Isäntäyhdistyksestä maamiesseuroihin

Ennen organisoitunutta maamiesseuratoimintaa käytiin jo 1800-luvun puolella ja 1900-luvun alussa läpi vaihe, joka tähtäsi monin keinoin maatalouden kehittämiseen yleistä tietämystä lisäämällä ja luomalla taloudellisia edellytyksiä parannustoimille.

Eräs tällainen paikallinen toimi Lapualla oli isäntäyhdistyksen perustaminen vuoden 1893 paikkeilla. Ajatusta oli viritelty laajemmin Vaasan läänin Maanviljelysseuran piirissä. Kaikkinaisten maataloudellisten edistämistoimien lisäksi Lapuan yhdistys pyrki sääntöjensä puitteissa siihen, että "tilaton väestö tulisi kehotetuksi ja autetuksi itseänsä elättämään ominaisella maanviljelyksellä, kotiteollisuudella ja muulla sopivaisella tavalla niin, että miten mahdollista, heidän toimeentulonsa olisi turvattu ilman suoranaista vaivaishoidon apua". (1)

Isäntäyhdistyksen aloitteesta 1895 kunta perusti säästömakasiinin ja jyvästön, ja jo seuraavana vuonna perustettiin Tiistenjoen ja Hellanmaan haaraosastot (2)

Sallittaneen tässä yhteydessä ajallinen hyppäys asiasisällön johdonmukaisuuden vuoksi. Hellanmaan jyvästö ei ilmeisesti päässyt toiminnan alkuun ennen vuotta 1910, jolloin kyläläiset anoivat kuvernööriltä lupaa "erityiseen säästöjyvästöön". Vuonna 1915 Hellanmaan säästöjyvästön säännöt uusittiin poikkeuksellisella sanamuodolla: se ei enää kuulunut kunnan valvontaan. Päätös oli suuntaa antava, sillä viitisentoista vuotta myöhemmin (1935) Kirkonkylän ja Tiistenjoen jyvästöt Hellanmaan tapaan muutettiin itsenäisiksi. Näin siksi, että niiden valvonnasta oli ollut paljon harmia kunnalle: "Kunnan ukot kiittivät onneaan, kun pääsivät mokomia setvimästä." - Kirkonkylän säästöjyvästöä johti pitkään Yrjö Ketola. (3)

Isäntäyhdistys jäi nopeasti historiaan ja sen toimialueen valtasi Maanviljelijäyhdistys/ (myöh.) Maanviljelysseura, jonka ensimmäisessä johtokunnassa (1900) oli hellanmaalainen J.Sinnemäki. (4)

Lapualla toimi myös muita kuntia tehokkaammin suo- ja maanviljelysrahasto (perustettu 1864) osin valtiolta tulleiden varojen ja osin eri rahastovarojen turvin. Tämän rahaston johtokunnassa kuntakokouksen valitsemana oli mm. Matti Hangasmaa, jonka toimikausi alkoi 1888. (5) - Turveosuuskunta toimi seuran alueella ainakin 1920-luvulla.

Sitten oli maamiesseurojen vuoro. Maamiesseurat yleensä ovat kyntäneet sellaisen neuvontasaran, että niiden merkitystä maatalouden "koulutusmuotona" on vaikea yliarvioida. Hellanmaassa oltiin pitkään yhteistoiminnassa Kankaankylän kanssa, olivathan kylät jo muutoinkin niin monin erilaisin yhteistoimintasitein toisiinsa liittyneinä, kuin samaa kylää, vaikka myös monet kiistakysymykset olivat ajoittain uudistuksia hidastamassa.

Kankaan-Hellanmaan maamiesseura on perustettu vuonna 1908. Tätä aikaisemmin oli Lapualla vain Kirkonkylän ja Tiistenjoen seurat. Tuohon aikaan "ei ollut, eikä pidetty suotavana, että samassa kunnassa olisi useampia seuroja kuin yksi". Tiistenjokelaiset olivat kuitenkin jo ehtineet rikkoa sääntöä, joten ei ihme että ajatus virisi muuallakin päin pitäjää. (6)

Kankaan - Hellanmaan miehet kysyivät neuvoa maanviljelysneuvos Edv. Björkenheimiltä, joka oli ollut sitä mieltä, ettei pitäjän rajan tarvitse olla mikään maamiesseuran raja. Niinpä perustavasta kokouksesta 11.1.1908 todetaankin: "Kun tästä asiasta oli jo ennen tätä kokousta puhuttu yksityisissä seuroissa ja kun nämä toinen toistaan lähellä olleet kylät olivat jo sitä ennen niin vilkkaassa yhteistoiminnassa, että tuota kartalle merkittyä pitäjän rajaviivaa tuskin huomattiinkaan, oli kutsua noudattanut lähes puolisataa maanviljelijää."

Ensimmäiseen johtokuntaan on valittu Kustaa Kangas-Kurki, Juho Reinhold Alasaari, Juho Yliluoma, Matti Pajula, Antti Hakala, Salomon Hietakangas, Kustaa Sinnemäki ja Juho Haapamäki. Ensimmäiseksi esimieheksi tuli Juho Talkkari ja sihteeriksi Kustaa Kangas-Kurki. Rahastonhoitajana toimi Juho R. Alasaari.

Ensimmäisenä vuonna jäseniä liittyi 51 ja vuonna 1928 määrä oli parisataa. Jos ensimmäisenä vuotena oli jäsenistössä vain yksi nainen niin vuoden 1912 paikkeilla heitä ilmoittautui jo enemmän.

20-vuotishistoriikissa todetaan, että toiminta oli alusta lähtien vilkasta. Kun maanviljelysseuran puolesta luokiteltiin seuran toimintaa, niin seura oli monena vuotena I-ja II-luokassa.

Vuonna 1927 Lapuan maamiesseuran kevätkokouksessa on todettu, että Kankaan-Hellanmaan maamiesseura oli pitänyt ainakin sipulinviljely-, lannanhoito- ja apulannan käyttökilpailut ja seuraavan vuoden ohjelmassa olivat juurikasvit ja herne sekä keittiökasveista porkkana, punajuuri, lanttu ja keräkaali (7)

Jo tuosta esimerkistä näkyy, että naisten osuus toiminnassa oli merkittävä, sillä suuri osa kilpailulajeista oli puutarhapuolen eli "naisten lajeja". Näin siitäkin huolimatta, vaikka naisosasto varsinaisesti perustettiin vasta 1928.

Seuralla oli alusta lähtien, nykyaikaisittain sanottuna hyviä sponsoreita, jotka aivan erikseen mainitaan: Maanviljelijäin Oy, Kankaan Meijeri Oy, Hellanmaan Osuuskauppa, vaasalainen Vilho Laurell, mv. Jaakko Pesonen ja kauppias Vilho Lakia. Rahallinen tuki olikin tuiki tärkeää, sillä seuran päämääränä oli 10.000 markan suuruisen rahaston kokoaminen. Rahaston korot oli suunniteltu taloudelliseksi voimavaraksi seuran toimintaa pyöritettäessä. Vuoden 1920 paikkeilla viimeinen tuhatmarkkanen oli enää tavoitesummasta auki.

Seuran ensimmäistä 20-vuotistaivalta taakse päin katseltaessa nähdään työn tuloksissa "reheviä viljapeltoja, kauniita niittyjä, hyvin hoidetuita metsiä, komeita karjalaumoja, muhkeita kyliä ja kartanoita puutarhain ja puistojen ympäröimänä ja työteliään kansan." (8)

Eroon naapureista

Hellanmaan maamiesseura luopui vuonna 1939 rajantakaisesta yhteistoiminnasta, koska oli nähty pienemmän alueen itsenäisen seuran kaikkinaiset kehittymisen edellytykset paremmiksi. Lapuan historian kirjoittaja on esittänyt syystäkin ihmettelynsä: "Kyläkunnan voimakkaaseen kylähenkeen nähden on erikoista, että isännät näin pitkään tyytyivät entiseen maamiesseuraorganisaatioon."

Lapuan Sanomat on uutisoinut uuden seuran perustamista: " Perjantaina (19.1.1939 ) kokoontui nelisenkymmentä Lapuan Hellanmaan maatalousmiestä osuusmeijerin kokoushuoneeseen keskustelemaan oman maamiesseuran perustamisesta kylään." Päätös eroamisesta ja itsenäistymisestä tehtiin ja uusi johtokunta muotoutui seuraavaksi: Kustaa Hautala, Kustaa Pajula (nuor.), V. Kankaanpää, V. Porola, A. Kattelus, Jalo Yli-Rantala, Arvi Porola, Pentti Lahdensuo ja Ville Kangas. - Lapuan Maamiesseuraliitto on perustettu 4.2.1940. Liiton ensimmäisessä johtokunnassa on ollut Hellanmaasta Väinö Porola.

Uusi seura kohtasi heti toiminnassaan ongelmavuodet. Sota-aika oli haasteellista aikaa myös maataloudessa. Maanviljelysseurojen toiminta ja sen kautta paikalliset yksiköt, maamiesseurat, joutuivat mukautumaan sodanajan vaatimuksiin. Valtiovalta antoi tehtäviä, "joiden tarkoituksena oli mahdollisimman suuren omavaraisuuden turvaaminen", tehtävä, jota voidaan luonnehtia sanalla "tuotantotaistelu".

Sitä se oli myös sanan varsinaisessa merkityksessä kun ottaa huomioon maatalouden luovutusvelvollisuudet, tiukat säännöstelymääräykset ja ennen kaikkea sen, että työtä tiloilla tehtiin pahoin vajaalukuisin voimin. Monen tilan "vuoden työkierto" kaikkineen hoidettiin naisten ja nuorison voimin.

Kuten jo yhdistelmäseuran ajoilta tuli esille on mm. lannanhoito ollut eräs maamiesseuran erikoishuolenpidon kohde. Samaisen teeman ympärillä on kampanjoitu erilaisin tavoin. On järjestetty käytännön neuvontatilaisuuksia, esitelmätilaisuuksia ja kilpailuja. Tuttuja ovat vanhemmalle isäntäpolville näiden iskulauseiden ajatukset: "Kun aamuin poljet ja junttaat lantaa, niin peltosi sadon kauniin antaa." (tanskalainen sanonta) - "Ei vika ole varojen niukkuudessa, vaan suurimmaksi osaksi omassa huolimattomuudessa kotoisten lantavarojen hoidossa."

Uudelleen samoihin lähtökohtiin tultiin 1990-luvun lopulla, askarteluun lantavarojen kanssa. Toisaalta ympäristövaatimukset ja luomuviljely pakottivat lannan kompostointiin erilaisilla, osaksi hyvinkin koneellistetuilla menetelmillä. Muina neuvonnallisina teemoina maatalouden eri kehitysvaiheissa ovat olleet mm juurikasvien viljely, tuorerehu ja salaojitus. Kilpailutoiminta on ollut "itsenäisyyden" ajallakin vahva valistuskeino. Ainakin 1960-luvulla edistettiin kilpailuilla eri viljelykasvien tuotantoa. Timotein ja apilan siemen, eri viljat, peruna ja tuorerehu olivat vuoron perään huomion kohteina. Osanottajia oli yleensä useita kymmeniä.

Aivan erityisen koulutuskampanjan vaati maatalouden verouudistus 1960-luvun lopulla, jolloin jouduttiin järjestämään runsaasti kursseja ja tilaisuuksia useiden vuosien aikana. Yhteistyökumppanina oli tuolloin Lapuan kansalaisopisto. Ja kun tullaan meidän päiviimme saakka, ovat kansainvälistyneessä yhteiskunnassa tulleet esille moninaiset uudet maamiehen ammattitaitovaatimukset. Jo pelkän byrokratian tuomat vaatimukset ovat sen laatuisia, että monet viljelijät ovat ajantasalla pysyäkseen siirtyneet käyttämään erilaisia asiantuntijapalveluja.

Myllykosken - Hööpakan maamiesseura

Myllykosken, tai oikeampaa on sanoa Mettälän alueen maamiesseura on perustettu vuonna 1917. Virallisesti puhutaan Myllykosken maamiesseurasta, mutta toiminta-alueena on ollut lisäksi Hööpakka ja Huhtala sekä jossain määrin Viemerön seutu.

Perustavassa kokouksessa J.H. Lammin talossa 11.11.1917 on tultu "yksimieliseen tulokseen, että mainittu seura on hetimiten perustettava". Kolmisenkymmentä henkilöä kirjoittautui heti uuden seuran jäseneksi.

Seuraavassa kokouksessa 25.11.1917 valittiin johtokunta, jonka puheenjohtajaksi tuli J.H. Lammi, sihteeriksi Juho Korvola ja rahastonhoitajaksi M. Autio, muiksi jäseniksi Jaakko Huhtala, Jaakko Kontturi, Juho Varesvuo, J. Högbacka ja T.E. Myllykoski.

Kilpailutoiminta käynnistettiin heti niin vilkkaana ja monipuolisena, että mahdollisuuksia riitti jokaiselle: lannanhoito-, savenajo-, karjanhoito-, kylvöheinän viljely-, kesantomaan hoito-, vihantarehuviljely-, turnipsienhoito- ja keittiökasvien hoito.

Seuran toiminnan alkuajat olivat monella tavalla poikkeuksellisia rauhattomien aikojen vuoksi. Niinpä johtokunta esimerkiksi alkutalvesta 1918 päätti "pienten koululla" pitämässään kokouksessa, että suunnitteilla olevaan maamiesseuran talvikokoukseen (24.2) "ei mitään puhujia eikä tarjoilua päätetty hankkia vallitsevan sotatilanteen vuoksi". Kokous kuitenkin päätettiin pitää.

Maamme itsenäistymisen aikoihin tuli uudenlaista ajattelemista, monenlaiset uudet aatteet ja uudistusajatukset valtasivat ihmisten mielet ja joskus jouduttiin sivuun alkuperäisestä aiheesta. Niinpä 30.3.1919 seuran sihteeri opettaja Vilho Hautanen katsoi aiheelliseksi kirjoittaa pöytäkirjaan: "Kokoukseen oli saapunut maanviljelijät J. Louko ja J.Latvala, jotka kumpikin pitivät pitkän puoleisen puheen käsitellen aivan yksinomaan valtio- ja yhteiskuntapolitiikkaa, joten puheet olisivat sopineet johonkin toisenlaiseen tilaisuuteen, kuin maamiesseuran kokoukseen."

Yleinen aktiivisuus ja elämän usko oli tuohon aikaan vahva. Innostusta riitti uusien asioiden edessä ja jokainen halusi kehittää ammattialansa taitoja ja siten parantaa omia elinolosuhteitaan. Kuvaava tilanne 1.12.1920 syyskokouksesta: "Virallisen kokouksen jälkeen jatkettiin vielä kokousta noin parin tunnin ajan henkisellä ohjelmalla: Kaupanhoitaja Pelkonen lausui kirjoittamansa juhlarunon. - Maanviljelijä Jaakko Latvala puhui raittiudesta ja Yrjö Laurio kunnallisvaaleista. Puheiden lomassa oli kuorolaulua ja väliajalla tarjoilua."

Vuoden 1921 (3.4.) kokouksessa hööpakkalaiset esittivät pyynnön, että seuraava kokous pidettäisiin heidän koulullaan. "Mielihyvällä suostuttiin tähän pyyntöön ja päätettiin kokous pitää kuluvan huhtikuun viimeisenä päivänä, vappulauantaina." Tämän kokouksen päätteeksi "kaupanhoitaja Pelkonen piti lennokkaan runollisen puheen, jota kuunneltiin innostuksella".

"Kokouksessa J. Huhta kysyi onko seuran toiminnasta ollut mitään näkyväistä hyötyä. Käytetyistä puheenvuoroista kävi ilmi, että siitä on ollut hyötyä. Mm. sitä osoittavat kauniit lantapatterit kyläläisten pelloilla."

Hööpakan koululla pidetyssä kokouksessa on valittu toimikunta naisten aktivoimiseksi. Siihen tulivat Lempi Sippola, Sanna Hööpakka, Maria Varesvuo, Liisa Hautanen, Maria Lammi, Maija Myllykoski ja Emmi Huhtala. Kokoonkutsujaksi valittiin Liisa Hautanen. - "Rattoisa ilta olikin kulunut myöhälle ja veisattiin virsi 399. Siirryttiin pihamaalle, jossa Myllykosken kuoro kajautteli vielä useampia lauluja ennenkuin erottiin."

Vuoden 1921 (23.11.) syyskokouksessa naistoimikunta oli päätynyt ehdottamaan, että perustettaisiin erityinen naisosasto. Johtokuntaan valittiin Sanna Hööpakka, Saima Hööpakka, Maria Varesvuo, Liisa Hautanen, Maria Lammi, Maiju Myllykoski ja Fanny Huhtala.

Vuonna 1925 seuralle päätettiin perustaa oma lehti, jonka nimeksi hyväksyttiin Kuhilas. "Lehti luetaan seuran tärkeimmissä kokouksissa."

Maamiesseurassa yhdistyivät monet toimet

Sotiin saakka maamiesseuran ja naisosaston toiminta oli erittäin aktiivista. Seura oli monessa mielessä kaikkinaisen harrastustoiminnan tyyssija, joka omalla tavallaan korvasi ja ainakin hyvin täydensi nuorisoseuratoimintaa. Neuvonnallisen toiminnan ja kilpailujen lisäksi vaalittiin henkistä suorituskykyä. Jokaisen kokouksen loppuosan muodostivat iltamat. Ohjelmansuorittajia oli riittävästi omasta takaa. - Kevätkokouksissa mielenkiintoisena ohjelmanumerona oli aina palkintojen jako kuluneen vuoden toiminnasta.

Kilpailu- ja kurssitoiminta näyttelivät huomattavaa osaa seuratoiminnassa ja kysyä sopiikin, kuinka suuri osuus seuran toiminnalla yleensä oli kyläkunnan maatalouden kehityksessä. Pöytäkirjoja selatessa saa käsityksen, että aktiivisina kausina seuran toimintaa voidaan pitää eräänlaisena koulutusmuotona. Johtuneeko sen kuvan saaminen myös siitä, että johdossa oli taitavia toimihenkilöitä ja erityisesti sihteereitä, jotka osasivat kertoa toiminnasta selkeästi ja johdonmukaisesti. Tässä mielessä nousee esille pitkään sihteerinä toiminut Jaakko Juutila, joka tulee monissa yhteyksissä mainituksi myös Hellanmaan nuorisoseuran historiikissa.

Sodat katkaisivat pahasti kaiken yhdistystoiminnan ja veivät mennessään miehiä, jotka siihen saakka olivat olleet monen toiminnan kantavia voimia.

Sihteeri on todennut 2.12.1942: "Kesällä 1941 alkaneen ja yhä jatkuvan sodan vuoksi on maamiesseuran toiminta ollut keskeytyksissä yli puolitoista vuotta. Toimihenkilöiden vähitellen vapauduttua sotatehtävistä pidettiin mahdollisena saada toimintaa aikaan. Sääntöjen määräämät kokoukset on ainakin pidettävä". Neuvoja R.Tuhkasen esityksestä selvisi 16.12.1942 pidetyssä kokouksessa, "että tosityö on edessä jos saadaan tuotanto pelloilla niin suureksi, kuin määrätyt tuotantovaatimukset edellyttävät".

Sotien jälkeen naiset ovat suunnitelleet eroamista ja kokonaan oman yhdistyksen perustamista. He esittivät asiansa niin selkeäsanaisesti, että "vain kertakaikkiaan sanoos 'moriesta' meille maamiesseuran edustajille ja erkanisivat heti pitäen pesäeroon, vaan me paapat olimme sitä mieltä, että olis annettu asian vähän hautua ja jätettiin asia johtokunnan hoidettavaksi". Asia oli johtokunnan valmistelemana uudelleen esillä (30.4.1945): "Lausuttiin olettamuksia, että jos erottaisiin niin taitaisivat asiat mennä liian heikoksi puolin ja toisin sekä tarvita edelleen toisiaan."