 hehtaaria. Kauhavalainen liikemies Nikolai Palomäki osti tilan Lahdensuon perikunnalta 1940-luvun alkuvuosina, mutta rauhan tultua tilasta lohkaistiin nelisenkymmentä hehtaaria siirtolaisasutukseen. Tilaa on sen jälkeen merkittävästi laajennettu.

Lehtijutussa todetaan edelleen: "Isäntä, joka päivisin ahertaa laajoilla pelloillaan ja illat ja aamut hoitaa karjaa, tietääkin varmaan miltä työ maistuu. Valtaisa sokerijuurikasmaa aiheuttaa sekin runsaasti työtä, joten ei ole syytä epäillä aiheettomaksi isännän mainintaa: sokerileipä on raskasta syötävää." (2)

Palomäen perustila on 1970-luvulla siirtynyt perikunnalta kahden veljeksen Jussin ja Mikon omistukseen. Jussilla on munituskanala ja Mikolla sikala. Tila on jaettu heidän kesken.

Peltosikala

Sikalayritykset ovat olleet pitkään osa hellanmaalaista maatalouden yritystoimintaa. Vanhin niistä lienee Peltosikala Oy Viemerössä. Se on perustettu jo vuonna 1968 ja osakkaina olivat aluksi Mauno Myllykoski, Mauri ja Heikki Isoluoma sekä Tauno Taipalus. Nykyisin yhtiön omistajina ovat serkukset Markku Isoluoma ja Timo Myllykoski.

Alkuvaiheessa sikojen lukumäärä oli 1000 jatkuvalla kiertosysteemillä kasvatettaessa. Myöhemmin ryhdyttiin kasvattamaan koko porsasmäärä teurasikään, josta lähtien sikamäärä on ollut 600.

Sikalan hoitajana oli vuodesta 1970 lähtien Härmän sairaalan sikalanhoitajana toiminut Aino Pakka siihen saakka, jolloin siirryttiin automaattiseen ruokintasysteemiin. Sen jälkeen osakkaat ovat itse hoitaneet sikalan ruokintavalvonnan ja suuren sikalan toimintaan liittyvät muut tehtävät. (1)

Myöhemmin sikalayrityksiä on perustettu kylään useita, mutta em. peltosikala lienee edelleen ainut yhtymäsikala. Muista mainittakoon Liinamaan, Pajulan, Rajalan, Perälän ja Kankaan sikalat.

Sikojen senttikilpa

Armas ja Aune Helin ovat harjoittaneet sikalatoimintaa pitkään saavuttaen valtakunnallisittainkin arvioiden merkittäviä tuloksia. Helinin karju Peko ( Y6241 Pv ) palkittiin vuonna 1964 Suomen parhaan yorkshire karjuna. Samoin Mari (Y21178 Pv) on palkittu vuonna 1967 maan parhaana valioemakkona ja Riikka (Y30574 Pv) vuonna 1977 maan parhaana yo-emakkona. Helinin sikalassa saavutettiin lisäksi monia Suomen ennätyksiä. Vuonna 1961 yo-rodun ruhonpituuden ennätys saatiin koeryhmästä Peko (Y6241 Pv ja Niku (Y17901 PVM) Tulos oli 99,6 sm. Ennätys jaettiin Tiiriön jalostussikalan kanssa. Vuoden 1962 yo-rodun ruhonpituuden suomenennätys saatiin koeryhmästä Peko (Y6241 PV) ja Pimu (Y18317 Pv). Tulos oli 100 sm. Metrin raja rikottiin Suomessa ensimmäisen kerran.

Vuonna 1962 suomenennätykset samassa koeryhmässä lisäkasvussa oli 885 g päivässä ja 2,5 ry/kg kohti. Ryhmä Y Tonni ja Jetta (Y18694 Pv). Vuonna 1977 Yo-rodun suomenennätys koetulosindeksissä 23,2 pistettä ryhmästä (Y 9338 Pv) Pussi ja Riikka (Y30574 Pv) (1)

Kanalat kuin teollisuuslaitoksia

Tänä päivänä maataloutta eteenpäin suunniteltaessa on todettu, että vain riittävän suurilla yksiköillä on menestymisen mahdollisuudet. Niinpä kylään onkin syntynyt muutamia pitkälle automatisoituja erikoistuotantoyksiköitä. Edellä jo kerrottiin sikaloista. Broilertuotantoon erikoistuneita suurehkoja kanaloita on useita. Niistä mainittakoon Ahti Rantalan, Vesa Rajalan, Matti Kankaan ja Antti Kankaan broilerkanalat sekä Kari Tienhaaran ja Jussi Palomäen munituskanalat. Jussi Palomäellä on myös automatisoitu munapakkaamo. Vuoden 1999 aikana valmistui myös Tapani ja Juha Kankaan suurkanala, josta lähtee munia hautomoon broilertuotantoa varten.

Navetassa tietokone on tarkka paimen

Veljekset Markku ja Heikki Kattelus rakensivat vuonna 1997 automatisoidun navetan, johon mahtuu kuutisenkymmentä lehmää. Mielenkiintoista oli seurata, kuinka lehmät jonottivat lypsyasemalle pääsyä, menivät rauhallisesti lypsyparteensa ja postuivat lypsyn päätyttyä. Navetan toiminta on täysin tietokoneohjattu niin, että lypsetyn maidon määrä kirjautuu välittömästi automatiikassa oikean lehmän "tilille". Vastaavasti automaatti huolehtii piirun tarkasti siitä, että kukin lehmä saa "kioskista" päivittäin sellaisen väkirehuannoksen, mikä on sille lehmälle kiintiöity. Automatisoidussa sisäpihatossa lehmät liikkuvat vapaasti ja toimivat täysin omatoimisesti. Jatkuvasti pyörivä harja on niiden erityissuosiossa. Lehmät käyvät vuoronperään harjauttamassa itsensä otsaluusta takalapaan saakka ja ovat siistejä.

Ei enää pelkkä elämäntapa

Entiseen aikaan sanottiin, että maanviljelysammatti on elämäntapa. Nyt tuolle monenlaisia tunneaaltoja mieleen tuovalle määritelmälle saatetaan hymyillä. Maatalous jos mikä on joutunut markkinavoimien puristukseen ja nopea kansainvälistyminen on tuonut omat rajut vaateensa. Tänä päivänä hellanmaalainen maatila on yritys yritysten rinnalla ja kysyy voimia ja taitoa jos kilpailussa aikoo selvitä.

Tänä päivänä ei maatalous ole lisäämässä työpaikkoja. Jos uudistuksia ja laajennuksia tehdään on kaikki otettava perheyrityksen jäsenten "niskanahasta" ja turvauduttava mahdollisuuksien mukaan entistä koneellisempaan ja automatisoituun toimintaan. Niinpä esimerkiksi Jussi ja Paula Palomäen munituskanala, Tapani ja Juha Kankaan suurkanala, edellä luetellut broilerkanalat ja Katteluksen veljesten navetta edustavat kylän maatiloilla automatisoinnin huippua.