Siirtolaisten tulo vaati molemminpuolista sopeutumista

Hellanmaan seudun väkiluku on sodista aiheutuneen siirtolaisvaiheen ajaksi lisääntynyt huomattavasti. Vuoden 1945 henkikirjojen mukaan koulupiireissä on ollut sijoitettuna yhteensä 451 karjalaista siirtolaista.

Hellanmaan koulupiirissä siirtolaisia on ollut 355. Lähtöisin he ovat olleet Ruokolahdelta, Suistamolta, Räisälästä, Soanlahdelta, Impilahdelta, Kanneljärveltä, Harlusta, Käkisalmelta ja Sortavalan maalaiskunnasta.

Alahellassa on ollut suistamolaisia ja impilahtelaisia siirtolaisia yhteensä 46. Toijanniemen koulupiirissä heitä on ollut 58 Suistamolta, Sortavalasta, Käkisalmelta, Uuksujärveltä ja Impilahdelta. Kaunissaaressa on ollut merkittynä kaksi suistamolaista.

Kari Torppa kertoo kirjoittamassaan Toijanniemen koulun historiikissa: "Kesällä 1944 koulu oli siirtolaisten majoitustiloina. Etenkin Suistamon Uuksujärveläisiä oli sijoitettuna koululle ja lähitaloihin. Syksyllä 1944 kouluun ilmoittautui 104 oppilasta, mikä on koulun historian lakipiste.

Karjalaiset toivat koulun elämään uutta eloa. Heidän illanviettojaan oli koululla ja koulussa annettiin ortodoksista uskonnonopetusta. Heidän mukanaan koulu sai myös uusia opettajia, ensiksi Hilja Pohjolan Jääskestä, sitten Maija Karvosen ja Esteri Kaaprolan Kurkijoelta.

Esteri Kaaprola aloitti koulussa Toivonliiton pitämisen. Kokouksia pidettiin koululla, joskus kodeissakin. Kokouksiin sisältyi oppilaiden ohjelmaa, mutta aina jokin vakava opetus kuten esim. kiitos rauhasta, miten on suhtauduttava uusiin karjalaisiin leikkitovereihin jne. Kaarina Kangas muisteli, että op. Kaaprola rakasti erityisesti Kalevalaa. Vesissä silmin hän sitä usein esitti oppilailleen." (1)

Esteri Huhta kertoi, kuinka Talvisodan alkaessa Myllykosken kylän täyttivät siirtolaiset: "En ole varma onko muistamani luku oikea, 170 henkeä. Heidät sijoitettiin aluksi koululle. Kyläläiset tulivat sinne vastaanottamaan ja valitsemaan millaisen perheen kukin halusi. Ensiksi heidät syötettiin ja sitten alkoi taloihin sijoittaminen. Oli siinä tilanne: Karjalainen kansa seisoi kuin huutokaupattavana. Jokaiseen taloon tuli enemmän kuin oli omaa väkeä. (2)

Vuoden 1949 henkikirjoista selviää, kuinka paljon siirtolaisia jäi Hellanmaahan, johon heidät pika-asutuksen avulla lujemmin sitein kiinnitettiin. Rekisterinumeroiden mukaan heidän uudistilansa muodostettiin yhteensä yli kahdestakymmenestä eri tilasta. Haastatellut henkilöt ovat kertoneet, että hellanmaalaiset siirtolaiset olivat uskonnolliselta vakaumukseltaan suurelta osalta evankelisluterilaisia, mutta joukossa oli myös ortodokseja. Herännäisyys oli tulijoille tietysti täysin vierasta. Poliittiselta vakaumukseltaan he olivat pääasiassa maalaisliittolaisia.

- Mutta eihän tuohon aikaan paljon politiikasta puhuttu. Työtä tehtiin ja leipää syötiin, kertoi Niina Kontio (os. Nykky). (3)

Lehmiä, sikoja, lampaita - kanojakin

Hellanmaahan tuotujen siirtolaisten karjaluettelot osoittavat, että heillä oli mukana pääasiassa yhdestä kolmeen lehmää. Vain harvoilla oli neljä tai viisi lehmää. Hiehoja oli lisäksi useilla yksi tai kaksi, samoin vasikoita. Lampaita oli yhdestä viiteen, sikoja ei ollut läheskään kaikilla. Yleisimmin niitä oli matkassa yksi. Kanoja olivat jotkut ottaneet mukaan yksi, kaksi tai kolme. Hevosia oli suurella osalla yksi. Suurimpia karjoja oli Siiri Maljosella, Mikko Hentusella ja Prokoi Kyyrösellä. Maljosella oli viisi lehmää ja sonni, kolme hiehoa, viisi lammasta, yksi sika, kolme kanaa ja kaksi hevosta, Hentusella oli neljä lehmää, yksi hieho, viisi lammasta, sika ja hevonen sekä Kyyrösellä neljä lehmää, kaksi vasikkaa, kolme lammasta, sika, kolme kanaa ja hevonen.

Asianomistajat kertovat

Pirkko-L. Hyvärinen on haastatellut muutamia Hellanmaassa asuneita siirtolaisia. He ovat kertoneet kokemuksiaan niistä päivistä, jolloin yksiselitteinen käsky pakoon lähtemisestä annettiin sekä ohjailu uusiin oloihin alkoi.

Aino Hyvärinen on muistellut näin:

Herätin nopeasti lapset ja puin heidät lämpimiin vaatteisiin. Itselleni puin aluksi kolme pukua päällekkäin saadakseni mukaan lapsiakin ajatellen enemmän vaatteita. Sellaisissa tamineissa en voinut kuitenkaan vauvaa imettää, joten ylimääräiset oli jätettävä. Muutoin ei saanut ottaa tavaroita, ainoastaan lapsia varten hiukan ruokaa. Vauvan käärin tiiviisti kapaloihin ja isoon vilttiin. Nelivuotiaalle tyttärelleni puin vahvasti vaatteita.

Meidät vietiin aluksi kansakoululle, josta vanhukset ja äidit lapsineen haettiin linja-autolla. Auto tuli aivan täyteen, istua sai ainoastaan hiukan penkin nurkalla, vaikka vauva olikin huollettavana.

Voi sitä vanhusten valitusta ja lasten itkua. Tuntematon tie oli edessä. Meidät vietiin Parikkalan kirkkoon, joka oli jo entuudestaan täynnä. Vauvan asetin kirkon penkille ja tyttären peittelin lattialle. Suojasin heitä, ettei kukaan olisi polkenut päälle eikä vauva päässyt putoamaan penkiltä. Ehkä tuo päivä oli sunnuntai. Jälestä päin olen kysellyt saarnasiko pappi silloin, pidettiinkö jumalanpalvelus, sellaista en ainakaan muista kuulleeni.

Aamulla tulivat lotat laittamaan meille ruokaa. He lämmittivät myös saunan. Voi sitä ihanuutta.

Hyvärisen perhe vietiin muiden mukana Tornion seudulle. Tuosta sijoituspaikasta (Feliks Rahkolan talo) Aino Hyvärisellä on erittäin hyvät muistot.

Jatkosodan aikana oli sitten Hellanmaan vuoro. Aino Hyvärinen muisteli, kuinka Lapualle tultaessa oli vaikuttavaa nähdä kirkkopihan tykit. Tuli mieleen ajatus, että on tämä ainakin isänmaallista seutua. Hellanmaan suuntaan tultaessa jäivät mieleen myös ryhdikkäässä rivistössä olleet Kuoppalan heinäladot Isoluoman aukealla.

Me saimme rukoushuoneelta katon päämme päälle. Karjan saimme jonkun matkan päässä sijaitsevan talon navettaan. Tutustuttuamme tulimme talon väen kanssa hyvin toimeen ja ajanoloon meistä tuli oikein hyvät ystävät.

Asuimme rukoushuoneella vuoden verran. Sitten mentiin Puhdonmäelle. Ostimme valtiolta Pekka ja Martta Hyvärisen kanssa Puhdosta tilan, joka oli muodostettu useammista eri tiloista. Myöhemmin saimme ostaa oman tilan Jaakko Sihvosen myytyä tilansa takaisin valtiolle ja muutettua itse etelä-Suomeen. Tilan kauppahinta oli 2 milj. silloista markkaa. Tilaan saatiin kuitenkin aluksi ainoastaan hallintaoikeus kahden vuoden ajaksi. Tuona aikana seurattiin isännän kykyjä ja taitoja maatalousammatissa.

Siirtoväelle muodostetut tilat olivat yleensä 10 - 15 hehtaarin suuruisia ja ne muodostettiin osittain vapaaehtoisen kaupan ja osittain pakkolunastuksen kautta. Metsää sai kukin sen verran, mitä Karjalassa oli omistanut kasvullista metsämaata. Lapuan pienten metsäalojen takia lähiseudulta sai vain ns. kotimetsän. Lisämetsä on yhteismetsäosuuksina Alajärven Möksyssä. Yhteismetsä oli alunpitäen valtion metsää. (1)

Muistan hyvällä hellanmaalaisia

Liisa (os. Haikonen) ja Pekka Lallukan kymmenlapsinen perhe tuli Hellanmaahan Hanna Vainionpään taloon talvisodan siirtolaiseksi. Kotoa Käkisalmen maalaiskunnasta jouduttiin lähtemään monien muiden tapaan myöhään syksyllä 1939.

Perheen vanhin lapsi, nyt jo 82-vuotias Reino Lallukka on kertonut, että kotikylään jäi ainoastaan ns. huoltaja, jonka tehtävänä oli huolehtia kaikkien talojen polttamisesta, etteivät olisi jääneet vihollisen tukikohdiksi.

Reino joutui 1939 armeijaan ja siitä muodostui sodan tultua 18 kuukauden reissu. Hän tuli muun perheen pariin Hellanmaahan vasta vuonna 1940. Talvisodan päätyttyä Lallukan perhe palasi takaisin synnynyinsijoilleen. Reino löysi kuitenkin Hellanmaasta puolison, Milja Kotonevan ja heidät vihittiin vuonna 1942.

Lallukan perhe muutti talvisodan päättymisen jälkeen takaisin vanhalle kotiseudulle, jossa rakennettiin kaikki rakennukset uudelleen. Reino ja Milja asuivat vuoden verran Iitissä, mutta tulivat takaisin Hellanmaahan, jonne muu Lallukan perhe oli toistamiseen ohjattu evakkomatkalle. Reino ja Milja toimivat mm. lähes kymmenen vuotta nuorisoseuran vahtimestareina ja asuivat seuran yläkerrassa. Aivan erityisellä lämmöllä Reino muisteli sen ajan nuoria:

- Nuorisoseuralaiset muistan hyvältä. He olivat mukavia eikä heidän kanssaan ollut mitään erimielisyyksiä.

Vuodesta 1947 alkaen Reino Lallukka työskenteli viitisen vuotta Lilja Hangasmaan tilalla "etumiehenä", kun talon isäntä oli kaatunut sodassa. Sen jälkeen hän työskenteli hyvin erilaisissa tehtävissä, joissa tarvittiin rautaisen tarmokasta otetta; metsäojia, metsätöitä, puiden pilkkomista jne tuttujen talollisten tarpeiden mukaan. Hän kokeili tehdastyötäkin, mutta totesi, ettei viihdy sellaisissa tehtävissä. - Milja-vaimo oli ahkera kutoja, joka valmisti kyläläisille villatakit, villapaidat, villahousut ym.

Reino Lallukka kertoi käyneensä kotipihallaan Karjalassa vuonna 1987, mutta vakuutti ettei tee mieli toista kertaa mennä. Hän totesi vain ykskantaan:

- Se on nähty!

Veijalaisen perhe sopeutui hyvin

Arvo Veijalainen oli 7-vuotias, kun oli ensimmäinen lähtö kotoa talvisodan aikana. Mieleen on jäänyt vain kova pakkanen, lämpömittari osoitti jatkuvasti -40 celsiusta. Toinen asia, minkä Arvo muistaa, oli se kun äiti valmisteli perhettä lähtöön ja sanoi, että nyt on edessä pitkä matka. Siihen Arvo totesi: "Saahan ainakin pitkästi hyvää kyytiä."

Hellanmaahan osa Veijalaisen perheestä tuli Ylimarkusta pyhäinpäivänä 1946. Arvo oli silloin 14-vuotias. Lapualle tultiin junalla mukana vanhempi veli ja sisko. Matka Lapuan asemalta jatkui hevosella Kaunissaaren kautta Puhdonmäelle, jossa oli sijoituspaikkana Anni ja Yrjö Palomäen perheen koti. Matka tuntui hyvin pitkältä, koska tie oli huonossa kunnossa, paikoin oli jäätä, paikoin kuraa.

Jouluaattona tulivat sitten äiti ja muut sisarukset Hellanmaahan. Vastaanotto Palomäessä oli hyvä. Isäntäväki ymmärsi, miksi olimme lähteneet kodistamme.

Tilamme oli muodostettu Palomäen ja Alasaaren maista. Se oli jo valmiina Hellanmaahan tullessamme. Rakentaminen alkoi heti seuraavana kesänä. Ensin tehtiin navetta ja siihen päähän kaksi asuinhuonetta. Talo rakennettiin vuonna 1950.

Työtä ja touhua riitti sekä aikuisille ett' nuorille. Ei siinä turhista asioista maristu

Koko Veijalaisen perhe sopeutui hyvin muuttoon. Tänne on tultu ja tänne jäämme, olemme nyt hellanmaalaisia. Vain Arvolla oli jossain vaiheessa haaveena lähteä uudestaan Ruotsiin. Hän oli siellä ennen armeijaa puoli vuotta.