"Silloon kun minä oon alakanu iin silimää puhkoomahan"

Vanhemman sukupolven edustajat ovat usein muistelleet kiertokoulua, jossa opeteltiin lukemisen alkeita ja harjaannuttiin kirjoittamisen taidoissa. Kiertokoulu oli monin paikoin vielä pitkään "pohjakouluna" kansakoululle, niin se oli myös Hellanmaassa.

Kiertokoulua pidettiin vuorotellen kylän taloissa aivan samalla tavalla kuin myöhemmin on monissa kylissä pidetty pyhäkoulua. Erona tietysti oli se, että kiertokoulussa oli todella ankaran koulumainen tunnelma ja sitä pidettiin useamman viikon jaksoja yhdessä paikassa. Myöhemmin oli myös kiinteitä kiertokoulupaikkoja.

Jonkinlaista koulua Hellanmaassakin on käyty aina pastori Oskar Törnuddin ajoista lähtien, sillä hän, silloinen vanhan kirkkoherran, Peter Kristian Chydeniuksen apulainen (1859-1862) ja myöhemmin Lapuan kirkkoherra, sai toimia puheenjohtajana kun pitäjän kiertokoulu sai järjestyneen muodon. Sitä ennen oli käyty lukkarinkoulua kirkolla tai "Malaperin" koulua. N.K. Malmberg on kuuleman mukaan suorittanut rippikouluopetuksen lisäksi opetustyötä "erityisesti sellaisille, jotka eivät taitaneet rippikoulussa vaadittavia tietoja." Kun tästä opetuksesta kirkossa kuuluteltiin piti kuulutuksen mukaan "lähtijällä olla virsikirja ja viikon eväs mukana."

Oman antinsa taisi myös hellanmaalaiselle nuorisolle antaa Tiina Rautakorpi eli Rauta-Tiina, jonka luokse Rautakorpeen lähetettiin nuoria oppia saamaan. (1)

Oma kiertokoulupiiri

Vuonna 1859 Törnuddin johdolla istuneen toimikunnan esityksen mukaan kirkkoneuvosto jakoi aluksi pitäjän viiteen "koulupiiriin", joissa koulu kiersi toimien aina kuukauden paikassaan. "Niissä piireissä, missä ei toiminut samassa paikassa koko vuotta, siellä pyrittiin (v:sta 1907) järjestämään opetus siten, että opettajat eivät olisi samaan aikaan viereisissä piireissä, jotta lapset voisivat, kun haluavat, käydä talvella useammassakin koulussa." (1)

Törnuddin tultua Lapuan kirkkoherraksi pitäjä jaettiin jo (1883) kahteentoista kiertokoulupiiriin. Kuvaavaa oli se, että "lukukausi" oli vielä tuossakin vaiheessa kovin lyhyt, yleisimmin ainoastaan kahdeksan viikkoa piiriä kohti.

Yksi kiertokoulupiireistä oli laaja Hellanmaan piiri. Mutta tähänkään kouluun ei noin vain voinut mennä. Pääsyehtona oli tavaamisen taito, jonka opettaminen kuului lasten vanhemmille. Tässä "kuukauden" koulussa oli opetettava "järjellistä sisälukua, ymmärryksellä opittua ulkolukua, biblianhistoriaa, kirjoitusta, luvunlaskua ja mikäli mahdollista, kirkkoveisuuta." (2)

Tiettävästi hellanmaalaisiakin lapsia on opettanut vuonna 1860 vaiheilla valittu koulumestari, entinen ylistarolainen suutari Matti Ahlgren. Samoihin aikoihin kiertokoululle on valittu yhteinen johtokunta, jota on kutsuttu kouluhallitukseksi. Siihen on kuulunut myös Iisakki Rajala Hellanmaasta. Ahlgren on hoitanut koulumestarin virkaa 29 vuotta eli 1889 paikkeille saakka.

M.O.Karttusen mukaan lasten alkuopetus pysyttelee kiertokoulun varassa oppivelvollisuuden toteutumiseen saakka ja monissa kylissä vielä pitkään sen jälkeenkin. Joissakin yhteyksissä on arveltu kiertokoulun pitkittämisen syyksi se, että pelättiin uskonnonopetuksen heikkenevän jos siirrytään pelkästään normaaliin alakouluun. Sen takia alakoulun tuloa saatettiin kaikin keinoin viivästyttää. Liekö näin ollut esimerkiksi Alahellassa, mutta joka tapauksessa vielä 1925 syntyneetkin muistelevat Hellanmaan kiertokouluaikoja. Kiertokoulua Alahellassa ovat pitäneet vielä 1920-1930-lukujen vaihteessa mm. Martta Kangas ja Fiia Ala-Hautala, jotka kävivät opiskelemassa alaa Raudaskylän kansanopistossa. Kiertokoulupaikkoina kylässä olivat Isoluoma, Kankaanpää, Mäkirinta ja Kuivila.

Kiertokoulupiiriin oli kyläkunnan toimesta järjestettävä kouluhuone, jota ylläpidettiin mm. keräysvaroin. Niin ikään vanhempien tuli hankkia kirkkoneuvoston päätöksen mukaisesti lapsille koteihin omat pulpetit, jotka sitten vietiin koululle. Lisäksi opetustyössä käytettiin pitkiä pöytiä.

Kun seurakunnan elimissä 1910-luvulla mietittiin omien kiertokoulutalojen rakentamista - näitä asioita oli pohdittu jo 1860-luvullakin - ryhdyttiin mm. Hellanmaassa omatoimisiin hankkeisiin, vieläpä erikseen kylän molemmissa päissä. Kaiken kaikkiaan Hellanmaassa on myöhemmin ollut kiinteitä kiertokoulupisteitä kolme; Ylihellassa ja Alahellassa kyläkunnan omistama kiertokoulutupa, Keskihellassa koulupaikkana oli rukoushuone. - Oli toisaalta aivan luonnollista, että pyrittiin kiinteisiin koulutaloihin, sillä koulutyö häiritsi pahastikin talon normaaleja askareita.

Ylihellan kiertokoulutupaa sanottiin kylän kesken Mullolan kouluksi. Ylistaron yhteiskoulun entinen rehtori Marjatta Rintamäki on kertonut kulkeneensa pitäjän rajan takaa, kotoaan Myllykoskelta Mullolan koulussa oppia saamassa.

M.O. Karttunen toteaa, että 1907 on kiertokoulunopettajana ollut Matti Rajala, vuoteen 1913 toiminut viimeinen miespuolinen kiertokoulunopettaja Lapualla. Mitä todennäköisimmin hän toimi Hellanmaassa, vaikka Karttunen asettaakin hänet kirjassaan Hirvijoen - Lakaluoman piiriin. Matti Rajala on tiettävästi ollut tehtävässä jo aikaisemminkin, mutta työjaksoon on tullut 1800 - 1900-lukujen vaihteen paikkeilla katkos. Antti Kaappolan kertoman mukaan Raamatunmäessä (ja luonnollisesti hän on aikanaan pitänyt myös muualla Hellanmaassa, toim. huom.) piti kiertokoulua 1800-luvun lopulla Isakki Rosendahl, joka kuoli jo nuorena keuhkotuberkuloosiin.

Kuvaavaa kiertokoulusta on erään opettajan kertomus: "Vanhastaan oppilaat jakaantuivat penkissä istuviin 'tavuuslaisiin' ja mahdikkaisiin 'oijetilukijoihin' eli pöytäläisiin. - Jos tänä päivänä kiistellään edelleenkin naispappeudesta niin sama ongelma oli vuoden 1900 seudulla kiertokoulunopettajista. Vaikka naiset oli katsottu soveliaiksi opettajiksi ei heitä sopinut esimerkiksi piispantarkastuksen yhteydessä kutsua esille "tutkimaan kirkossa lasten lukutaitoa". (3)

Manunkoulusta pikkukouluun

Myllykoskelaiset kiertokoululaiset muistivat, kuinka kylän kiertokoulua nimitettiin vanhankansan koulumestarin Maunu Niemistön mukaan Manunkouluksi. Ilmeisesti hän on isällisellä otteellaan ja tarmokkaalla asenteellaan pitänyt hyvää huolta siitä, että lukutaito on opittu, samoin kuin auttava kirjoitustaito. Sen taidon varassa monet pärjäsivät läpi elämänsä ja olivat jopa erittäin taitavia kirjoitetun ja puhutun sanan käyttäjiä.

Varsinainen alakoulu eli "pikkukoulu" Myllykoskella sijaitsi Rajamäen maalla, talon entisen navetan takana olevan metsän reunassa. Koulu liittyi tiettävästi jo tuohon aikaan kylässä alkaneeseen kansakoulutoimintaan. Koulu toimi ainakin vuosina 1917 - 1920, eli siihen saakka kun Myllykosken kansakoulutalo valmistui. Pikkukoulutaloksi oli vuoden 1916 paikkeilla siirretty Kaukosen entinen talo Kivikrotista. Opettajina olivat eri vuosina Maija Huhtamäki ja Mirja Kamppinen. Vilho Rajamäki (s.1915) kertoi, että hän kävi pikkupoikana silloin tällöin vierailemassa opettajan puolella. Hänelle on Maija Huhtamäestä jäänyt ainoastaan sellainen muistikuva, että "pieksut vilkkuivat pitkän hameen alta". Maija lukeutui heränneisiin, kun taas Mirja Kamppinen oli vapaamielinen ja pukeutui nuorten naisten muodin mukaisesti. Sen Vilho Rajamäki myös sanoi muistavansa, että tavaaminen luokassa oli kovaäänistä.

Rakennuskassaa kerättiin jo pitkän aikaa

"Keskusteltiin Hellanmaan nimisen osan Lapuan kirkonkylään asukkaitten anomuksesta, että saada heidän paikkakuntaan ylhäisempi kansakoulu, jonka toimeenpanemiseksi he jo ovat koonneet rahoja, joilla koulun rakennus- ja viljelysmaaksi on ostettu ja koululle nyt jo lahjoittavat kolme tynnyrinalaa maata, 525 markan arvosta, jota paitsi lahjarahoja vielä löytyy säästössä ja enempi kerätään." (1)

Varojen keräys on aivan ilmeisesti ollut määrätietoista ja jo pitkäaikaistakin. Kerrotaan, että hellanmaalainen kulkukauppias Juho Hellanen, joka toimi jo koulun perustamisen aikoihin kauppiaana Vaasassa, lahjoitti koulurahastoon 1000 mk. Eräitä hänen kaupankäyntiartikkeleitaan kulkukauppiasajoilta olivat napit ja nauriinsiemenet. Historia toisaalta osoittaa, että nauriinsiemenet ovat saattaneet Hellasen vaurastumisessa näytellä hyvinkin merkittävää osaa, olivathan nauriit pitkään sellainen maan tuote, joiden avulla "talojakin liikuteltiin" eli ostettiin.

Näin kuului osittain 15.1.1883 Lapuan kuntakokouksen kuudes pöytäkirjapykälä. "Kokous päätti, että koulu Hellanmaassa alkaa toimintansa seuraavana syksynä siinä tapauksessa, että valtio myöntää kunnalle koulujen rakentamista varten 15.000 markan lainan, jota samassa kokouksessa oli päätetty pyytää."

Vuonna 1883 koulun toiminta aloitettiin Pajulan talossa (Kranni), mutta siellä päästiin todella ainoastaan alkuun. Jo 13.10. koulu siirtyi Jaakko Rajalan taloon.

Hellanmaan kansakoulun ensimmäinen opettaja on kirjoittanut koulun oppilasarvostelukirjan alkulehdelle: "Koulu alkoi vaikutuksensa 1 p lokakuuta 1884. Koulun ensimmäinen opettaja Juho Leppänen."

Syksyllä 1884 on kouluun sisäänkirjoitettu 41 oppilasta ja lisäksi vuoden 1885 tammikuussa vielä 11 oppilasta. (2)

Kärkijoukossa mutta vastaankin hangoiteltiin

Edellä lyhykäisyydessään Hellanmaan kansakoulun alkuhistoria, mutta yksityiskohtaisemmin noihin vuosiin sisältyy paljon muuta. "Kuinka kauan ajatus kansakoulun perustamisesta on hellanmaalaisten mielessä kytenyt ei ole tiedossamme", toteaa koulun 40-vuotishistoriikin kirjoittaja, pastori Jussi Sinnemäki.

On heti sanottava, että Hellanmaa kuului kouluasioissa Lapuan kylistä kärkijoukkoon. Kirkonkylässä aloitettiin kansakoulu yksityisenä kouluna vuonna 1866. Vuonna 1869 alkoi "virallinen" kansakoulu vuokratiloissa. Haapakosken koulu aloitti vuonna 1881 ja Tiistenjoki Hellanmaan kanssa samanaikaisesti vuonna 1883.

Kouluneuvos M.O. Karttunen toteaa Lapuan kansakoulun historiassa, että "kansakoulua ei sen alkuaikoina suinkaan aina hyväksytty. Kun koulussa puhuttiin mm. maan pyörimisestä, sen pallonmuotoisuudesta ja muista luonnontieteellisistä asioista, pidettiin niitä uuden ajan oppeina, jopa suorastaan oli synti opettaa sellaista lapsille. Monessa kristillisessä kodissa hyvää tarkoittaen voitiin olla ahtaita ja uusien asioiden leviämisestä pelokkaita" (1), joskaan ei aivan Ruhan isännän yksioikoisella selkeäsanaisuudella asiaa julki tuotu. Ruhan isännän oli todettu koulukaavailuista tokaisseen: "Koulut ja postikonttorit sais viärä perkeles!" (2)

On useissa yhteyksissä esitetty väittämä, että uskonnollinen ahdasmielisyys olisi ollut nimenomaan Hellanmaassa sivistyksellisten rientojen todellisena esteenä. Vastauksia väittämään lienee kuitenkin haettava paljon monisäikeisemmistä elämän ilmiöistä. Vastustusta toki oli vahvasti, kuten edellä todetaan, mutta toisaalta eturivissä kouluajatusta eteenpäin vietäessä olivat juuri ne talot, "joissa oli ensin opittu ottamaan hengellinen kirja käteen ja sen jälkeen myös maallista kirjallisuutta". (3)

Vuonna 1878 esitettiin yksityisen koulumiehen kokonaissuunnitelma lapualaisen kansakoulutoimen toteuttamisesta. Kansakoulu-lehdessä julkaistussa, juuri seminaarista valmistuneen Gabriel Lassilan kirjoituksessa käsiteltiin lapualaista kiertokoulutoimintaa. Samassa yhteydessä Lassila esitti paikkakunnalle perustettavaksi kolme varsinaista kansakoulua. Kaksi näistä kouluista olisi pitänyt olla yhdistettyjä, tytöille ja pojille tarkoitettuja ja yksi tyttökoulu kirkonkylän poikakoulun rinnalle. Tiistenjoki ja Alanurmo olisivat olleet kirjoittajan mukaan yhdistettyjen koulujen paikat. "Mutta tämän lisäksi tulisi perustaa 'alhaisempia seisovia' kansakouluja kaikkiaan neljä: kirkolle, Hellanmaahan, Ruhaan ja Haapakoskelle, koska kaikki nämä kyläkunnat ovat jo tiheään asuttuja eikä niissä tulisi lastenkoulunkaan kiertää." (4) - Kyläläiset eivät kuitenkaan odotelleet mitään kokonaissuunnitelmia, kun kouluasia tuli ajankohtaiseksi. Karttunen toteaa kyllä, että silloiset vahvat kunnallisvaikuttajat Lagerstedt ja Filppula olivat omalla persoonallaan voimakkaasti tukemassa kyläläisten koulupuuhia niin kuin monia muitakin hankkeita.

Myös Hellanmaassa oli jo siihen aikaan, siis ennen kansakoulun perustamista henkilöitä, jotka olivat saaneet maistaa opintietä enemmän kuin kiertokoululainen "oijetilukua" ja "luvunlaskua". Heistä eräs on ollut juuri hellanmaalaisessa kouluasiassa keskeisen perheen poika Juho Sinnemäki. Niinpä siis jo käytännössäkin kansakoulu oli vaikuttajaperheissä tuttu. Ruhasta kotoisin ollut Herman Salanne on kertonut koulumuistoistaan, kuinka hän oli ( 1881 - 1885 ) kuuluisan Kaarlo Mobergin oppilaana Kirkonkylän kansakoulussa, jossa siihen aikaan vallitsi luonnollisesti ankara kuri: "Koulussa oli ylimmällä luokalla jo suuria poikia, pitempiä kuin opettaja. Kun Juho Sinnemäki kulki kerran luokan öljylampun alitse, hän pudotti päällään sen alas." (5)

Kaappolan Matin häissä koulusta päätettiin

Ensimmäinen kyläneuvottelu on tiettävästi pidetty vuonna 1882 Sinnemäessä. Tapahtuneista neuvottelu- ja päätöstilanteista on julkisuudessa ja koulun historiikeissa kerrottu kahdella hiukan erilaisella tavalla. Jussi Sinnemäki on kirjoittanut Sinnemäen neuvottelusta ja tapahtuneesta päätöksenteosta: "Siinä kuului tuo 'herraan koulu' saaneen osakseen ankaraa vastustustakin. Koulun kannattajat eivät siitä kuitenkaan säikähtäneet, vaan pitivät ajatusta vireillä valmistellen maaperää. Samana vuonna joulukuun 15 pv. vietiin asia kyläläisten puolesta suotuisaan päätökseen. Silloin nimittäin Matti Rajalan eli Kaappolan Matin häissä päätettiin koulu perustaa ja kerättiin sen hyväksi kolehtikin." (1)

Toinen lähde kertoo asian hiukan toisin. M.O. Karttunen kertoo kirjassaan, että ensimmäinen neuvottelu kouluasiasta pidettiin vuoden 1882 joulukuussa Sinnemäessä, "kun talossa oli häät". Lopullisesti asiasta olisi hänen mukaansa päätetty 15.12.1882 Matti Rajalan talossa. (2) Tämä ristiriitaisuus sai kirjoittajan miettimään, miten asia tuotaisiin kyläkirjassa esille. Asia on sinänsä vähäpätöisen tuntuinen, mutta lienee kuitenkin paikallaan oikaista, koska monet historiikkien lukijat ovat saattaneet pysähtyä miettimään samaa asiaa. Armas Helin on jäljittänyt kirkonkirjoista em. yhteenliittymiä ja tietoja siitä, kummassa talossa mahdollisesti on tuona päivänä häitä vietetty. Hänen löytämiensä tietojen mukaan Kaappolan Matin häät on pidetty 16.12.1882, jolloin hänet on vihitty talon tytär Liisa Porolan kanssa.

Olkoon tämäkin yksityiskohta samalla pienenä esimerkkinä siitä, kuinka hellanmaalaisen asutushistorian laatija ja yleensä näiden kirjan tietojen kerääjät ovat joutuneet lukemattomissa tilanteissa ymmälle kootessaan tätä "Hellanmaan palapeliä".

"Koulun innokkaan suosijan, sittemmin johtokunnan ensimmäisen jäsenen, Kustaa Tienhaaran ehdotuksesta hyväksyttiin koulun paikaksi yksimielisesti nykyinen tontti. - Koulujen yhteinen johtokunta esitti hellanmaalaisten anomuksen kuntakokouksen päätettäväksi." (3)

Ei saa tulla pienempi kuin Haapakoskella

Sitten tuli ajankohtaiseksi koulutalon rakentaminen. Kuntakokouksen pöytäkirjaan on merkitty 10.12.1883, "että koulun perustus ja kivijalka Hellanmaassa joutuisimmin toimitetaan".

"Kului kuitenkin alun toista vuotta, ennenkuin tämä joutuisimmin toimitettava kivijalka oli saatu paikoilleen ja varsinainen rakentaminen voitiin alkaa. Tammikuussa v.1885 nim. valittiin rakennuslautakunta, johon tulivat talokas Kustaa Tienhaara, lautamies Jaakko Rajala, kauppias Heikki Porola, kunnallislautakunnan esimies Juho Filppula ja talokas Kustaa Hissa. Jussi Sinnemäki kertoo, että koulun piirustukset laati Kustaa Tienhaara, mutta Lapuan historian mukaan koulu rakennettiin Heikki Soinin laatimien Haapakosken koulun piirustusten mukaan samoin kuin oli rakennettu Tiistenjoen koulukin. (1)

Kyläkoulun rakentaminen oli kunnallisena hankkeena osittain työnkin osalta koko kunnan asia, talkoohanke, sillä jo aikaisemmin oli päätetty, "että kuntalaiset yhteisvoimin ajavat hirret Tiistenjärven takaa pappilan metsästä". (2) - Hellanmaalaiset puolestaan olivat Haapakosken koulua vertaillen sanelleet pöytäkirjaan oman ehtonsa: "Ei saa tulla pienempi!" (3)

Kaikkiaan piti kaataa sata honkatukkia Hourun sahalle ajettavaksi. "Hellanmaan talolliset ja torpparit ajoivat hirret koululleen, muut kirkonkylän talot halkoja Hellanmaan koululle, Alanurmon, Liuhtarin ja Ruhan talokkaat halkoja Haapakosken koululle, Tiistenjoen ja Haapakosken talokkaat tukkeja Hourun sahalle, osa halkoja Haapakosken koululle." (4)

Annettua määräystä ei kuitenkaan noin vain kaikki totelleet. Asiaan oli uudelleen palattava ja määräyksen sanamuotoa jyrkennettävä. Kuntakokouksen pöytäkirjaan on 27.2.1885 merkitty: "Koska asianomaiset eivät ole täyttäneet velvollisuuttansa, että määräyksen mukaisesti kuljettaa Hellanmaan koulurakennukseen tarpeelliset hirret, niin päätettiin: että vielä kerran kuulutuksen kautta käsketään Alanurmon, Kirkonkylän, Liuhtarlan ja Ruhan kylän talolliset ynnä ne Hellanmaan torppareista, joilla on hevonen, tuomaan kouluhuoneen paikalle sekä Tiistenjoen ja Haapakosken kyläläiset kuljettamaan sahalle mitä mainituista hirsistä vielä on metsässä." Kokonaan laiminlyöty velvollisuus päätettiin täyttää niskoittelevan kustannuksella. (5)

Täytemaata 3000 kuormaa

"Paikka, jolle koulutalo oli nostettava, oli kivikkoinen ja raivaamaton maakappale 'Kylmän korven' laidassa. Joka paikkaa nykyisillään istutuksineen ja puutarhoineen katselee, ei voi aavistaakaan, millaisten röykkiöiden keskelle Hellanmaan koulu on rakennettu. Pienen kuvan siitä saa, kun tiedämme, että esim. keskiviikkona, marrask. 10 p. v.1886 oli kyläläisten ryhdyttävä koulun ympäristön tasaamiseksi ajamaan maata aina 3.000 kuormaan saakka. Tahdon ottaa tähän mainitun määräyksen näytteeksi silloisesta työnjaosta ja kauniiksi esimerkiksi siitä, kuinka pikkumaiset riidat jätettiin ja kysymys oli vain siitä, miten saataisiin yhteisvoimin pian oma koulutalo mahdollisimman viihtyisäksi. --- Joku koulun harras ystävä on kankealla kädellään edellä mainitun työjaon paperille kirjoittanut: 'Kun maata tarvitaan kolme 3.000 kuormaa ja kolme on kinkerikuntaa niin pannaan tuhat kuormaa kinkerikunnasta vaikka Ei niin olsi yhtä suurijakaan kinkerikunnat niin Ei tuolla kukaan kauvas mene.' Ne, joilla ei ollut hevosta, pantiin muuten tekemään päivätöitä koulun hyväksi. Näin joutui jokainen savu voimiensa mukaan antamaan apuansa." (1)

Koulun opetusvälineet olivat aluksi tietysti alkeellisia. Jussi Sinnemäki on todennut, että jäljelle jääneillä keräysvaroilla saatiin sentään hankittua "jaloilla varustettu mustataulu, jonka takana niin moni poika tietää seisseensä häpeämässä kolttostensa takia. Siinä on kyllä vielä merkkinä sen tämänsuuntaisilta palvelusajoilta reikä, jonka jääräpäisimmät poikanulikat, jotka nyt kyllä saattavat olla kylän vakavampia isäntämiehiä, puukollaan kaivoivat sen takana rangaistusta kärsiessään." (2)

Lapuan kouluilla oli aluksi yhteinen johtokunta. Hellanmaasta johtokunnassa oli aluksi kuntakokouksen valitsemina (3) talokas Kustaa Tienhaara, lautamies Jaakko Sinnemäki ja varalla talollinen Jaakko Rajala. Vuosiksi 1886-1889 valittiin enää ainoastaan Kustaa Tienhaara, mutta hänen kuoltuaan vuonna 1887 tilalle valittiin Jaakko Rajala.

Oma johtokunta koululla on ollut vuodesta 1907 lähtien. Ensimmäisenä puheenjohtajana on toiminut herastuomari Juho Sinnemäki, joka sitä ennen ehti toimia yhteisessä johtokunnassa. Sinnemäen puheenjohtajakausi kesti 16 vuotta. Muina jäseninä ensimmäisessä johtokunnassa olivat: Yrjö Ketola, Juho Porola, Kustaa Ylimäki, Maria Porola ja Fiina Sinnemäki. (4)

Koulutalon monet kasvot

Hellanmaan koulutalo on luonnollisesti käynyt vuosikymmenten aikana läpi monenlaiset muodonmuutokset. Tulipalokin on ainakin pariin otteeseen vaikeuttanut opetustoimintaa. Ensimmäinen tulipalo sattui 10.5.1900. Oppilaiden varomattomuudesta veistosalissa alkanut palo vaurioitti taloa sisältä melko pahoin, mutta työkausi keskeytyi ainoastaan kahdeksaksi päiväksi. Toinen tulipalo sattui 13.5.1913, jolloin opettajan asunnossa aiheutui vähäisempiä vaurioita.

Vuoden 1913 paikkeilla koulun veistolaa suurennettiin ja siitä tehtiin luokkahuone. Vuonna 1921 taloa suurennettiin rakentamalla pohjoiseen päähän uusi luokkahuone.

Vuonna 1929 alkanut alakoulu tarvitsi tietysti omat tilat, jotka rakennettiin tilajärjestelyinä jo olemassa olleiden tilojen yhteyteen. (1)

Vuonna 1955 oli koulun toiminnassa merkittävä tapahtuma. Silloin valmistui koulun lisärakennus sisältäen kaksi luokkahuonetta sekä kolme asuinhuoneistoa. Lisärakennusta oli tarkoitus laajentaa nopeasti, mutta suunnitelmat eivät toteutuneet ennenkuin vasta vuonna 1978, jolloin saatiin alulle laajahko nuorisotilojen hanke. Laajennusosa valmistui huhtikuussa 1979. Vuonna 1975 purettiin iäkäs, vuonna 1886 valmistunut koulurakennus, joka oli todettu käyttökelvottomaksi. (2)

"Koulukeittola aloitti toimintansa 15.9.1945. Ensimmäiseksi keittolan hoitajaksi valittiin Saima Vähämäki. Paria vuotta myöhemmin johtokunta päätti, että oppilaat ovat apuna keittiössä kantamalla puita, tiskaamassa ja maidon hakemisessa meijeristä." - Heikki Hantula (3)

Tuli herroja ja narreja

Oppilasmäärässä on tapahtunut yhteiskunnallisen kehityksen myötä suuriakin hyppäyksiä. Alkuaikojen oppilashuippu oli lukuvuonna 1921, jolloin oppilaita oli 101. Näin siitäkin huolimatta, vaikka Toijanniemen ja Myllykosken koulut olivat olleet toiminnassa jo muutaman vuoden. Mutta toisaalta oli juuri ensimmäinen yleisen oppivelvollisuuden vuosi. - Sotien aiheuttaman siirtolaisuuden vaihe lisäsi tilapäisesti oppilasmääriä.

Vielä vuonna 1915 oli lasten koulunkäynti monien vanhempien kannalta toisarvoisempaa verrattuna elinkeinon harjoittamiseen. Niinpä tammikuussa 1915 kansakoulutarkastaja sai käsiteltäväkseen Hellanmaan kansakoulun johtokunnan anomuksen koulutyön lopettamisesta hyvissä ajoin keväisin. Perusteluna oli se, että paikkakunnan väestön pääelinkeinon, maanviljelyksen ja karjanhoidon tehtävissä olivat mukana lapsetkin. Heitä tarvittiin äestämisessä ja paimentamisessa. Heikki Hantulan historiikin mukaan lähteet eivät kerro, millaisen vastauksen tarkastaja antoi.

Vielä 1930-luvulla lapsia jäi usein tulematta kouluun. Huoltajille lähetettiin jonkun johtokunnan jäsenen mukana tiukkasanaiset terveiset. "Pöytäkirjaan on kirjattu miten eräs isä oli tullut koululle (1936) ja väkisin riistänyt poikansa jälki-istunnosta. Johtokunta kutsui koulutyön rauhanrikkojan, kuten pöytäkirja isää nimittää, eteensä kuultavaksi ja ojennettavaksi. Tapauksen tultua molemmin puolin selvitetyksi katsoi koulun johtaja ja johtokunta, että mikäli asianomainen ei halua tulla teostaan vedetyksi tuomioistuimen eteen, voi vain anteeksipyyntö johtokunnan edessä siitä vapauttaa. Tämän asianomainen tekikin ja lupasi vastaisuudessa enää koskaan olla sekaantumatta koulun sisäisiin asioihin sekä muutoinkin oppilaan isänä kotona valvomaan pojan koulunkäynnin säännöllisyyttä uhallakin, että oppivelvollisuuden laiminlyönnistä seuraa lainmukainen haaste." - Heikki Hantula (1)

Mitä oppilaista sitten tuli?

Vastauksissa tähän kysymykseen heijastuu myös kunkin ajan yhteiskunnallinen tilanne. Vuonna 1928 Jussi Sinnemäki on kirjoittanut:

"Luonnollisesti valtavin osa on seurannut isäinsä jälkiä iskien, kuten sanotaan, sydänjuurensa maahan. Ja niin on ollut tehtäväkin. Vain mitättömän pieni osa on, ellemme ota lukuun kansanopistoa, jatkanut kouluansa. Nuoremman polven jäseniä on muutamia parhaillaan oppikouluissa. Päästötodistuksen saaneista entisistä oppilaista on joku käynyt kauppakoulun, yksi on suorittanut pappistutkinnon, kaksi on lukkari-urkurina, kaksi kansakoulunopettajina ja joitain on parhaillaan seminaarissa. Muutamia on sellaisia, jotka käyvät yhä vieläkin 'maailmanrannan' koulua ja taitavat tehdä sitä koko ikänsä." (2)

Tänä päivänä vastaus kysymykseen on toisenlainen. On harvinaisuus jos koulunkäynti jää pelkän kotikylän koulun ja peruskoulun yläasteen antamaan tiedon varaan. Melko yleistä on siirtyminen lukioon ja sen kautta mitä erilaisimpiin jatko-opintoihin tai sitten monipuolisten ammattikoulujen kautta suoraan käytännön ammatteihin.

Tarkoituksemme oli alunpitäen se, että olisimme voineet näillä sivuilla kertoa, missä määrin hellanmaalainen nuoriso on opiskellut ja millaisiin ammatinvalintoihin he ovat päätyneet. Valitettavasti selvitys jäi tekemättä, joten on tyydyttävä ylimalkaisiin arvioihin, Toisaalla tässä teoksessa puhutaan kansanopistosta porttina eteenpäin. On haluttu ohjailla nuoria edes yhdeksi talveksi opistoon ja se talvi on saattanut olla myös herättäjänä jatko-opiskeluun. Näin varsinkin ennen sotia, jolloin oppikoulu oli vasta harvojen syrjäkylän nuorten etuoikeus.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin todettava, että sotienjälkeisistä nuorista lähtien on Hellanmaa kautta linjan ollut vahvaa "aivovientialuetta". Kylästä on lähtenyt erittäin paljon vankasti koulutettuja nuoria, joista monet ovat ohjautuneet vastuunalaisille paikoille yrityksissä ja yhteiskunnan moninaisissa toimissa. Aprikoitaessa heidän menestymisensä salaisuuksia nousee varmasti vahvaksi vaikuttajaksi kotikylän henkinen ja hengellinen tausta, siitä perintönä omaksuttu terve talonpoikainen ajattelu, korkea moraali sekä vankka toiminnallinen motivaatio.

Opettajien pitkä luettelo

Opettajia Hellanmaan koululla on ehtinyt toimia aikamoinen määrä. Koulu aloitti tietysti yksiopettajaisena, mutta vuoden 1914 tammikuussa kuntakokous hyväksyi apuopettajan viran perustamisen. Johtokunta valitsi aluksi virkaan kylän kiertokoulunopettajan Arma Kompan. Ensimmäiseksi päteväksi apuopettajaksi palkattiin seuraavana kesänä Maria Hakola ( myöh. Kangas vuosina 1915-1932). Ensimmäiseksi vakinaiseksi alakoulun opettajaksi valittiin Kaino Raakel Hakala Vaasasta. Hän hoiti virkaa vuoteen 1935, jonka jälkeen tuli Susanna Porola toimien virassa eläkkeelle siirtymiseensä saakka 1971. (1)

Alkuaikojen pitkäaikaisimmista opettajista on paikallaan mainita kymmenvuotiskauden palvellut Heikki Karppi (1888-1899). "Tuona aikana ehti hän kiintyä kyläläisiin samaten kuin hekin häneen. Hänen toiminnastaan on annettu yksimielinen tunnustus sekä opettajana ja lasten kasvattajana että kansanmiehenä. Ne kauniit koivut, jotka nyt muodostavat koulun tuuhean kujan, ovat op. Karpin toimesta istutetut. Heti kolmantena koulupäivänään, 3 p:nä lokak. 1888 vei hän lapset metsään istutuspuita noutamaan. Moni heistä vielä tuntee istuttamansa koivun ja sitä katsellessaan aina menee ajatus huolettomaan lapsuusaikaan ja rakkaaseen opettajaan." (2)

"Kenenkään nimeä mainitsematta tahdomme muistella vain eri opettajain ajoilta muutamia tapauksia, jotka kuvaavat opettajain ja oppilasten taikka taasen opettajain ja kyläläisten suhteita. Olkoon sanottu, että moni heistä on ollut hyvin paljon pidetty, kun toiselta puolen on taasen ollut joukossa 'tuulen kuljettamiakin', kuten joskus olen kuullut sanottavan.

Muuan opettaja oli luonteeltaan niin lauhkea, että oppilaat saivat itse määrätä läksytkin. Jos heidän mielestään tuli läksyä liian pitkältä, nousi tavallisesti sellainen metakka, että opettajan täytyi oppilaiden antamaan määrään tyytyen sanoa: 'No ottakaa nyt sitten siihen asti'.

Eräs opettaja ei enää saanut missään ruokapaikkaa. Hän pelasti kuitenkin itsensä nälkäkuolemasta ostamalla paistetun lampaanreiden, jonka ripusti huoneensa nurkkaan. Ja kun nälkä näppi, niin leikkasi siitä. Mitä hän sen syötyään poskeensa pisteli ei ole tiedossamme, mutta elävänä hän lukuvuoden loputtua Hellanmaasta lähti.

Harvoin nähdään sellaista, että opettaja tunnilla istuu jalat pesässä, selin oppilaisiin ja kyselee siinä, mutta Hellanmaassa on sekin ihme nähty aikoinaan montakin kertaa. Vaikka samainen opettaja käytti ankaria kurituskeinojakin, mm. kastelemalla taulun pyyhkeenä olevan rätin ja sillä lyömällä, olivat oppilaat tuohon aikaan kaikkein villimpiä mitä koskaan voisi ajatellakaan. Kävin itse siihen aikaan kiertokoulua, ja kun kotiin tullessa kansakoululaiset tulivat vastaan, täytyi aina pahoinpitelyiltä säästyäkseen lähteä aikanaan pakoon. Niiltä ajoilta on peräisin tuo kiertokoululaisia vähemmän mielistelevä nimi: 'Haisukoululaiset'.

Suurempia ihmeitä, mitä hellanmaalaisille on näytetty, oli se, kun eräs opettaja kuljetti rouvaansa kylällä talvisaikaan potkukelkalla tai käveli hänen kanssaan käsikoukkua. Rouvan hattu tietysti itsestään oli ainaisena puheenaiheena." (3)

Erittäin merkittävän päivätyön Hellanmaan koulun opettajana teki kylän oma poika Kustaa Kujanpää. Hänen työvuosiinsa 1908 - 1940 sisältyvät maamme historian kannalta monet merkittävät vuosijaksot, joiden pyörteissä Hellanmaa ja monien tapahtumien keskeinen henkilö, vastuuta harteilleen ottanut kyläkoulun opettaja elivät. Koulutyönsä ohessa hän eli voimakkaasti mukana kylän riennoissa ja oli edellä kulkija lukuisia kylän asioita kehiteltäessä ja uusia yhteisiä toimintoja luotaessa.

Kustaa Kujanpää oli syntynyt Hellanmaassa 6.6.1886. Hän oli vasta täyttämässä 54 vuotta kun hänen elinvuotensa jo päättyivät.

Talousneuvos J.K. Kuoppala on muistellut Kujanpäätä kirjoittamalla muistokirjoituksen pian hänen kuolemansa jälkeen. Hän muistelee niitä monia tehtäviä ja harrastuksia, joissa Kujanpää oli mukana. Kuoppalan tekstissä painottuu voimakkaasti Kujanpään hengellinen toiminta. Kaiken kaikkiaan hän oli kuitenkin huomattavasti monivivahteisempi ja monipuolinen persoona, jonka työn merkit tulevat eri tavoin esille tässäkin kirjassa. Sanottakoon myös se, että hän oli voimakkaiden kannanottojensa johdosta kyläyhteisössä ja laajemminkin jossain määrin kiistelty persoona. J.K. Kuoppala kuvaa häntä näin: "Sellainen oli hänen vaikutuksensa Kristillisen opettajaliiton piirissä, jossa hän oli yksi sen kaikkein toimellisimpia jäseniä saavuttaen siinä aseman, joka yleensä tunnettiin ja tunnustettiin; samoin hänen väsymätön ja ansiokas työskentelynsä kirjoitusten ja kokouksiin osanoton osalta kirkon ja koulun uskonnonopetuksen täydellisen yhteisymmärryksen saavuttamiseksi ja pysyttämiseksi. Myöskin seurapuhujana sekä kotiseudulla että ulompanakin oli hän toivottu ja tervetullut, ollen puheensa perusteltua ja elävään totuuteen pyrkivää, josta kuulija sai rakennusta ja kehoitusta."

"Kuitenkin kaikki se, mitä hän näin ulkopuolella varsinaisten opettajantehtäväinsä ohella harrasti, teki ja vaikutti, ei vähääkään häirinnyt hänen varsinaisia opettajantehtäviään. Opettajanakin hän oli tavallista etevämpi, joissakin aineissa m.m. uskonnossa ja soitossa parhaita, ja yleensä koulupiirissä pidetty ja kunnioitettu."

"Mitä hän oli suuren perheen isänä, huoltajana ja kasvattajana, samoin ystävänä ja seuramiehenä, vieläpä maanviljelijänä uudisraivaukseen saakka, oli hän kaikessa yhtä eheä ja vakava persoonallisuus, perusteellinen ja perinpohjainen luonne, joka tahtoi viedä perille mitä oli alkanut, olipa sitten kyseessä aineellinen tai hengellinen asia." (4)

Paavo Ikola valittiin opettajaksi Hellanmaahan keväällä 1944. Hänen toimikautensa kesti syksyyn 1951. "Ikolan ote koulun johtamisessa oli ilmeisesti tiukan asiallinen, koska johtokunnan pöytäkirjassa oli hänen virkakautensa alkuaikoihin useita huomautuksia oppilaiden huoltajille heidän laiminlyönneistään lastensa oppivelvollisuuden täyttämisessä ja oppilaiden kurinpidollisissa asioissa." - Heikki Hantula (5)

Ihamäen opettajapari, Sanni ja Matti Ihamäki, valittiin koulun opettajiksi vuonna 1952. Näin alkoi Ihamäkien aika, jota kesti 20 vuotta. Sanna Ihamäki jäi eläkkeelle v.1965 ja Matti Ihamäki v.1972.

Oppilasmäärän vähentyessä kolmas opettajanvirka lakkautettiin vuonna 1965. Koulu toimi kaksiopettajaisena vuoteen 1981 saakka, jolloin saatiin jälleen perustaa kolmas virka. Jo vuodesta 1974 lähtien on koulun johtajana toiminut Heikki Hantula.

Opettaja muistelee menneitä

Juuri 1800 - 1900-lukujen vaihteessa oli Hellanmaan koululla opettajana Artturi Salokannel, josta myöhemmin tuli kansakoulutarkastaja ja kouluneuvos. Hän kirjoittanut kirjan "Elettyä elämää", jossa hän muistelee myös Hellanmaan aikojaan. Salokannel oli kotoisin Hämeenlinnasta ja oli kirjan julkaisuaikana täyttänyt jo 92 vuotta.

Salokanteleen muistelmat tarjoavat mielenkiintoisen näkymän Hellanmaahan ja Hellanmaan kouluoloihin täysin ulkopuolisin silmin nähtynä. Annamme hänen kertoa kokemuksistaan:

Ensimmäiset hakupaperini taisin lähettää palattuni Helsingin laulujuhlista. Koulu oli Lapuan Hellanmaassa. Muistikirjaani olen kirjoittanut:

'Saavuin Lapualle. Kestikievarin löysin helposti ystävällisten ihmisten avulla. - Sataa niin kuin saavista kaataen. Housunpuntit käärittyinä ja sadetakki hartioillani olin niin kuin metsämies.

Kievarin emäntä oli hyvin juttusa. Sain jo puoliksi kouluasiani selville hänen kauttaan. Suuni onkin saanut olla tupessa pitemmän aikaa.

Kyytipoika on rappusilla. Matkaan vaan.

Kouluhuoneet ja varsinkin opettajan asunto näyttävät hyvin alakuloisilta. Kaikesta näkemästäni olin enemmän kuin huolissani. Tällaisiin huoneisiinko tuon kaupunkilaiskodissa kasvaneen vaimoni. Olin kieltäytyä, sillä vielä olisi ollut tilaisuus hakea toinen paikka. Sanoin: 'Ellei huoneita paperoida, maalata ja kunnosteta, en tule kouluunne.' Miehet vakuuttivat, että huoneet kunnostetaan. Niin sitten tapahtuikin.

Ensimmäisen paikkani johdosta kirjoitti morsiameni minulle Keuruulle:

'Nuori Nikko - johtaja Hynnisen lähettämänä - toi illalla meille virkakirjeesi. Siitä näin, että olit saanut paikan Lapualla. Kyllä olen minäkin iloinen. Sinä olet nähnyt paikan ja ympäristön, jossa tuleva kotimme on. En tiedä, oletko tyytyväinen. Minä olen yhtä tyytyväinen menimme minne tahansa kun Sinä Akseli olet mukana. - Äiti itki, kun kuuli tuon uutisen. Hänen mielestään se on niin kaukana etten tule enää koskaan kotiin.'(1)

---

Kun olin ennakolta Hellanmaan kansakoulun johtokunnalle ilmoittanut tulostamme ja pyytänyt muuttotavaran noutajia, oli opettaja Moberg saanut tulostamme tiedon ja saapunut asemalle. Moberg toivotti meidät Lapualle tervetulleiksi kutsuen samalla kotiinsa aamukahville.

---

Hellanmaalaisten lähettämät 5 hevosta saivat kuormansa ja niin suoritimme tuon 14 km matkan Hellanmaan koululle.

Vähän jälkeen puolenpäivän saavuimme perille.

Ilokseni huomasin, että vaatimani tehtävät oli suoritettu: huoneet paperoitu, lattiat, ovet ja ikkunat maalattu ja luokassa tehty tarvittavat korjaukset. Saimme astua puhtaaseen, maalilta tuoksuvaan huoneistoomme. (2)

---

Vielä samana iltana pistäytyivät lähinaapurimme meitä tervehtimässä tuoden mukanaan kuka mitäkin. Tällöin saimme tutustua mm. Sinnemäen, Rajalan, Alasaaren ja Hyypän emäntiin. (3)

---

Siitä se sitten alkoi. Pientenlasten kouluun kirjoittautui 17 oppilasta. Varsinaisen koulun alkaessa täyttyi tilava luokkahuone. Oppilaita tuli 52. (4)

---

Jännittyneenä astuin suuren luokkani eteen Hellanmaalla. 52 paria kirkkaita ja tutkivia silmiä tarkkaili liikkeitäni ja toimiani. Siinä oli 9-vuotiaista jopa 16-vuotiaisiin saakka poikia ja tyttöjä. Osalla oli ns. körttipuvut, osalla tavalliset; tytöillä oli kaikilla pitkät hameet. Muistelen, että joukon pienin oli Sinnemäen Jussi-poika, josta myöhemmin tuli pappi ja Lapuan kirkkoherra.

Tämä luokantäyttävä joukko jakautui neljään vuosiosastoon, joille oli kullekin järjestettävä tehtävät. (5)

---

Laulutunnilla saatoin pitää kaikki mukana. Hellanmaan lapset olivat hyviä laulajia. Laulukokoelmamme oli joulujuhlaan mennessä melkoinen. (6)

---

Oppilasten fyysinen huolto oli olematonta. Lapset tulivat leivän kannikka repussa. Kun maito vietiin tarkoin meijereihin, aniharvalla oli voita leivän päällä. Lasten oli siivottava ja lämmitettävä kouluhuoneet, niin kuin vielä kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin monessa koulussa. On helposti arvattavissa, miten pitkiä olivat järjestysvuorossa olevien oppilaiden koulupäivät. (7)

---

Elettiin ensimmäisiä sortovuosia. Vuosi aikaisemmin oli annettu Helmikuun manifesti. Kansamme turvautui siihen ainoaan, mikä silloisissa oloissa oli mahdollista: henkisiin voimavaroihin ja kansanvalistukseen. Perustettiin ns. kotikouluja kaikkialle, erityisesti syrjäiselle maaseudulle.

Hellanmaalaiset kaipasivat jotain tämäntapaista. Palattuani joululomalta kutsuin johtokunnan koululle. Päätimme aloittaa jatkokurssit.

Kun tarkastaja Forsman ei hyväksynyt nuorelle, vasta-alkavalle opettajalle jatkokurssien pitoa, järjestimme nämä ilman valtion apua ja tarkastajan hyväksymää suunnitelmaa. Niinpä luokkahuone täyttyi nuorista ja vanhoista, miehistä ja naisista, naineista ja naimattomista. Uskollisesti tämä suuri opiskelijain joukko sitten jatkuvasti oli mukana kevääseen saakka. Päättäjäisiksi teimme keväällä retken Simsiön vuorelle.

Valtiolta tuleva palkkani oli 800 mk vuodessa. Sellaisena se oli vielä 1919, jolloin tuli 200 mk:n lisäys. Käsityönopettajan palkka oli valtiolta 100 mk. Kunta suoritti minulle Lapualla 400 mk ja vaimolleni 50 mk. Näihin tuli lisäksi puolet oppilasten 'sisäänkirjoitusmaksuista' á 1 mk lukukaudelta, joten meille niistä karttui molemmilta lukukausilta n. 50 mk.

Rahapalkan lisänä oli 1 ha viljelysmaata, laidun, vapaa asunto lämpöineen ja valoineen. Näinä aikoina oli monin paikoin opettajan rahapalkan lisänä viljaa, heiniä ja olkia. Karjanpito edellytti myös navetan ja rehusuojat. Sauna kuului myös palkkaetuihin.

Palkka nykyisiin verraten näyttää kovin vähäiseltä. Saadaksemme jonkinlaisen käsityksen silloisesta palkkatasosta ja sen riittävyydestä mainitsen, että voi maksoi keskimäärin 1,5 mk kilo, kananmuna 5 penniä, maitolitra 10 penniä ja kahvi 1,5 - 2 mk kilo. Säästävästi eläen oli palkka riittävä. Lyhensin jonkin verran velkaani. (8)

--

Lauantaina lokakuun 5. päivänä sattui koulullani tulipalo, joka oli tuhota koulun ja vastaperustetun kotimme. Koulutuntien päätyttyä aloimme tuntea savunkatkua huoneissamme. Avattuani veistohuoneen oven tulvahti oven täydeltä savua vastaani. Suljin nopeasti oven ja tartuin eteisessä katolle johtavaan kellon soittonuoraan. Maalaistalojen tapaan oli koulun katonharjalla suurikokoinen ruokakello, jonka ääni kantautui kauas kylään.

Pian saapuikin pihan täydeltä sammutusväkeä ruiskuineen. Kauppias Alasaari ja Sinnemäki miehineen hilasivat ruiskun tultasyöksevän ikkunan alle johtaen siitä letkun veistohuoneen palaviin sisäosiin. Kun vettä oli riittävästi ja kantajain ketju toimi aukottomasti, saatiin tuli sammutetuksi.

Ovet luokkahuoneeseen ja eteiseen olivat onneksi kiinni, joten vain savu mustasi sisustan kalustoineen.

Veistohuoneessa oli, kuten tuvissa yleensä, avotakka, josta lapset siivotessaan olivat vetäneet kekäleen lattialle.

Kun palo näytti uhkaavalta, tyhjensivät kyläläiset nopeasti kaiken kalustomme pihamaalle. Sinne joutuivat piano, sifoneeri, sänky, ym. vaatevarastomme.

Seuraavat parisen yötä vietimme kylässä. Ensimmäisen Kustaa Sinnemäen ja toisen Juho Sinnemäen talossa.

Palossa tuhoutuivat vaimoni arvokkaat käsityömallit, mm. villalankamalleja 60 ja piirrettyjä kankaanmalleja 104. Osa pito- ja liinavaatteista savuttui ja likaantui. Minun 300 eksemplaaria käsittävä kasvikokoelmani mustui pahasti. (9)

--

Kuusijuhlan vietimme varhain aamulla, sillä pelkäsimme, että iltasella kerääntyy niin paljon kansaa, että lapsille ei jäisi tilaa leikkeihin ym. Tästä huolimatta oli koulun piha juhlamme alkaessa täynnä hevosia ja rekiä, joista emännät tuliaisnyytteineen poikkeilivat keittiössämme jättääkseen vaimolleni lahjansa. Niinpä keittiöömme kerääntyi suuret määrät kananmunia, eteläpohjalaisia ohuita paistinjuustoja ja leivonnaisia monenlaisia. Kahvitteluun ei ollut aikaa, joten emännät poistuivat pian luokkaan.

Joulujuhlamme ohjelmasta muistan vain sen, että luonamme tilapäisesti vieraileva veljeni esiintyi joulupukkina suuret, nurinkäännetyt turkit yllään jaellen vaimoni valmistamia pullia ja omenoita. Lapset esittivät Topeliuksen 'Myrskyn ja päivänpaisteen' ja vuoropuheluna Maamme kirjasta 'Maakunnat', jonka vaimoni oli ohjannut. Joululeikkejäkin oli useita. Lapset muistivat meitä lahjoillaan. Tallessani on säilynyt lahjoittajain kirje ja nimiluettelo, jonka alkuperäisenä tähän liitän.

Pieni Joululahja Koululapsilta Opettajalle & Opettajattarelle. Mari Saarisen kautta lahjoittaneet: Hilma Kaatikko, Tilta Anander, Mari Ylirantala, Aliina Ketoja, Lempi Malkamäki, Hilma Alarantala, Aliina Alasaari, Amanta Ilkka, Sanna-Kaisa Ojala, Fiina Lillbacka, Tilta Kuivila, Hilma Rosbacka, Liisa Hyyppä, Selma Mäkinen, Lempi Reisbacka, Fiina Rajala, Justiina Pollari, Tilta Kujanpää, Iisakki Kankaanpää, Emil Saarinen, Juho Rantala, Juho Kujanpää, Wiktor Fransila, Jaakko Heinola, Juho Kuivila, Iisak Mäensyrjä, Iisak Hautala, Jaakko Kaatiala. (10)

--

Posti saapui Hellanmaalle vain kaksi kertaa viikossa. Ne päivät olivat odotettuja. Ahkerasti kirjoittelimme ja paljon saimme kirjeitä. (11)

Hellanmaan arkea

Talvikausi ja sitä seuraava kevät Hellanmaalla kuluivat koulun ja kodin merkeissä. Elämä kylässä oli siivoa ja hiljaista. Päihtyneitä en kertaakaan tavannut.

Maanviljelys ja karja olivat ne kohteet, jotka sitoivat niin miehet kuin naisetkin kesät ja talvet.

Savenveto pelloille ja puidenveto talvella kaukana sijaitsevalta metsälohkolta vaativat aikansa. Metsät olivat hidaskasvuisia niin nollarajan eteläpuolella kuin olivatkin. Tilattomilla oli polttopuun saanti 'kiven alla'. Kuokkijan palkkana olivat tavallisesti vain ne puut, mitkä kuokoksesta nousivat. Kytösavut laakeilta ja laajoilta suoniityiltä nousivat taivaalle varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn saakka.

---

Vähäinen ja primitiivinen sekatavarakauppa Kromppalassa oli kauppias Alasaaren käsissä. Sieltä noudimme paloöljyn, siirapin, kahvin, sokerin ym. tarvikkeemme. Alasaari välitti etelään suuret määrät rehua, heiniä ja olkia. Niitä tuli myöskin Keuruulle.

Hengellinen elämä puolestaan oli harrasta ja vilkastakin. Heränneet, ns. körttiläiset kerääntyivät usein seuroihin milloin mihinkin. Niihin saimme tavallisesti kutsun, jota myös noudatimme. Puhujina olivat mm. rovasti Vilhelm Malmivaara, mv. Malkamäki, Kuoppala ja monet kyläläiset. Eräitä kertoja oli mukana myöskin pastori Oravala.

Virret näissä seuroissa veisattiin ilman edellä käypää ilmoitusta. Pirtin perältä tai sen sivulta saattoi ken tahansa aloittaa veisuun, johon sitten toiset yhtyivät. Veisuussa oli oma rytminsä, joka siinä yhä vieläkin on.

Puhujat eivät odottaneet pyyntöä vaan, kuten veisuunkin, aloittivat, milloin mistäkin kuulijain keskuudesta.

---

Meille nämä tilaisuudet olivat mieleisiä. Niihin ja eräisiin vihkiäistilaisuuksiin - mm. Lillabackaan - olimme aina tervetulleita. Usein, milloin matka oli pitempi, saapui kyytimies meitä hevosineen noutamaan.

Ns. suruttomien tilaisuuksiin tietenkin olimme kutsuttuja ja tervetulleita. Hellanmaalla toimi myöskin nuorisoseura, jonka kokouksissa olimme mukana, usein puhujinakin.

Hellanmaalaiset jakautuivat kahteen suureen ryhmään, jotka ulkonaisen pukeutumisensakin vuoksi olivat helposti havaittavissa: ns. körttiläisiin, so. heränneisiin ja suruttomiin.

Körttimiesten niskatukka oli tasaiseksi leikattu, jakaus päälaella, körttivästi - liivit - oli kaulaan saakka napitettu ja puku oli tummanruskeata kotikutoista kangasta, takin liepeissä takana 111. Hattu oli musta, tasareunainen.

Naisten tukka oli letillä, osaksi myös nutturalla. Puku oli musta tai tumman sininen, huivi samaa väriä. Sisällä huoneissa se laskettiin olalle. Hame oli pitkä, samoin hihat. Kaula-aukkoa ei ollut. Körttinaisten hampaissa en milloinkaan nähnyt piippua, kuten vanhempien suruttomien. Usein piippua polttava nainen asteli tiellä sukankudin hyppysissä.

Talot Hellanmaalla olivat yleensä vauraita. Niissä oli useita renkejä ja piikoja palveluksessa. Torpparit ja mökkiläiset olivat enemmistönä. Heidän taloudellinen asemansa oli yleensä heikko ja elämä vaatimatonta. Asuntona oli vähäinen tupa ja sen sivussa pikkuriikkinen kamari ja laudoista kyhätty eteinen. (1)

---

Useimmat vierailumme suoritimme Juho ja Kustaa Sinnemäen taloihin. Juho Sinnemäen talosta aloitti pientenlastenkoulun Jussi-poika, lyhyt ja heiveröinen lapsi...

Juho Sinnemäen Reeta-emäntä oli hiljainen ja syrjään vetäytyvä, hyväsydäminen ihminen, Juho Malkamäen tytär. Hänen Fiina-sisarensa oli Juho Sinnemäen veljen Kustaa Sinnemäen puoliso. Fiina-emäntä oli vilkkaampi ja enemmän esillä kuin siskonsa. Talviseen aikaan, milloin talossa oli joko seurat tms., ilmaantui Kustaan renkipoika hevosineen koulun pihalle meitä noutamaan. Tarjoilu talossa oli aina hyvin runsas ja monipuolinen. (2)

Koulun kello soi

Vuonna 1980 on ilmestynyt Kustannus Oy Cummeruksen julkaisemana kirja "Koulun kello soi", jossa monet opettajat muistelevat työsarkaansa. Mirja Hietala s. Kujanpää, Hellanmaan koulun pitkäaikaisen opettajan, Kustaa Kujanpään tytär muistelee kirjassa sitä, kun hänellä oli "Lapsuudenkotina kansakoulu".

Poimimme hänen muistelmastaan osia:

"Pohjanmaan lakeuksilla, kauniin koivupuiston katveessa, oli Lapuan Hellanmaan kansakoulu. Isäni, Kustaa Kujanpää, oli hakenut syntymäkylänsä koululle valmistuttuaan opettajaksi Sortavalan seminaarista v. 1908." (1)

---

Koulun väkeen kuului myöhemmin naisopettaja eli opettajatar, kuten häntä yleisesti nimitettiin. Maria Kangas (Hakola) oli myös lapualainen ja hän oli naimisissa Nevalan isännän Jaakko Kankaan kanssa. Heidän lapsensa Samuli, Sauli ja Salome olivat leikkitovereitamme.

Kotimme henki oli vakava. Vanhempamme puolestaan olivat saaneet samanlaisen perinnön omista kodeistaan. Kotihartauden harjoittaminen oli luonnollista lapsuudenkodissamme. Iltaisin veisattiin Siionin virsiä ja isä luki hartauskirjaa, hän myös säesti nuo kauniit virret, joiden kaiku saattelee minua läpi elämän. Aamuisin kuulimme keittiöön vain hänen lukemisensa. Kun isänkamarin ovi avautui, hiljenivät lasten äänet. Herännäisyys oli hengellinen kotimme, seuratuvan tuntumassa me kaikki kasvoimme, lasten ajanlaskukin oli kiinni herättäjäjuhlissa. Minun vuoroni koitti v.1924, olin 12-vuotias ja pääsin Ouluun asti Matti-setäni avonaisella Fordilla! Näillä juhlilla esiintyi isänikin puhujana.

Pyhäpäivää opimme myös kunnioittamaan. Sunnuntaisin, kirkonaikana 10 - 12, emme koskaan saaneet mennä koulun aitauksen ulkopuolelle. Se oli laki. Ellei ollut pyhäkoulua, luki isä hartauskirjasta luvun ja sen jälkeen me lapset vilkuilimme yhtenään kellon osoittimia. Kello 12 alkoi elämä, sillä paitsi opettajattaren lapsia tulivat leikkeihimme mukaan myös Saunamäen Siiri, Eero ja Yrjö sekä kaupanhoitajan lapset. Leikittiin keppikarttua, vinkkiä, kiskonpöhötystä ja monia, monia erilaisia leikkejä. Moninkertaisesti korvattiin 'menetetty työaika'. Illan tullen kuului varmasti isän ääni ikkunasta:

- Omat lapset nukkumaan ja kylän lapset kotiin. Silloin aina tuntui kuin isä tekisi väärin. Lopettaa nyt leikki kesken kaiken! - Äiti sen sijaan aiheutti toisinaan iloisen yllätyksen kutsumalla koko katraan nisua ja maitoa maistamaan. (2)

---

Opettajakodin lapsen henkiseen kasvuympäristöön kuului myös lukeminen ja musiikin harrastaminen. Isän laaja kirjasto tarjosi opetusta ja ajankulua perheen jäsenille. Usein sunnuntaisin saimme kylän lasten kanssa katsella sidottuja Kyläkirjaston kuvalehtiä. Lasten kuvalehti- kirjassa oli taas salaperäisiä tirkistelykuvia, muuten kirjojen käsittelemisessä oli tiukat ohjeet, yhtä tiukat vieraille kuin omillekin.

Siellä kotimme kirjaston ääressä istui joskus professori Jussi Arokin. Siihen aikaan ei vielä tiedetty 'mitä tästä lapsesta on tuleva'. Me lapset olisimme kuitenkin halunneet Jussin silakkapalloleikkiimme, mutta hän viihtyi mieluummin postillojen parissa.

Mutta mitä olisivatkaan muistot lapsuuskodistani, ellei siihen liittyisi laulamisen ja soittamisen riemua! Aamuherätys 'Kaunis Karjala, isiemme maa' -sävelin ja yhteisesti veisattu iltavirsi ovat niitä musiikillisia elementtejä, joita perheenisä käytti lastensa elämän rakennustarvikkeina. (3)

Muistan erään juhlan. Ohjelmaan sisältyi mm. 8-vuotiaan Kustaa-veljeni pianolla esittämä Porilaisten marssi. Juhlaan ilmestyi yllättäen seurakunnan papin kanssa merimieslähetyksen matkapuhuja, pastori Erkki Kurki-Suonio. Isäni pyysi myös häntä pianon ääreen tietäen vieraan liikkuvan sellaisilla vesillä varmemmin kuin merimiesten parissa, olihan vieras säveltäjäprofessori Ilmari Krohnin poika. Pian kaikuivat luokkahuoneessa Finlandian mahtavat soinnut.

- Kyllä koulun Kusti soitti paljon hienommin, oli yleisön arvostelu! Arvaahan sen.

Nelikätinen pianonsoitto oli minusta hupaisaa, sitä esitti Helvi-sisareni Jussi-serkkunsa kanssa. Toisinaan he lauloivat duettoja. Hanna, Laura ja minä saimme samoin käyttää laulunlahjojamme koulun tilaisuuksissa.

Monella tavalla saimme kasvatusta myös käytännön työntekoon. Siihen aikaan kuului kansakouluopettajan palkkaetuihin luontaisetuna hehtaari viljelysmaata. Useimmat opettajat viljelivät sitä. Ei navettaa sopinut tyhjänä pitää. Sitä paitsi monet miesopettajat olivat lähtöisin maanviljelijäkodeista.

Kun meidän perheemme kasvoi, ammui navetassa kaksi lehmää ja karsinassa röhki possu. Tällöin laiduntamista oli jatkettava tienvierillä. Lapset hoitivat paimenen virkaa. Työ oli ikävystyttävää, paimensi lehmiä sitten valtatien varsilla tai kaukana luhdilla, jossa oli vuokramaita. Hartaasti tarkattiin aikaa auringonkierrosta tai kuunneltiin Sinnemäen vellikellon ääntä kotiinlähdön merkiksi. (4)

---

Entisajan kansakoulunopettajat rakastivat luontoa, se näkyi parhaiten käytännön elämässä. Lukemattomissa koulupihoissa kasvoi vaahteraa, lehmusta, poppelia ja lehtikuusta. Opettaja jakoi omasta puutarhastaan erilaisia koristepensaita kylän koteihin, joiden puutarhat hän usein myös suunnitteli.

Suuren perheen huoltamiseen perheenpää tarvitsi kaikkia kykyjään. Luonnon parissa tehty työ ja maan antimet eivät viranhoidon ohella tuottaneet riittävää taloudellista turvaa. Kun osa lapsista kävi oppikoulua kirkonkylässä, oli siellä toinen koti huollettavana. Isän kirjoituskone oli ahkerassa käytössä. Aamuvarhaisesta kuului sen naputus isänkamarista. Sanomalehdet saivat kokousselostuksia, uutisia sekä omia artikkeleita ja kirja-arvosteluja. (5)

---

Opettajan pikakirjoitustaito palveli myös perheen jokapäiväistä toimeentuloa. Se toi itselleenkin henkistä virkistystä, se palveli ystäväkansaa. Sen tuloksena julkaisi Herättäjä-Yhdistys Vilhelmi Malmivaaran saarnat ja seurapuheet sekä Malkamäen paapan seurapuheet. Isän äkillisen kuoleman johdosta jäi paljon historiallisestikin merkityksellistä tietoutta julkaisematta. (6)

---

Vanhan kansakoulun vaiheilla elettiin monipuolisesti rikasta elämää. Koulu oli koko ajan koko kylän koti. Monet kurssit, kokoukset ja juhlat kuuluivat koulun ohjelmaan.

Kotikasvatusyhdistyksen puhujat olivat koulumme vieraita. Heidän majoittamisensa tuotti huolta suuren perheen äidille ajan epäkäytännöllisissä asunto-oloissa, mutta kuitenkin he olivat aina mieluisia vieraita. He olivat loistavia puhujia, jotka tekivät kristillistä kasvatustyötä. Opettaja Vilho Reima perusti yhdistyksen 1907. Hän vieraili myös Hellanmaan koululla. --- Muistan myös toisen puhujan, emäntä Eveliina Ala-Kuljun, naapuripitäjästä Kuortaneelta. Hän oli suorasukainen mutta sydämellinen pohjalaisemäntä, joka vaikutti myös edustajana valtiopäivillä.

Isänmaalliset juhlat olivat tietysti aina vakavahenkisiä. Siellä kaikui voimakkaana isänmaanvirsi 'Oi Herra, siunaa Suomen kansa'. Toisinaan saateltiin puhuja kotimatkalle virrellä, sen virittivät kuorolaiset ja juhlaväki koulun verannalla:

Virttä kuunteli syyspimeässä illassa silloinen juhlapuhuja, Vihtori Kosola. (7)

---

Isämme toimi koululla pidetyissä jumalanpalveluksissa luonnollisesti kanttorina. Saarnamiehinä oli seurakunnan pappien ohella myös kiertäviä yhdistysten puhujia. Saarnaaja Tervaportti puhui pitkään ja silmät ummessa. Lapsille väsyttävää. Merimieslähetyksen edustaja kapteeni Kaakinen oli puolestaan hyvin persoonallinen tyyppi.

Kylän vauvat ristittiin kyläkirkossa, mutta opettajan asunnon puolella. Hupaisa oli seurata, kuinka kummit kuorivat kallisarvoista aarrettaan monen saalin sisältä. 'Koulun lapset' odottivat kyläkirkkoa kiinnostuneina, sillä kirkkokansan joukossa oli kesäisin koulun kesävieraita. Oikein kaupunkilaisia!

---

Mutta mukava oli odottaa meille niin läheisiä omaisia kuin Haapamäen tätiä ja setää. Täti tuli aina keittiön ovesta ja laski veitikka silmäkulmassa pienen kermapullon kaapin päälle. Se oli tervetullut lisä emännälle, sillä kirkkokahville ilmestyi toisinaan useampia vieraita.

Vakavina ja varmoina ohjasivat Porolan isännät hevosiaan, emännät rinnallaan. Eräs tämän suvun jäsen suorittaa nykyisin 'jumalanpalvelustaan' (Hanna Porola, toim. huom.) sairaanhoitotehtävässä aina Namibiassa asti. Muistan myös Ala-Hellassa Yli-Kuivilan isäntäväen, jolta tuleva kyläkirkko sai huomattavan lahjoituksen, tietysti nimettömänä. Lammin paappa ja Hautamäen emäntä edustivat Raamatunkylän väkeä. Rantalan nurkalta tuli Rantalan Hilma-emäntä ja Ala-Rantalan isäntä ja monia muita. - Sieltä he tulivat, arkisen raadannan keskeltä, tummana saattona Sanan ruokittaviksi.

---

Juhlista läheisimmät olivat tietysti koulun omat perhejuhlat, kuusi- ja kevätjuhla. Toisinaan kevätjuhlan yhteydessä vietettiin äitienpäivää. --- Kuusijuhlassa joulupukin osaa esitti toisinaan kylän ensimmäinen ylioppilas, myöhemmin kirjailija-pappi Jussi Sinnemäki. Hänen runopukuiset joulupukin puheensa ovat vieläkin kyläläisten muistissa. --- Kevätjuhlasta muodostui samalla neljännen luokan erojaisjuhla, koska koulu oli silloin nelivuotinen. Hetki on vakava, eikä ollut harvinaista, että tytöt hyvästelivät kyynelsilmin. (8)

---

Koulutalo ei ollut kuitenkaan pelkkä juhlimispaikka, siellä käytiin keskusteluja monista kylää koskevista asioista kuten osuuskaupasta, meijeristä ja puhelinkeskuksesta. Meijerin kokoukset olivat hyvin riitaisia, kului siinä isänniltä toinenkin Armido-aski ennen kuin meijerin paikka ratkesi. Hermosauhuja siinä tarvittiinkin! Maamiesseura, maatalousnaiset, suojeluskunta- ja lottatyö saivat myös koulun suojat käyttöönsä, samoin Hellanmaan kyläkuoro, jonka nuori opettaja oli perustanut. (9)

---

Hellanmaan kuoro toimi toisinaan kesälläkin. Kesäkuun kuudentena oli tapana pitää serenadi kolmelle Kustaalle. Kuorolaulu kesäisessä luonnossa liittyy elämäni herkimpiin muistoihin. Myöhempinä vuosina kuoro toimi vain tilapäisesti, kun opettajan monet toimet saivat yhä laajemmat puitteet. Jostakin oli luovuttava.

Kristillisen kasvatuksen merkitys kirkastui isällemme yhä tärkeämmäksi. Suomen kristillisen opettajaliiton työ tuli hänelle sydämen asiaksi. Liiton sihteerinä hän joutui mukaan järjestettäessä kristillisiä kasvatuspäiviä ja uskontopedagogisia kursseja. (10)

---

Lähiympäristössä opettaja toimi myös sananjulistajana. Häntä kutsuttiin mitä erilaisimpiin perhejuhliin. Vähävaraisissa kodeissa hän piti esim. hautajaisseurat, koska siihen aikaan oli surutalon itse maksettava papin kyytimaksut. Mutta muulloinkin opettaja kutsuttiin seuroihin puhumaan, oli ristiäis-, hää-, tai muistoseuroja. (11)

---

Opettajan kuistin seinällä, postilaatikon toverina, komeili Suomi-yhtiön kilpi. Sen ansiosta seurallisen asiamiehen luona kävi paljon vieraita. Kun kyläläiset tulivat maksamaan vakuutusmaksujaan, kuului oven raosta isän kuiskaus:

- Mirja, onko sulla kahvia, kaada sitten kuppi täyteen. He joivat kahvinsa talterikilta, silloin oli varaa läiskyäkin, mutta herraskaisille ei saanut kaataa kukkurakupillista. Ja toisaalta opettaja ei varmaan halunnut antaa itsestään nuukan miehen kuvaa. Näin hoidettiin koulun ja kodin suhteita, vieraanvaraisuutta oli osoitettava asiakkaillekin.

Opettajaperheellä ei koskaan ollut oikein oman kodin tuntua. Sanonta kunnan oma kohtasi meidät miltei joka askeleella, se esti myös monesta pahanteosta, sanonnalla oli kunnioitusta herättävä kaiku. Opettajan lapset kantoivat isän puolesta vastuuta koulun ovien ja porttien sulkemisesta. Iltapimeät luokkahuoneet olivat jännittäviä, aina jostain kuului salaperäinen ääni. - Ovatko portit kiinni, kyselivät vanhempamme kesäiltoina ennen nukkumaan menoa, ja usein jo yöpukuinen pikkutyttö sai lähteä tehtävää suorittamaan pitkän koivupuiston halki. (12)

---

Koulutyöhönsä isämme oli innostunut loppuun asti. Siitä kertoo pieni keskustelu, joka käytiin isän ja tyttären välillä, kun olin kotona käymässä.

- Mirja, mene sinä nyt luokkaan, että saisin tehdä kirjoitustöitäni.

- Pitääkö minun kotonakin vielä opettaa! estelin.

- Voi lapsikulta, olen opettanut jo kolmekymmentä vuotta enkä ole ikinä ajatellut sinun tavallasi. (13)

---

Äitimme jätti meidät jo 48-vuotiaana. Kolmivuotiaasta Heikki-pojasta luopuminen oli vaikeinta. Myös 17-vuotias Samuli sairasti samaan aikaan äidin kanssa. Hän pääsi vaivojen maasta jo seuraavana vuonna äidin jälkeen, huulillaan sanat 'Kristus on voittaja'.

Yhdeksän leskeysvuoden jälkeen isämme solmi uuden avioliiton. Opettaja Rauha Pyykkö Sortavalasta oli hänen toinen puolisonsa. Avioliitosta tuli lyhytaikainen, sillä isä kuoli jo saman vuoden elokuussa v. 1940, 54-vuotiaan.

Lapsuuskotimme hajosi lopullisesti v. 1943. Samalla vein perintönä kuvan koulusta, joka eli yhdessä ympäristönsä kanssa, jonka opetuksen ja kasvatuksen ytimenä oli rakkaus Luojaan, luontoon ja isänmaahan. Lapsuuteni koulukodista saamaani perintöä olen yrittänyt vaalia omassa työssäni Lapuan Hirvijoen koulupiirissä. Onko se tarjonnut oppilailleni hyvän ja turvallisen kasvualustan, sen tietävät vain he itse. (14)