Alkoi sota
ja vaikeat koettelemusten vuodet

Talvisodan painojen alla

Vuonna 1939 alkoi talvisota, vuosien päästä syttynyt vapaussodan jatke. Silloin olivat suojeluskunnassa saadut opit tarpeen.

Marraskuun viimeisinä päivinä 1939 tuotiin miehille käskykortit käteen. Lähtö oli edessä. Alkoivat tositoimet. Kohtalosta ei taaskaan tiedetty.

On kunnioitettavaa ja arvokasta koota kyläkirjaan niitä tunteita, joita miehet ja naiset kokivat sodissamme taistellessaan isänmaan vapauden ja itsenäisyyden säilyttämiseksi. He ovat talvi-ja jatkosodan sotureita, eri joukko-osastoissa ja eri rintamilla taistelleita hellanmaalaisia, miehiä ja lottakomennuksella monissa palvelutehtävissä olleita naisia.

Talvisodassa kylä menetti 16 miestä kaatuneina, lisäksi oli paljon haavoittuneita.

Talvisodan jälkeen jäi kolme sotaleskeä kaipaamaan kaatunutta puolisoaan. Nämä perheenisät olivat Jussi Vähämäki jolta jäi puolison lisäksi neljä lasta. Ilmari Huhtala ja Aukusti Kuivila.

Rauhallinen arkielämä rikkoutui sodan alkaessa kaikkialla, vaikutukset näkyivät vaikka ei sodan keskellä elettykään.

Kari Torppa kirjoittaa Toijanniemen koulun historiikissa: "Talvisodan puhjetessa koulun opetustyö lopetettiin. Opettaja Reino Järvinen lähti rintamalle. Viimeisestä koulupäivästä op. Elsa Järvinen on merkinnyt päiväkirjaan: opettaja puhui lapsille. Sen jälkeen suoritettiin joulujuhlaan valmistettua ohjelmaa. Lopuksi rukoiltiin isänmaan puolesta. Edellisenä päivänä koulun pojat olivat olleet keräämässä kylältä piikkilankaa maanpuolustustarpeisiin. Voimistelutunnilla harjoiteltiin miten on käyttäydyttävä ilmavaaran sattuessa. Talvisodan aikana koululle oli evakuoituna n. 60 Pielisensuulaista." (1) - Myös rukoushuone oli hyvä sijoituspaikka siirtolaisille.

Tiedot talvisodan vaikutuksista kylän koulujen työhön ovat jääneet enemmän tai vähemmän muistitietojen varaan, mutta niiiden selvittäminen ei ollut tässä yhteydessä mahdollista. Koska esimerkiksi Toijanniemen koululla on ollut lähes 70 talvisodan siirtolaista, niin Hellanmaan koululla heitä lienee ollut sitäkin enemmän. Siirtolaisistahan osa asui vuoden vaihteen tienoilta koko kevätkauden kouluilla. Heikki Hantula kirjoittaa Hellanmaan koulun 100-vuotishistoriikissa: "Sotien vaikutuksesta koulutyöhön käytettävissä olevat lähteet eivät kerro mitään. Siirtoväen tulon myötä koulun oppilasmäärä kasvoi kuitenkin tavallista suuremmaksi."

Toijanniemen koulusta kerrotaan, että se toimi jatkosodan aikana yksiopettajaisena, viisi päivää viikossa. Elsa Järvinen opetti yläkoululaisia lyhennetyin kurssein. Poikien käsityön opetusta antoi johtokunnan jäsen ja taloudenhoitaja Tuomas Vainio. Alakoulua pidettiin 1-2 kertaa viikossa. Pikkuoppilaille annettiin runsaasti kotitehtäviä, jotka kuulusteltiin aika ajoin.

Opettaja Elsa Järvinen muistelee sota-ajan koulua näin: "Sellaisia olivat sota-ajan lapset, kuin ajatus, tottelevaisia, yrittäviä, ei yhtään häiriöitä, ei jälki-istuntoa, yhteinen into ja halu selvitä tehtävistä kuten koko kansalla." Elsa Järvinen opetti sota-aikana yksinään suurta oppilasmäärää, huolehti koulusta ja vielä perheestään. Sota aikana koulun oppilaat osallistuivat nuorten talkoot-kilpailuihin ja olivat useana vuonna Lapuan parhaita." (2)

Jatkosodan raskaat menetykset

Pienen tauon jälkeen alkoi jatkosota ja sen jälkeen vielä Lapin sota. Hellanmaasta lähti noin 200 miestä ja 16 naista näihin taisteluihin.

Kylän miehiä kaatui yhteensä 39 ja haavoittuneita oli noin 100. On syytä mainita tässä yhteydessä eräitä kylän perheitä, jotka menettivät Suomen vapauden puolesta paljon. Haapalan talosta lähti sotatoimiin viisi veljestä, joista kolme jäi palaamatta. Isoluomasta lähti kuusi miestä, yksi heistä jäi palaamatta.

Monista taloista lähti neljä miestä: Franssilan Kankaan talosta oli matkassa kuusi poikaa: Arvi (s.1901), Jussi (s.1902), Iisakki (s.1912), Aukusti (s.1921), Joeli (s.1922) ja Aarne (s.1924). Heistä Aukusti kaatui Valkeasaaressa 23.4.1943. Iisakki Tienhaara lähti kolmen poikansa kanssa, Pajulan, Kujanpään ja Haapojan taloista lähti kaikista matkaan neljä veljestä.

Suruviesti tuli kylään ja joihinkin perheisiin liian usein. Viestin tuojana oli tavallisesti seurakunnan pappi. Oli vain ilmoitettava, että poikanne ei enää palaa takaisin kotiin. Kyllä silloin toivottiin, toisin kuin rauhan aikana, ettei kirkkoherra kääntyisi nyt tämänpäiväisellä matkallaan meille. Jälkipolvet varmasti ymmärtävät sen, ettei ollut sen ajan ihmisillä helppoa, ei kotona eikä rintamalla.

Hauta kaukana vieraalla maalla

Vuonna 1941 lähti Suomen nuoria miehiä hakemaan sotataitoa Saksasta, mutta he joutuivat siellä taistelemaan saksalaisten rinnalla, kaukana kotimaasta. Heitä kutsuttiin SS-miehiksi. Hellanmaan kylältä lähti kolme nuorta poikaa. He olivat Eino Yli-Kankaanpää, Jussi Kivelä ja Erkki Kankaanpää. Eino ja Jussi haavoittuvat, mutta Eero ei palannut koskaan. Hän kaatui 6.10.1942 Terekjoella, Saksan itärintamalla. Hänen viimeinen leposijansa on kaukana vieraalla maalla.

SS-miehet tulivat Saksasta Suomeen 1943 ja jatkoivat kotimaan rintamalla taistellen, mutta vihollinen pysyi samana.

SS-miehet hajotettiin Suomen rintamalla eri joukko-osastoihin, johtotehtäviin tai rivimiehiksi.

Asekätkennät

Sotienjälkeiseen asekätkentäoperaatioon osallistui monta hellanmaalaista miestä, mutta valvontakomission nimilistalle joutuivat vain harvat. Arvi Kattelus, Heino Perälä ja Heikki Ketola joutuivat teoistaan vastaamaan. Vangittuna Vaasan lääninvankilassa oli ainoastaan Ketola.

Tapaus noilta ajoilta: Arvi Kattelus oli Lapualla vehnämyllyssä. Jyvät oli jauhettu, mutta Arvin poika Martti ihmetteli, miksi ei lähdetty jo kotiin. Isän piti kuitenkin odottaa illan pimenemistä, ennen kuin voitiin käväistä Osuuskaupan viljavarastolla hakemassa aseita jauhosäkkien alle. Näin tuotiin Sinnemäen viljamakasiiniin hiukan kovempaa evästä. Tuotiin myös Raamatunmäkeen, jossa aseita jouduttiin piilottamaan jopa savikaivoon. Aseet olivat hyvin rasvattuja, joten ne säilyivät toimintakunnossa jopa 30 vuotta. Feetu Lahdensuo eli Freska teki samoista aseista 70-luvulla hirvikiväärejä.

Sotaveteraani- ja sotainvalidityö

Sota-ajan miehet jatkavat sotaveteraanityössä, ne jotka vielä saavat elää ja jaksavat omien ja veteraaniveljien etujen eteen jotakin tehdä. Tämän päivän veteraaneja kunnioitetaan ja kiitetään siitä työstä, jonka he tekivät maan vapauden puolesta.

Lapuan Sotaveteraanit ry:n puheenjohtajana on vuodesta 1987 toiminut Arvi Pajula.

Hellanmaassa on toiminut myös oma Sotainvalidien naisjaosto. Osasto on toiminut vielä 60-luvun alussa. Toimintakertomus vuodelta 1958 on kuitenkin jo hyvin niukkasanainen. Johtokunnan ovat muodostaneet, puheenjohtaja Maija Jussila, sihteeri-rahastonhoitaja Sanna Porola, Helvi Yli-Kuivila, Anni Sarvela ja Helvi Koivumäki. Jäsenmäärä on ollut 56. Toiminnaksi on kirjattu ompeluiltoja, joissa on ollut mukana nelisenkymmentä henkeä.

Vuoden 1959 toimintakertomus osoittaa, että jäsenhankinta on ollut tehokasta, sillä jäsenmäärä on edelleen 56. Kertomuksessa todetaan, että vuoden aikana on pidetty sotainvalidien juhla koululla. Juhlapuhujana on ollut tuomiorovasti Eino Sares. "Yleisöä oli runsaasti. Juhla oli ehythenkinen ja onnistunut." Kolehti koottiin Hellanmaan sotainvalidien hyväksi ja tuotti 7000 mk. Tarkkaa tietoa ei ole siitä, kuinka pitkään osasto on toiminut. (1)

Jaakko Vainionpään sotapäiväkirja

Jaakko Vainionpää on rintamalla ollessaan tehnyt raskaiden sotilasvelvollisuuksien ohessa vielä vapaa-aikanaan oman suururakkansa. Hänelle ei ole riittänyt se, että on lähetellyt läheisilleen ja tuttavilleen kirjeitä ja kortteja, sen lisäksi hän on pitänyt päiväkirjaa jokaiselta päivältä. Hän kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti omasta näkökulmastaan tilanteita rintamalla, lomamatkoilla, lomilla ja sairaalassa.

Jaakko Vainionpään päiväkirjan sisältöön ei tässä yhteydessä ole mahdollisuus laajemmin puuttua, mutta jo osa pidemmästä kirjauksesta 13.3.1940 antaa kuvan siitä, miten hän on kuvannut tapahtumia ja omia kokemuksiaan:

"Kun oli tunti ollut hiljaisuutta ja kun vihollisia näkyi joka taholla, niitä oli Vuoksen jäällä monia tuhansia, niin mekin nousimme pois haudoistamme ja menimme ei kenenkään maalle naapuria tervehtimään oikein kädestä pitäen. Kyllä ne olisi kovasti toimittaneet, mutta me emme osanneet muutoin kuin käsiä viittoen. Silläkin kyllä pärjättiin.

Tarjosin niille tupakkaa mutta ne eivät ottaneet. Kun tarjosin toisen kerran niin kuin heidän tapa on, niin jo ottivat. Niiden tarjoustapa on niin kuin meillä mustalaisille annetaan. Otetaan itse tupakka käteen ja annetaan. Kyllä ne pojat olivat ystävällisiä ja olivat kovasti mielissään kun sota loppui ja sai lähteä pois ja jättää aseet ja taistelukentät. Niiden kun piti jättää aseet hautoihin, sieltä ne korjasivat toiset miehet.

Kyllä he olivat ihmeissään, kun näkivät meillä kelloja ja sormuksia. Sanoivat, että heiltä "otettiin pois sellaiset esineet, kun he lähtivät, otettiin Leningrad, Leningrad", he huitoivat käsiään ja vielä ihmettelivät, miten olimme säilyneet hengissä, kun joka puolella kuului pum, pum, pum. Sanoimme, että on tullut lyhkäisiä ja pitkiä, eikä hautoihimme ole sattunut.

Ne vaativat, että meidänkin miesten on kaikkien noustava pois haudoistamme, kun meitä oli niin vähän näkyvissä. Kun sanoimme, että kaikki ovat pois haudoistaan, niin eivät meinanneet millään uskoa. Mutta kun sanoimme, että tulkaa tarkastamaan meidän haudat ellette muuten usko.

Sekös olikin heille suuri ihme, kun niin pienellä joukolla olimme pärjänneet heille ja kun heitä oli niin paljon ja heillä oli niin paljon tykkejäkin."

Jaakko Vainionpää on tallentanut sotapäiväkirjassaan oman sotansa, josta heijastuu usein myös kuva sodanaikaisesta yleisestä tilanteesta, kuten edellä oleva katkelmakin osoittaa. Hänen tekstissään vilisevät lukemattomat tutut nimet. Kaikki tapahtumat on kerrottu nimeltä mainittujen ihmisten kautta. Kirja on kiintoisa dokumentti "erään miehen sodasta". Saamamme tiedon mukaan päiväkirja on ollut ahkerasti lainassa, joten Vainionpään kirja on välittänyt realistista tietoaan monille tutuille aseveljille. - Jaakko Vainionpään poika Heikki Vainionpää on puhtaaksikirjoittanut isänsä alkuperäiset käsikirjoitukset ja valmistanut kopioimalla kaikille sisaruksille oman "sotakansion". (1)